► Iisak
Makasin pimeässä huoneessa. Olin jäänyt Jennille yöksi,
sillä bussit eivät kulkeneet enää niin myöhään. Ensin meidän oli tarkoitus
hakea minulle patja varastosta, mutta meitä väsytti kuitenkin niin paljon, että
päätettiin nukkua Jennin parisängyssä. Makasin siis pelkissä boksereissa tytön
vieressä ja kuuntelin tämän tasaista hengitystä. Huokaisin syvään. Kello oli jo
varmaan kolme yöllä, Jennin vanhemmatkin olivat jo tulleet ja menneet
nukkumaan. He eivät tulleetkaan yhdeksältä niin kuin sanoivat aluksi, vaan
vasta kahdeltatoista, jolloin Jenni jo nukkui. He olivat kurkistaneet tytön
huoneeseen, ja olin esittänyt nukkuvani. Nyt kuitenkin koko talo tuntui
nukkuvan, vain minä olin hereillä. Yhtäkkiä huoneen ovi aukesi raolleen, mutta
en nähnyt ketään joka sen olisi avannut. Kohottauduin kyynärpäitteni varaan,
jolloin näin mustavalkoisen kissan huoneen matolla pesemässä itseään. Peiton
hieman kahistessa kissa kääntyi katsomaan minua ja unohti kielen hampaittensa
väliin. Hymähdin, mutta painoin pääni tyynyyn ja suljin silmäni. Pakkohan minun
olisi nukkua, tai en jaksaisi nousta aamulla. Samassa peitto taas kahisi, kun
Jenni kääntyi kyljelleen minuun päin.
”Ipe? Nukuksä?” tyttö kuiskasi. En tiennyt pitäisikö minun
vastata vai esittää nukkuvani.
”En..”, vastasin lopulta.
”Eksä saa unta?” hän jatkoi. Tyydyin vain huokaisemaan
uudelleen. ”Voisinks mä tulla sun kainaloon?”
Käännyin tyttöön päin. ”Tottakai voit, jos se on sulle
okei”. Levitin käteni ja katsoin kuinka Jenni hinautui kainalooni ja asetteli
kätensä paljaalle vatsalleni. Siinä vaiheessa minua vähän kadutti etten ollut
treenannut kunnon sixbackiä. Tysonillahan oli kunnon pyykkilauta, mahtoi Jenniä
naurattaa minun lautani.. Tyttö ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan tuntui
nukahtaneen saman tien. Tunsin kuinka jokin tömähti kevyesti jalkoihini. Se
sama kissa hyppäsi päälleni nukkumaan. Yllätyksekseni kuitenkin nukahdin
melkein heti, kissan kehräystä ja Jennin hengitystä kuunnellen.
Heräsin johonkin kaukaiseen kolahdukseen. Havahduin
kokonaan hereille, kun huomasin etten ollutkaan omassa huoneessani. Tunsin
lämpimät kädet ympärilläni, ja kääntäessäni katseeni niiden suuntaan, ymmärsin
olevani Jennillä. Katsoin kelloa kännykästäni, vasta puoli seitsemän. Koulu
alkaisi yhdeksältä, mutta meidän pitäisi lähteä jo kahdeksalta. Käännähdin
vatsalleni kyynärpäitteni varaan nähdäkseni Jennin paremmin. En muistanutkaan
kuinka kaunis tämä oli. Hymyilin pakosta katsoessani nukkuvaa tyttöä, voisin
tuijottaa häntä ikuisuuden. En voinut käsittää, että tyttö todella oli minun..
Kävelin rappuja alas. Kello oli jo varttia vaille
seitsemän ja olin päättänyt yllättää Jennin tekemällä tälle aamupalaa sänkyyn.
Äänistä päätellen tytön vanhemmat olivat myös aamupalalla. Astelin hieman
epäröiden keittiöön. Arvasin oikein, Jennin vanhemmat istuivat pöydässä.
”Ai huomenta! Eiks Jenni oo vielä herännyt?” Jennin äiti
hymyili.
”Ei se vielä.. Niin mä oon siis Iisak, Jennin
poikaystävä”, sanoin ja ojensin käteni ensin tytön äidille ja sitten isälle.
Tuntui niin oudolta kutsua itseäni Jennin poikaystäväksi, kun en vieläkään
meinannut uskoa sitä todeksi.
”Mä katoin et sä nukuit Jennin sängyssä yöllä.. Voisit
jatkossa nukkua patjalla”, Jennin isä sanoi samalla katsellen minua päästä
varpaisiin.
”No joo tota.. Se oli siis Jennin idea, ku ei jaksettu
enää hakee patjaa..”, selitin hieman hämilläni arvioivista katseista. ”Mut en
mä siis oo sellanen, et ei mul oo mitään taka-ajatuksia, jos sä sitä mietit”
”Kyllä mä sen uskon, mutta jatkossa nukut silti patjalla”,
hän sanoi vielä ja lähti sitten olohuoneeseen. Jennin äitikin nousi ylös,
hymyili minulle ja meni miehensä perään. Vihdoin lähtivät..
Samassa Jenni ilmestyi unisen näköisenä keittiöön.
”Mä ihmettelin että minne sä katosit, kun en nähny sua
mun vieressä..”, tuo mutisi selvästi väsyneenä. Ehkei hänkään ollut saanut
nukutuksi yöllä. Hymyilin vain takaisin jättäen kertomatta aamupala
suunnitelmastani.
Oli jo perjantai, eikä Jeeliä ollut näkynyt koko viikon
aikana kertaakaan. Enkä kyllä ihmetellyt yhtään, en itsekkään kehtaisi
näyttäytyä sellaisen käytöksen jälkeen. Nyt oli hyppytunti ja istuimme Jennin
kanssa vierekkäin koulun pihalla olevalla puisella penkillä. Olimme käyneet
kaupassa ostamassa sämpylät, vaikka ruokailu olisi jo pian. Tarjolla oli kuitenkin
kaalikeittoa, eikä kukaan halunnut syödä sitä. Jenni söi vielä, mutta minä olin
jo syönyt omani. Hyppytuntikin loppuisi pian. Koulun pääovi aukeni, ja ulos
asteli porukka luokkalaisiani sekä pari nuorempaa. He lähtivät kävelemään meitä
kohti ja levittäytyivät myös penkeille. Ovi aukesi vielä uudestaan, tällä
kertaa ulos tuli Jeeli. Tökkäsin kyynärpäälläni Jennin kylkeen ja nyökkäsin
päälläni Jeeliä kohti. Hän oli siis palannut.
”Jenni, meijän pitäis puhua..”, Jeeli aloitti päästyään
luoksemme.
”Ei sul oo mitään oikeeta asiaa sille”, sähähdin pojalle
hampaitteni välistä ennen kuin Jenni ehti sanoa mitään.
”Ja miten tää sulle kuuluu?”
”No jostain kumman syystä joku idiootti sekotti mut tähän
juttuun, jos satut muistaan..”
”Hei älkää taas jaksako..”, Jenni huokaisi.
”Ite sä siihen puutuit. Mut ainaki opit, et mun silmille
ei kannata hyppiä”
Purskahdin nauruun, ja sain samalla muutaman luokkani
pojan huomion kiinnittymään meihin päin. ”Käytätpä sä kovia sanoja”, sain
sanottua.
”Ootsä oikeesti noin pässi! Mä en tajuu mitä Jenni näkee
sussa..”
”Aha, joo, kiva. Voisiksä nyt vaan mennä, ku mul olis täs
parempaaki tekemistä ku kinata sun kaltasen kakaran kanssa”, sanoin ja siirsin
samalla jalkaani huomaamattomasti hieman lähemmäs Jenniä.
”Pelkäätsä mua vai?” Jeeli kysyi katsoen mua tiukasti
silmiin. Ilmeeni vakavoitui hetkessä.
”Ai mä vai? Sua? Älä naurata”, naurahdin kuivasti.
”Kaikkihan sen näkee. Koitat vaa hakee turvaa Jennist.
Mut ei se mitää, virnistele siinä vaan, viel joku päivä mä saan nauraa sulle,
ku Jenni on mun”
Raivostuneena nousin seisomaan Jeelin eteen.
”Kerjäätsä turpaas?” kysyin kaikkien katseitten alla.
”Ai säkö muka löisit? Ja millä voimilla?” poika vaan
naurahti. Se oli liikaa. Ennen kuin edes itsekkään huomasin, olin jo lyönyt
Jeeliä silmäkulmaan. En kuitenkaan katunut yhtään, vihaisena katsoin kuinka
Jeeli piti hetken kättä iskemässäni kohdassa. Sitten aivan yllättäen poika
kokosi itsensä ja löi kasvojani ensin vain kerran, mutta vauhtiin päästyään
alkoi hakkaamaan oikein kunnolla. Jeeli oli minua paljon vahvempi ja yllätyin
niin paljon, etten ehtinyt puolustautua mitenkään. Varmaan vain säälistä poika
iski osan lyönneistä vatsaani.
”Hei! Mitä täällä tapahtuu? Iisak! Ja Jeeli?” kantautui
jostain kauempaa apulaisrehtorin normaalisti kamala, mutta tässä tilanteessa
taivaallinen ääni. Päästyään luoksemme, hän repi meidät irti toisistamme. Minä
ja Jeeli vaan seistiin paikallamme maahan tuijottaen, välillä vihaisesti
toisiamme mulkoillen. Kumpikaan ei halunnut vastata. Mitä siinä edes pitäisi
sanoa? Toi alotti?
”Okei. Jos ette puhu nyt, niin tuutte ruokailun jälkeen
opettajan huoneeseen, ettekä koske toisiinne sitä ennen – ettekä väkivallalla
sen jälkeenkään. Vähintään jälki-istunto tästä tulee, molemmille. Mutta nyt
Iisak terkkarille, näytät aika kamalalta”
Lähdin kävelemään mitään sanomatta sisälle päin, ja kuten
toivoinkin, Jenni juoksi perääni. Ovella käännyin vielä katsomaan Jeeliä ja
näytin tälle keskaria.
Naputin kynällä pulpetin pintaa ja nojasin päätäni
toiseen käteeni. Ruokailu oli juuri loppunut ja olin parhaillani historian
tunnilla. Tiesin, että minun olisi pitänyt mennä sinne puhutteluun, mutta suoraan
sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa. Hakekoon täältä, jos haluaa.
”Iisak, osaisitko sinä vastata?” opettaja keskeytti
ajatukseni. Nostin päätäni laiskasti nähdäkseni opettajan, mutta en vastannut
mitään. ”Tuuppas tänne eteen”
”No en varmalla tuu”, tokaisin tälle.
”Onko kaikki hyvin?” opettaja kysyi nyt jo hieman
huolestuneena ja astui pari askelta lähemmäksi.
”Se hakattiin ennen ruokailuu”, joku möläytti. Koko
luokka hiljeni ja tunsin kuinka katseet kääntyivät minua kohti.
”Ai? No voisit silti pitää sen läksyksi tulleen esitelmän
nyt”, opettaja sanoi epäilyä äänessään.
Rypistin kulmiani.
”Minkä esitelmän?” Luokka naurahti. Samassa oveen koputettiin.
”Saisko Iisakia lainata? Tää on ihan sovittu juttu, mutta
ilmeisesti nuorella miehellä muisti pätkii jo tässä iässä”, apulaisrehtori
viisasteli oven raosta. En tiedä olinko helpottunut päästyäni pois historian
tunnilta, kuten normaalisti olisin. Opettajan huone oli lähellä historian
luokkaa, joten olimme jo hetkessä sen ovella. Sisällä meitä jo odottikin Jeeli.
Kiristelin hampaita heti hänet nähdessäni.
”No niin. Ei tästä tarvitse tehdä kovin isoa juttua. Mitä
nopeammin kerrotte mistä siinä oli kyse, sitä nopeammin pääsette lähtemään”,
mies aloitti. Me molemmat olimme hiljaa.
”Mä en tehny mitään. Ipe vaan tuli ja veti mua turpaan.
Kai mulla nyt on oikeus puolustautua?”
”Ha, sä tulit ihan tarkotuksella ärsyttää mua! Kaikki sen
näki et sä haastoit riitaa alusta asti. Eikä muute ollu eka kerta. Jeeli tuli
mun tyttöystävälle jo aikasemminki ja veti mua turpaan ilman mitään syytä!”
”Ai ilman mitään syytä? Sä veit mun naisen! Sekö ei oo
syy?”
”Hei hei hei, nyt pojat rauhotutaanpas vähän. Siis
jostain tytöstäkö tässä on kyse?”
”Mun tyttöystävästä”
”Jonka sä veit multa..”
Olin juuri sanomassa jotain takaisin, kun apulaisrehtori
keskeytti. ”Eli ymmärsinkö nyt oikein, että Jeeli seurusteli tämän tytön kanssa
ensin, mutta tyttö rakastuikin Iisakiin?”
”Ei, kun Jenni ja Jeeli ei oo koskaan edes seurustellu..”
”Mut me oltiin aina yhessä, ja vaikkei me virallisesti
seurusteltu, niin mä tiiän et meijän välillä oli jotain ainutlaatuista. Sitä
paitsi Jenni ei edes tunne Ipee, eikä siihen voi luottaa..”
”Mut et tunne sinäkään!” raivosin pojalle. Kohta minulla
menisi oikeasti hermot..
”Mutta kuulkaa, nyt oli tarkoituksena selvittää mitä
tapahtui ennen ruokailua, ei sitä mitä tapahtui eilen tai muulloin teidän
vapaa-ajallanne. Sen te voitte selvittää myöhemmin. Auttaisiko teitä, jos
hakisin sen tytön tänne?”
”No ei todellakaan, sitä ei tähän sotketa!” huudahdin vihaisena.
Se nyt tästä vielä puuttuisi, että Jenni tulisi tänne.
”Mun mielestä se olis hyvä idea. Sekin on kuitenkin
osallinen tähän asiaan”, Jeeli puolestaan sanoi.
”Niin, mut se ei voi sille mitään et se joutuu olemaan
osallisena tähän. Sä painostat sitä ihan tietoisesti!”
”Jospa mä haen sen tytön nyt.. Mikäs sen nimi on?”
Hermoni eivät kestäneet sen enempää, vaan pompahdin
seisomaan ja marssin ovesta ulos. Apulaisrehtori tarrasi kädestäni kiinni.
”Päästä irti!” huusin käytävässä, riuhtaisin itseni
vapaaksi ja lähdin juoksemaan portaita alas miehen huutojen saattelemana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti