► Iisak
Tiesin olevani hereillä, mutten halunnut avata silmiäni.
Tunsin kuinka hennot sormet kulkivat pitkin selkääni. Hymy kaartui väkisin
kasvoilleni. Olisin halunnut vain maata siinä tytön vieressä, nauttia
kosketuksesta. Mutta tiesin myös, että minun olisi pakkoa kertoa edellisestä
illasta Jennille. Siitä, että Vilppu karkasi, ja että Milla suuteli minua.
Asian kertominen tuntui vaikealta, vaikkei se minun syy varsinaisesti
ollutkaan. Millahan minua suuteli. Olin kuitenkin tottunut pitämään niin hyvät
kuin huonotkin asiat vain omassa tiedossani, jakamatta niitä muille. Mutta nyt
tilanne oli aivan eri. Menneisyyden ehtisin kertoa myöhemmin, mutta se mitä
tapahtui nyt, oli kerrottava heti. Halusin olla rehellinen Jennille. Käänsin
kasvoni nähdäkseni tytön.
”Huomenta kaunokaiseni”, mutisin unisesti hymyillen.
”Nukuiksä hyvin?”
”Mä näin unta sellasesta komeesta pojasta jonka nimi oli
Ipe”, tyttö virnisti.
”Aijaa? Oli varmaa kauhee painajainen”, naurahdin ja
käännyin mahalleni tyttöön päin nojaten kyynärpäihini. Siirsin yhden
hiussuortuvan tämän korvan taakse peittämästä kauniita kasvoja.
”Mun pitäs kertoo sulle yks juttu.. eilisestä”, sanoin
hieman vakavampana. Näin kuinka Jennin ilme muuttui myös vakavammaksi. Ehkä hän
oli pelännyt, että pettäisin häntä tai muuta sellaista, ja nyt luuli saavansa
todisteen siitä.
”Vilppu pääs multa karkuun. Tyson sai sen kiinni, eikä
sille käyny mitään” aloitin ensin helpommasta. Tai ainakin minulle helpommasta,
ehkä Vilppu olisi Jennille tärkeämpi kuin minä.
”Mitä? Miten ihmeessä se muka karkas? Lähtiks se jonku
koiran perään, vai mitä siinä tapahtu?” Jenni kyseli ihmeissään. Ei kuitenkaan
niin vihaisena, kuin olin olettanut.
”No nyt päästäänki siihen toiseen asiaan.. Milla suuteli
mua. Siis ihan yllättäen, mä en osannu yhtään varautua. Ja sit mun ote vaan
irtos siitä hihnasta..”
”Milla suuteli sua? Mut suuteliksä sitä? Siis takasin..”
”En! Tietenkään! Mähän sanoin et se tuli ihan yllätyksenä
mulle.. Anteeks Jenni. Jos mä olisin tienny mitä se aikoo, niin en mä olis edes
menny sinne..”, katsoin surullisena käsivarsiani. En kehdannut edes katsoa
tyttöä. Illalla olin yrittänyt vähätellä asiaa, mutta nyt kun sanoin koko jutun
ääneen, tunsin itseni idiootiksi. Tietysti minä olisin voinut estää sen. Jotenkin.
Jos olisin huomannut Millan aikeet tarpeeksi ajoissa. Hänhän sanoi, että minä olin
sille tärkeä ja tuli lähemmäksi. Miksen minä lähtenyt silloin jo pois?
”No eihän se sun vika ollu.. Mutta ei sun sitä Vilppua
olis tarvinnu päästää irti. Mut tehty mikä tehty, eihän sille enää mitään
mahda”, tyttö mutisi ehkä vähän pettyneenä.
”Eksä oo mulle vihanen?” kysyin ihmeissäni.
”En, minkä sä sille voit jos Milla suutelee sua. Mut
Millalta se oli tosi tyhmästi tehty. Tiesihän se, että me seurustellaan!”
”No niin tiesi. Mut voidaanko nyt unohtaa tää juttu? Ja
Jeeli myös. Eiks me voitais vaan unohtaa kokonaan muu maailma, oltais vaan me
kaks?” kysyin, tarkoittamatta sitä välttämättä kysymyksenä. Katsoin tyttöä,
joka vain katsoi mua takaisin.
”Toi oli varmaan söpöintä mitä mä oon koskaan kuullu,
ainakaan sun suusta..”, hän lopulta mutisi. Hymähdin, en tiennyt mitä siihen
pitäisi sanoa. Käännähdin selälleni, ja vedin tytön kainalooni, aivan kiinni
itseeni.
Jonkun aikaa me vain maattiin siinä sängyllä, ihan
hiljaa. Samassa ovikellon ääni kaikui alakerrasta yläkerran vierashuoneeseen
saakka. Hetken päästä se soi uudestaan.
”Ai niin, mummi tais lähteä kauppaan tai jonnekki..
Viittisiksä käydä avaamas?” Jenni pyysi minulta. Ei kai siinä muukaan auttanut.
Nousin ylös sängystä, astelin laiskasti raput alas ja menin eteiseen avaamaan
oven. Oven takana seisoi yllätyksekseni Tyson.
”Ty? Eihän me viel mitään sovittu?” ihmettelin, päästäen
pojan silti sisään.
”Mä kyl koitin soittaa sulle.. Muut lähti jo Sampalt,
niin oli vähän pakko tulla. En kai mä keskeyttäny mitään?” hän kysyi
vihjailevaan sävyyn. Tiesin kyllä mitä hän tarkoitti.
”Et, ei meidän suhde oo viel sillä tasolla”, totesin, ja
menin keittiöön juomaan lasin vettä.
”Ai? Meillä se oli ihan luonnollista jo parin viikon
jälkeen..”, poika sanoi muka kummeksuen, mutta todellisuudessa tiesin hänen
haluavan vain leijua kokemuksillaan. Ärsyttävimpiä piirteitä Tysonissa.
”Niin, ja mitenkäs se teidän suhde päättykään lopulta?”
virnistin, ja laskin vesilasin tiskipöydälle. ”Mä käyn sanoo Jennille et sä
tulit”, sanoin ja lähdin takaisin vierashuoneeseen.
”Kuka tuli?” Jenni kysyi, kun palasin huoneeseen. Tyttö
oli jo pukenut päälleen pillifarkut, valkoiset, pitkävartiset villasukat sekä
vaalean, ihoa myötäilevän pitkähihaisen paidan.
”Ty vaan. Ei kai se haittaa?” kysyin ja kävelin peilin
edessä hiuksiaan harjaavan tytön taakse. Kiedoin käteni tämän ympärille ja
annoin suukon hänen niskaan. Tyttö hymyili minulle söpösti peilin kautta.
”Ei tietenkään, kunhan mun ei tarvii jutella sen
kanssa..”, hän sanoi, kääntyi ympäri kasvot minuun päin ja tuikkasi pienen
pusun huulilleni.
”No ei tarvii”, naurahdin, puin nopeasti nilkkoihin
kapenevat verkkarit sekä vaaleansinisen paidan päälleni, ja lähdin takaisin
alas. Ty oli jo mennyt olohuoneeseen sohvalle istumaan. ”No, mitäs sulle
kuuluu? Ei olla kunnol ehitty juttelee lähiaikoina”, kysyin istuuduttuani
toiselle nojatuoleista.
”Ja mistäköhän johtuu? Ei oo jätkää näkyny vähää aikaan
Masalas..” Tyson tokaisi. Olihan se totta. Olin nykyään lähes joka päivä
Jennillä. Nukuin ennemmin patjalla tytön huoneen lattialla, kuin kotona omassa
sängyssä. ”Mut mitäs mulle nyt olis tapahtunu.. Pelkkää kouluu vaan, ei täs
oikeen muuhun oo aikaa, ku vikoi kuukausii vedellään”
”Pelkkää kouluu? Ei kyl kuullosta sulta.. Eiks muka yhtää naista oo kiikaris?” Ty jos
kuka oli naisten mies. Lähes jokainen koulun tyttö kuolasi hänen perään.
Kyllähän pojalta lihaksia löytyi, ja kovan jätkän rooli, mutta rehellisesti
sanottuna en silti ymmärtänyt mitä tytöt siinä näki. Tosin se varmaan johtui
siitä, että olin itse tuntenut Tyn 3-vuotiaasta asti..
”Onhan mulla, mut se on sattumoisin varattu”, tuo
tokaisi. Rypistin kulmiani.
”Kuka?”
”Haluuttekste syödä jotain? Mä aattelin paistaa
kananmunia itelleni, mut kyl siit teillekki riittää”, kuului Jennin ääni
rapuista.
”Ei mul ainakaan oo nälkä, syö sä vaan”, vastasin
Tysoninkin puolesta, mutta käännyin sitten katsomaan tätä kysyvästi. Odotin
edelleen vastausta. Pojan katse oli kuitenkin paljon puhuva. ”Siis mitä? Ai..
Vieläkö sä tykkäät siitä?” ihmettelin, ymmärtäessäni, että Tyson oli edelleen
rakastunut Jenniin.
”Vielä..”, tuo vastasi vähän haikeutta äänessään.
Toisaalta minun kävi vähän sääliksi poikaa.
”Mut maailmahan on täynnä naisia. Sähän saisit kenet vaan
meijän koulust!”
”Ehkä saisin, mut en haluu ketään muuta kun.. sen”, poika
vastasi, välttäen sanomasta Jennin nimeä. Ei varmaan halunnut tytön tietävän
hänen tunteistaan.
”Eikö muka oo yhtäkään tyttöä koko koulussa, joka sulle
kelpais?” Tyson katsoi minua, ja mietti hetken.
”No itse asias on.. Mut tosiaan jää hopeelle” Kohotin
kulmakarvojani uteliaisuudesta. ”No kyl sä sen tiiät. Elina..” Tyson myönsi, ja
lievä puna kohosi pojan poskille.
”Hahaa mä arvasin et sul on joku! Mut kai sä tiiät et se
on aika usein Sampan kaa? Ettet sit pety, jos ei nappaa”
”Kyl mä sen tiiän, ei tarvii muistuttaa siitäkin..”,
poika mutisi harmistuneen oloisena. Samassa Jenni tuli olohuoneeseen, ja istui
syliini.
”Mistä te puhutte?” hän kysyi hymyillen. Vilkaisin
Tysonia. Poika otti pöydälle jättäneen piponsa ja asetteli sen päähänsä.
”Mä taidanki täst lähtee..”, hän sanoi ja lähti eteiseen.
Jenni katsoi pojan perään ja kääntyi sitten minuun päin ihmeissään.
”Tulinks mä huonoon aikaan?” hän kysyi.
”Et, se oli jo muutenki lähössä”, sanoin ja työnsin tytön
pois sylistäni päästäkseni vielä puhumaan Tysonille.
”Hei ei sun tarvii lähtee vielä..”, sanoin tälle ja
nojasin eteisen oven karmiin. Poika vaan vilkaisi minua, ja lähti sitten
sanomatta mitään. Katsoin hetken sulkeutunutta ovea, kunnes Jenni tuli
luokseni.
”Onks Tysonilla kaikki hyvin?” hän kysyi huolestuneena. Hymyilin
tytölle lempeästi. Hän murehti aina liikaa. Lähdin kävelemään olohuoneeseen, ja
vedin tytön mukanani pitäen hänet tiukasti kainalossani.
”On sillä, älä sä sitä mieti”, sanoin ja istuin olohuoneen
sohvalle. Jenni istuutui mun syliini, ja painoi päänsä rintaani vasten.
► Jenni
Istuin vielä pysähdyksissä olevan junan kuluneilla
penkeillä. Ei mennyt kuitenkaan kauaakaan, kun juna jo nytkähti liikkeelle.
Vilkaisin Ipeä joka istui vieressäni. Poika rötkötti rennosti penkillä vaaleat
farkut taas roikkuen alhaalla. Hän selasi Facebookkiaan tylsistyneen näköisenä.
Kaivoin laukustani purkan, ja laitoin kuivuneisiin huuliini rasvaa. Tarkistin
samalla, että muistin ottaa kaikki päivän aikana tarvittavat kirjat. Sehän
olikin järkevää tehdä junassa, kun mahdollisesti unohdettu kirja olisi kotona..
Samassa muistin, etten ollut tehnyt matikan läksyjä! Nopeasti kaivoin repustani
etsimäni kirjan ja vihon, selasin oikean sivun ja silmäilin tehtäviä. En
ymmärtänyt yhtään mitään. Mitäköhän mun päässä oli pyörinyt, kun asiaa
opetettiin..
”Onks matikan läksyt jääny tekemättä?” Ipe kysyi
yllättäen. En edes huomannut tämän tuijottaneen minua. Käännyin katsomaan
poikaa anovasti.
”Sano et sä osaat nää! Sun on pakko auttaa mua..”
”Noihan on ihan helppoja, eksä muka oikeesti osaa?” tuo
kysyi, kun oli vilkaissut pari laskua.
”No jos ne on kerran niin helppoja, niin auta sitten
äläkä vaan istu siinä!” tuhahdin Ipelle. Poika tuli lähemmäksi minua, laittoi
oikean kätensä olkapäitteni yli ikkunaan nojatakseen, ja kysyi minulta mitkä
tehtävät oli läksynä. Hetken hän tuntui miettivän mielestään niin helppoa laskua,
kunnes alkoi selittää sitä minulle.
”Poistat sulut, siirrät vakiot toiselle puolelle, negatiivisella
jakamisen takii vaihat epäyhtälön merkin suunnan ja katot alkuperäisestä
yhtälöstä, onko paraabeli ylös- vai alaspäin aukeneva. Koska se on ylöspäin
aukeneva, nii x:n arvot on negatiivisia, kun x on suurempi ku miinus kolme,
mutta pienempi ku kolme”, poika selitti, aivan kuin se olisi maailman
yksinkertaisin laskutoimitus.
”Mä en tajunnu yhtään mitään..”, mutisin lopulta. Ipe
katsoi minua ensin vähän turhautuneena, kun oli selittänyt kaiken turhaan,
mutta otti sitten kynän kädestäni ja alkoi itse kirjoittamaan laskuja vihkooni.
Jo muutaman minuutin kuluttua kaikki minulle mahdottoman näköiset laskut olivat
siististi kirjoitettu vihkoon. Ipe tiputti kynän kirjan päälle ja kääntyi
katsomaan minua.
”Etkä sit kerro matikan maikalle et mä tein noi!” hän
sanoi.
”Ihan kun se ei arvais..”, mutisin, suljin kirjan jättäen
vihon ja kynän sen väliin ja laitoin sen takaisin reppuun. ”Mut kiitos silti”,
hymyilin pojalle ja annoin pusun tämän poskelle.
Astuimme ulos junasta kirpeään talvisäähän. Lähdin kävelemään
uimahallille päin, sillä opettaja oli keksinyt maanantain liikuntatunnille
uintia. Luulin Ipen lähtevän koululle päin, niin kuin kuuluisi, mutta poika
lähtikin vierelläni kävelemään uimahallille. Syyksi hän vain sanoi haluavansa
saattaa minut sinne. Niinpä tietenkin, ajattelin pyöräyttäen silmiäni. Olihan
pojan käytös tosi söpöä, mutta en silti pitänyt ajatuksesta, että hän joutui
vaikeuksiin minun takiani.. Kuitenkin silloin, kun Ipe päätti jotain, ei sille
auttanut järkipuhe. Niinpä hän käveli kanssani uimahalliin, sisälle asti. Vasta
tyttöjen pukuhuoneen ovella pysähdyin ja käännyin katsomaan häntä.
”No niin, kiva kun saatoit, heippa!” sanoin pojalle ja
olin jo menossa pukuhuoneeseen, kun hän tarrasi lantiostani kiinni ja käänsi
takaisin itseään päin.
”En mä vielä oo mihinkään lähössä”, tuo tokaisi ja
suuteli mua pitkään. Sitten hän päästi minut otteestaan.
Valitsin yhden pukuhuoneen kaapeista, ja aloin riisuutua
sen edessä. Osa tytöistä oli jo ehtinyt mennä suihkuun ja saunaan, mutta osa
vasta vaihtoi vaatteitaan. Ajatukseni pyörivät lähinnä Ipessä koko ajan. Siksi
yllätyinkin, kun kaverini Erika alkoi puhua minulle.
”Saattoko Ipe sut tänne asti? Eiks sillä ollu koulul
tunteja?” hän kysyi, ja pari muutakin luokkalaistani kääntyi katsomaan minua.
”No joo, mut se nyt on sellanen.. Ei sitä niin kauheesti
kiinnosta koulu”, selitin heille. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja olin jo
lähdössä suihkujen puolelle, kun Erikan paras ystävä Janika, keskeytti aikeeni.
”Tiesitsä muuten, et se Ipen luokan Milla tykkää siitä?”
hän kysyi, mutta heti sen sanottuaan Erika mulkaisi häntä ilmeellä joka kertoi
ettei sitä olisi saanut kertoa. En tiennyt mitä mun pitäisi ajatella. Ensin Ipe
kertoi, että Milla oli suudellut häntä ja nyt vielä tämä, että tyttö oikeasti
oli ihastunut Ipeen, vaikka olihan se toki arvattavissa. Voisinko luottaa
siihen, ettei Ipe tekisi mitään? Pakkohan minun oli. En vastannut mitään
hänelle, vaan lähdin suihkuun. Tarvitsisin muuta ajateltavaa..
Suihkun ja lyhyen saunomisen jälkeen kävelin altaille.
Ilma viileni heti huomattavasti. Katselin ympärilleni pieni toivon kipinä
sisälläni, jos vaikka näkisin Ipen jossain. Mutta en tietenkään nähnyt, pojan
tunnithan olivat alkaneet jo aikoja sitten. Hyvähän se vain oli, että hän oli
lähtenyt. Silti tunsin oloni jotenkin orvoksi ja epävarmaksi Millan takia.
Mieleni teki vain päästä pian Ipen lämpimään syleilyyn..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti