► Iisak
Kävelimme Jennin kanssa pitkin Espoon kävelyteitä. Jenni
oli yrittänyt kysellä mikä minulle tuli aikaisemmin, mutta en ollut kertonut,
vaikka halusinkin. Oli niin vaikeaa esittää onnellista, yrittää valehdella
itselleni että kaikki oli nyt hyvin. Olihan se totta, et asiat oli alkanut jo
järjestymään, nyt kun seurustelin Jennin kanssa. Jenni teki minut kyllä
onnelliseksi ja sai minut unohtamaan kaikki murheet, mutta vaan hetkeksi. Aina
kun Jenni lähti ja jäin yksin, putosin kovaa ja korkealta, heräsin
todellisuuteen ja tajusin, ettei mikään ole oikeasti muuttunut. Kyllähän Jenni
vei osan minun masennuksesta, mutta kaikki muu jäi vielä jäljelle. Ja tiesin,
etten koskaan pääsisi niistä yli, ellen kertoisi Jennille.
”Mennään tonne!” Jenni naurahti ja osoitti koulun pihaa,
jossa oli keinuja ja monia muita telineitä. Päätin olla hetken ajattelematta
menneisyyttä. Virnistin leveästi ja juoksin edellä rengaskeinuun.
”Mä ostan sulle tikkarin jos saat kovemmat vauhdit ku mä!”
uhosin tytölle, samalla kun jo otin vauhtia seisaaltaan.
”Hei, toi on epäreiluu, mulla on Vilppu!” Jenni huudahti.
Hän sitoi koiran koulun pihalla olevaan lipputankoon, juoksi keinuille, mutta
ei mennyt omaan keinuun, vaan pyysi minua pysäyttämään jo aikaan saaneeni
vauhdit, jotta hän voisi istua jalkojeni juureen. Kun olimme aikamme keinuneet,
päätin hypätä alas, taaksepäin. Keinu heilahti niin kovaa, että Jennikin
meinasi tippua ja kiljaisi samalla. Tarrasin keinun ketjuista kiinni, niin että
sain vauhdit pysähtymään.
”Sori.. Ehkä mä oon kuitenkin sen tikkarin sulle
velkaa..”, sanoin, kun Jennikin nousi keinusta ja näytti vihaista naamaa mulle.
”Ei taida tikkarit auttaa..”, hän mutisi ja näytti
kätensä minulle. Se oli ilmeisesti vääntynyt keinun heiluessa.
”Ei toi oo mitään vakavaa, menee ohi kohta. Saat
suklaata, saanks mä sit anteeks?” katsoin tyttöä tarkoituksenani suloinen
koiranpentu-ilme, mutta ilmeisesti en onnistunut, kun Jenni vain purskahti
nauruun.
”En mä sun suklaitas halua. Anna ennemmin pusu”, tyttö
sanoi hymyillen söpösti. Kiedoin käteni tytön lantiolle, ja suutelin ensin
hänen huulia, sitten poskea ja kaulaa palaten sitten takaisin huulille.
Suutelimme siinä jonkin aikaa toisiimme kietoutuneina. ”Voisit sä silti ostaa
mulle sen tikkarin”, Jenni virnisti lopulta.
”Mä ostan sulle mitä sä vaan ikinä haluut, ainaki niin
kauan ku mutsi laittaa mun tilille lisää rahaa”, naurahdin, ja irrottauduin
tytöstä. Otin Vilpun irti lipputangosta, ojensin hihnan Jennille, ja jatkoimme
vielä matkaa kaupalle päin.
Kävelimme kaupan edestä alkavan puiston polkuja pitkin.
Polun molemmin puolin oli vierivieressä riippakoivuja, jotka kallistuivat
entistä enemmän polun yläpuolelle kaareksi lumen painosta. Räntä sää oli jo
loppunut, ja pakkasta oli tullut taas lisää. Ehkei lumi ollutkaan vielä
lähdössä. Vilppu pysähteli vähän väliä nuuskimaan toisten koirien hajuja ja
jätöksiä. Mahtoi koiralla olla mukava elämä.. Mutkan takaa ilmestyi täti, joka
talutti isoa saksanpaimen koiraa.
”Ipe ota sä Vilppu, ku sä oot mut vahvempi.. Äläkä päästä
sitä ton koiran lähelle, tai se hyökkää sen kimppuun”, Jenni sanoi ja ojensi
hihnan minulle. Pidin Vilpun tiukasti itseni ja ojan välissä, enkä päästänyt
sitä lähemmäs toista koiraa. Koira meni kuitenkin ohi, eikä Vilppu edes
murahtanut sille. Annoin hihnan takaisin Jennille.
”Säki voisit käydä välil salilla, jos sun voimat ei riitä
edes tohon”, sanoin virnistellen tytölle.
”No kuule et oo ollu paikalla, ku Vilppu on ihan
tosissaan käyny vieraan koiran kimppuun.. Että oo sä vaan hiljaa!” Jenni
tuhahti. Samassa näin kuinka kauempana käveli liiankin tuttuja hahmoja meitä
kohti.
”Voi vitsi, tuol on mun luokkalaisii! Ainaki Tyson,
Milla, Elina, Samppa ja Julius.. Mitä ihmettä ne täällä tekee?”
”Niimpä, ihan kauheeta! Nyt ne näkee meijät yhessä..
Hypätäänkö puskaan piiloon, ettei ne vaan luule et meijän välillä on jotain?”
Jenni vitsaili nauraen.
”No hehheh, mä vaan haluisin olla sun kaa, en noiden. Tyn
tuntien se jää kertomaan jotain salitreeni kuulumisii vähintään puoleks
tunniks, mut mikäs siinä jos sua kiinnostaa niin paljon”
Kummallakaan meistä ei kuitenkaan tainnut olla
vaihtoehtoja. Yhtäkkiä koko porukka olikin jo kohdallamme.
”Ipe? Mitä sä täällä teet?” Tyson kysyi ensimmäisenä.
”Ollaan Jennin mummil. Mut teithän on tääl oikee kunnon
porukka. Onks teil jotai suunnitelmii, vai muuten vaan täällä pyöritte?”
”Me tultiin Sampalle viikonlopuks ku sil on synttärit”,
Julius vastasi.
”Sutkin mä kyl kutsuin, mut et vastannu. Tais olla
parempaa tekemistä vai?” Samppa vihjaili.
”Kutsuit vai? En mä muista mitään..”, mutisin kulmakarvat
rypyssä.
”Mut kylhän sä vielä ehdit!” Milla ehdotti. Näin kuinka
Jenni katsoi minuun. Varmaan luuli, että mä oikeasti lähtisin noiden kanssa,
vaikkei minulla ollut pienintäkään aikomusta.
”Sori, mut nyt ei kyl käy”
”Ipe mennään jo. Vilppu ei jaksa seistä täs kovin
kauaa..”, Jenni sanoi nykien koiraa, joka yritti kiskoa itseään eteenpäin.
”Joo, me tästä jatketaanki sitte”, sanoin, ja olin jo lähdössä,
kun Milla tarttui käteeni.
”Oota! Tuu kaheksalta Siwan eteen, mulla ois vähän asiaa
sulle”, hän hymyili jotenkin omituisesti. Ehkä vähän vihjailevasti?
”No mä katon jos ehdin”, vastasin epäröiden.
Toivottavasti Jenni ei huomannut Millan käytöksessä mitään outoa. Se nyt tästä
vielä puuttuisikin, jos Jenni luulisi minulla ja Millalla olevan jotain
meneillään. Laitoin käteni tytön harteille, ja jatkoin matkaa sanomatta enää
mitään.
Kävelin Vilpun kanssa viimeistä alamäkeä ennen Siwaa.
Lupauduin ottamaan koiran mukaani, jotta se saisi samalla pienen iltalenkin. Jo
kaukaa näin Millan seisomassa kaupan edessä. Hänellä oli punertavan ruskeat
hiukset, jotka olivat hieman leukaa pidemmät, musta nahkatakki, ja
viininpunaiset pillifarkut päällään. Hetken epäröityäni kävelin lähemmäs, tien
viereen, missä Milla jo odotti.
”Otit sit ton koiran mukaas..”, hän mutisi tarkkaillen
Vilppua koko ajan, aivan kuin peläten sen purevan.
”Sano nyt vaan se sun asias, niin mä pääsen nukkumaan”,
sanoin välittämättä tytön kommentista. Olisin paljon mieluummin jäänyt Jennin
mummille, tytön kanssa tekemään jotain järkevää. Tai ei me mitään järkevää
oltaisi tehty, mutta Jennin kanssa oli aina hauskaa. Ainakin hauskempaa kuin
seistä ulkona kylmässä kuuntelemassa kun yksi luokan ärsyttävimmistä tytöistä
selitti jotain tyhjänpäiväistä.
”Se tyttö joka oli sun kanssa. Eiks se oo ykköselt? Onks
teiän välil jotain?”
”Etsä oo kuullu? Mhä ollaan seurusteltu jo pitkään!”
vastasin ihmeissäni.
”Ei mulle oo kukaan kertonut, vaikka oon jo jonkun aikaa
epäilly, et teil on jotain meneillään.. Mut eiks sua yhtää nolota olla sen
kanssa? Tai siis sehä on niin nuori..”
”Mitä?” naurahdin. ”Sehä on ihan normaalia et poika on
tyttöä pari vuotta vanhempi. Kai sä nyt sen tiedät?
”Siis joo onhan se normaalia, juu.. Mut tarkotinkin just
Jenniä. Se vaikuttaa jotenki lapselliselta..”
”Lapselliselta? On se nyt ainaki sua kypsempi”, totesin
ehkä vähän tylysti. Mutta olihan tuo nyt aika törkeää puhetta. ”Oliks toi se
sun asias?”
”No ei oikeestaan.. Mä mietin vaan, kun meil on aina ollu
niin hauskaa yhessä.. Siis sillon ku ollaan oltu ihan kahdestaan. Et onks se
nyt sit ohi?”
”Ja millonkohan me ollaan oltu kahestaan? Joskus
ala-asteella? Ei meillä ainakaan hauskaa oo ollu”
”Lopeta, Ipe. Ei sun tarvii esittää mulle. Mä tiedän, et
ton sun kovan kuoren takaa paljastuu oikeesti hellä ja ihana poika. Mikset sä voi
näyttää mulle sitä osaa susta?”
”Siis mä en nyt pysy kärryillä.. Mistä ihmeen kuoresta sä
puhut?” kysyin rypistäen kulmiani. En tiennyt mitään rasittavampaa kuin ihmisen
joka luuli tuntevansa mut, vaikka todellisuudessa sillä ei olisi ollut
hajuakaan mistä puhui.
”Voi Ipe, sä oot niin hauska!” tyttö nauroi inhottavaa
räkänauruaan. ”Mä vaan haluun, että sä tiiät kuinka tärkee sä oot mulle..”, hän
sanoi, astui pari askelta lähemmäs, vähän turhankin lähelle. Sitten, aivan
yllättäen tyttö suuteli minua huulille. Yllätyin niin pahasti, että otteeni
Vilpun hihnasta irtosi, ja koira tietysti käytti heti tilannetta hyväkseen ja
lähti juoksemaan puistoa kohti. Varmaan muisti, että siellä oli ne kivat hajut.
Tönäisin nopeasti Millan sivummalle, ja lähdin järkyttyneenä koiran perään. En
voisi vain palata ja kertoa, että Vilppu pääsi karkuun, koska Milla suuteli minua.
Kirosin mielessäni. Olin niin pahassa pulassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Juoksin
vain koiran perässä, vaikka tiesin, etten saisi sitä kiinni. Pian se katosikin
mutkan taakse. Kunhan ei jäisi auton alle.. Jatkoin samaan suuntaan, minne näin
koiran menevän. Yllätyksekseni mutkan takana seisoi Tyson Vilppua pidellen.
”Ty! Ei oo totta.. Kiitti!” huudahdin helpottuneena.
”Mitä sä tääl teet? Onneks tunnistin tän, ja sain
kiinni.. Muuten sulla olis vähän selittämistä Jennille”, poika naurahti.
Tysonilla oli tunnetusti surkea huumorintaju, ja hän nauroi aina väärään
aikaan. Nyt se ei kuitenkaan haitannut, niin iloinen olin saadessani koiran
kiinni. ”Aattelitteks te pitkäänki olla siel Jennin mummil?” hän jatkoi.
”Huomenna me vissii lähetään. Haluuksä tulla käymää
jossai vaihees? Voitas vähä jutella”
”Niin joo.. Voisinhan mä kattoo jos ehin. Mä soittelen
sulle. Mut mä luulen et sun kannattaa mennä nyt, ettei Jenni ala ihmettelee”,
Tyson sanoi ja vinkkasi silmää. Sitten hän lähti kävelemään pois.
Soitin Jennin mummin ovikelloa. Ei kestänyt kauaa kun
avain kilahti ja ovi avautui. Iloisesti hymyilevä Jenni halasi minua ja pussasi
poskeani. Hän kertoi, että oli jo näin lyhyessä ajassa ehtinyt ikävöidä minua.
En tiennyt mitä minun pitäisi sanoa, tai miten päin pitäisi olla. Tuntui, etten
ansaitsisi Jennin rakkautta. Juurihan olin antanut Millan pussata minua ja
päästänyt Vilpun karkuun, sillä aikaa kun oma tyttöystävä ikävöi minua täällä.
Jäin eteiseen seisomaan ja katsomaan, kun tyttö käveli keittiöön ottamaan
jääkaapista maitoa ja jugurttia pöytään.
”Ipe? Mikä sulle tuli?” Jenni ihmetteli huomatessaan,
etten tullutkaan keittiöön hänen perässään.
”Mä vaan.. Mitä mä oon tehny ansaitakseni sut? En yhtään
mitään.. Sä oot liian hyvä mulle”, mutisin katsellen maahan. Jenni käveli
lähemmäs ja halasi minua pitkään.
”Älä sano noin! Sä et vaan ite tiiä kuinka ihana sä oot..
En mä kaikille oo tällanen, mut sulle mä haluun olla koska mä rakastan sua. Sä
oot ansainnu mut just sellasena kun sä oot, me kuulutaan yhteen. Ymmärräthän sä
sen?” tyttö katsoi minua silmiin kysyvällä katseella. Kiedoin käteni tämän
ympärille, painoin kasvoni vasten hänen hiuksia ja vedin keuhkoni täyteen niiden
ihanaa tuoksua. Tuntui, että jalat lähtee alta. En ollut koskaan tuntenut
näin. Rakastin tätä tyttöä ihan
oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti