”Ai mä vai?” kysyin yllättyneenä, ja kohottauduin
kyynärpäitteni varaan.
”Kyllä. Yksi joukkueen parhaimpia pelaajia muutti
toiselle puolelle Suomea, ja tarvitsisimme kipeästi uutta sen tilalle. Tasohan
on siis aika korkealla, tähtäämme nuorten Suomenmestaruuksiin. Ei nyt aivan
lähiaikoina, mutta tässä parin vuoden sisällä”
”Ootkohan sä kuitenki erehtyny henkilöstä? Enhän mä oo
koskaan kunnol pelannu futista.. En mä sopis sm-tason joukkueeseen vaikka miten
päin koittaisit”
”Uskon, että kovalla treenillä sinusta saisi vaikka
kuinka hyvän. Tulisit edes kokeilemaan?”
”Jaa.. No millon mä tulisin?” kysyin epäröiden.
”Huomenna olis kuudelta treenit siellä Masalan kentällä.
Olisin erittäin kiitollinen, jos viitsisit tulla!”
”No kaipa mä voin kokeilla, mut en oo vielä varma
haluunko jatkaa”
”Mahtavaa! Nähdään siis huomenna. Hyvää illan jatkoa!”
mies toivotti, ja lopetti puhelun ennen kuin ehdin edes vastaamaan mitään.
Katsoin pimentynyttä puhelimen näyttöä kulmat kurtussa, ja heitin sen sitten
kauemmas sängylle.
”Toi-”, aloitin, ja heittäydyin takaisin sängylle
makaamaan. ”-oli outoa..”
”Kuka se oli?” Jenni kysyi ihmeissään.
”Tais olla joku Asko.. Futisvalmentaja. Pyys mua
pelaamaan sen joukkueeseen”
”Häh? Ja sä suostuit?”
”Kunhan kokeilen huomenna. En mä vielä mitään päättäny”,
korjasin. En mä oikeasti edes tykännyt jalkapallosta. Ihan mukavaa ajanvietettä
ja kivaa sitä oli liikuntatunneilla pelata, mutta että ihan tosissaan? En ollut
lainkaan varma halusinko. Toisaalta miksen voisi pelata molempia, jääkiekkoa ja
jalkapalloa. Saisinpa ainakin näytettyä Jeelille.
► jenni
Säikähdin herätyskelloni soittoa ponnahtaen istumaan ja
hiljentäen äänen, kuten joka ikinen aamu. Vetäisin pitkät hiukseni toiselle
olalleni, ja käännyin katsomaan vieressäni suloisesti nukkuvaa poikaa. En
voinut käsittää, miten Ipe ei koskaan herännyt herätykseeni. Luultavasti ainoa
asia josta olin pojalle kateellinen. Kyllä minunkin kelpaisi nukkua pitkään
heräämättä mihinkään, mutta toisaalta sitten minulla olisi kamala kiire
aamuisin..
Kävelin raput alakertaan pyyhe mukanani, silitin kissaa
eteisen ohi kulkiessani ja painelin kodinhoitohuoneen läpi suihkuun. Pestyäni
pesut lähdin takaisin ylös. Useimmiten jouduin pukeutumaan vessassa, mutta
koska Ipe nukkui edelleen, puin vaatteet ylleni huoneessani. Laitoin päälleni pillifarkut
ja punaisen t-paidan, sekä saman sävyisen nauhakorun ranteeseeni. Kuivasin
hiukseni hiustenkuivaajalla ja suihkutin hieman hiuslakkaa jouhinkin kohtiin,
saadakseni ne näyttämään edes vähän paksummilta. Hampaita pestessäni vessan ovi
avautui, ja ovelle ilmestyi Ipe. Hänkin oli jo ehtinyt pukea päälleen vaaleat
farkut ja harmaan hupparin. Poika jäi kädet puuskassa nojaamaan ovenkarmiin.
”Hyvä kun heräsit. Mä olinkin just menossa aamupalalle”,
tokaisin pussaten tuon poskea nopeasti, jatkaen kuitenkin matkaa vessassa
olevan kaapin luo. Otin sieltä esiin rasvatuubin, jota levitin kuiville
käsilleni.
”Ja miten sun aamupala liittyy muhun?”
”No säkin syöt tietysti!” sanoin, ja nousin ylös.
”Ai luuletsä et me ehitään? Meijän pitää lähtee vartin
päästä”
”Toi on tekosyy, aina ehtii syödä edes vähän!” huomautin,
ja pojan ohi kävellessäni tartuin tämän kädestä kiinni lähtien kiskomaan häntä perässäni
alakertaan. Vaikken katsonutkaan taakseni osasin kuvitella kuinka Ipe
varmaankin taas tapansa mukaan pyöräytti silmiään.
Kaksi viimeistä tuntia koulussa oli kuvaamataitoa. Se oli
lempiaineeni, ainakin nyt, kun työnäni oli maalata merta. Rakastin meren
maalaamista. Meri oli jo itsessään niin kaunis, joten minusta oli hienoa, kun
sai itse luoda oman maiseman. Annoin siveltimen kulkea paperin laidalta
toiselle, ja seurasin kuinka maisema muuttui joka vedolla aidommaksi.
Samassa tunsin jonkun kädet hartioillani, tarkoituksenaan
säikäyttää minut. Paperille muodostui vino viiva aivan väärään paikkaan.
Vihaisesti mulkaisin viereeni istuutunutta säikäyttäjääni. Kukas muukaan kuin
Ipe.
”Et sä sais olla täällä..”, huokaisin yrittäen samalla
korjata Ipen takia tullutta virhettä.
”Miten niin en sais?” poika virnisti, alkaen samalla
tutkimaan kuvis kansioni sisältöä.
”Mikä tunti sulla on?” kysyin vastaamatta tuon
kysymykseen.
”Kuvis”
”Ei kun oikeesti”
”Kuvis”
Käännyin katsomaan Ipeä vaativasti kulmat kurtussa.
”No en mä tiedä”
”Kannattaisko sit selvittää, sen sijaan et istut vaan
siinä?” huomautin, ja jatkoin työni maalausta.
”Kato säkin oot täällä! Mitä jätkä?” Ipe tervehti
jollekin, vastaamatta minulle. Nostin katseeni, ja näin hämmästyneen Jeelin
edessäni.
”Mitä toi täällä tekee?” Jeeli kysyi minulta, tarkoittaen
tietenkin Ipeä. En kuitenkaan ehtinyt vastaamaan, kun kuvaamataidon opettaja
ilmestyi luoksemme.
”Iisak? Jos sä kaipaat lisää kuvis tunteja, niin voit
vaikka koulun jälkeen jäädä tänne piirtelemään, mutta nyt lähdet omalle
tunnilles”, opettaja kehotti tiukasti huomattuaan ylimääräisen oppilaan.
”Mä kaipaan lisää Jenni-tunteja, mieluusti nyt heti”, Ipe
sanoi virnistäen leveästi. Puna kohosi kasvoilleni, sillä tiesin koko luokan jo
kiinnittäneen huomion meihin. Oliko Ipen aivan pakko käyttäytyä noin..?
Jeelikin huokaisi syvään.
”Niitä saat mahdollisesti vapaa-ajalla, mutta nyt sun
kuuluu ehdottomasti olla omilla tunneilla. Jos sä et nyt lähde sinne missä sun
kuuluisi olla, niin saat painella suoraan rehtorin puheille”, opettaja sanoi
entistä tiukemmin. Ipe huokaisi syvään, pudotti kansioni käsistään pöydälle, ja
lähti talsimaan ulos luokasta. Vielä ovella poika kääntyi vilkuttamaan minulle.
Siinä vaiheessa mieleni teki vajota maan alle. Ipe kyllä halutessaan osasi olla
erittäin ärsyttävä.. Jeeli istui viereeni, ja alkoi katkerana mutista siitä
kuinka lapsellinen, suorastaan pelle, Ipe oli, ja kuinka tämän täytyisi jo
kasvaa aikuiseksi. Olihan se niinkin, mutta kaikesta huolimatta rakastin Ipeä.
Sanoi muut mitä sanoivat.
Istuin paikallaan seisovassa junassa Jeeliä vastapäätä.
Jos Ipe ei aivan pian tulisi, hän ei ehtisi. En jaksaisi kuunnella Jeelin
itsekästä puhetta enää yhtään kauempaa. Poika oli mukava, mutta viimeisen
tunnin aikana hän ei ollut muusta puhunutkaan kuin Ipestä. Eikö hän tosiaan
ymmärtänyt, että oikeasti rakastin Ipeä, ja pojan haukkuvat sanat loukkasivat
minua? Junan jo nytkähtäessä liikkeelle, edellisestä vaunusta ilmestyi Ipe,
joka hengästyneenä lösähti viereeni. Jeeli mulkaisi häntä heti ärsyttävän
halveksuvasti.
”No, mennääks meille vai teille?” kysyin Ipeltä hymyillen
yrittäen unohtaa hetkeksi Jeelin läsnäolon.
”Mun pitää tänää mennä yksin himaan..”, poika pahoitteli.
”Mul on se futis, ja sit meen käymään Timpal”, tuo selvensi.
”Mikä futis?” Jeeli puuttui keskusteluumme ihmeissään.
”Mua pyydettiin yhteen valmennusjoukkueeseen”, Ipe
vastasi pientä arvokkuutta äänessään, tarkkaillen selvästi Jeelin reaktiota.
”Ai sua muka?”
”Niin. Eiks oo mahtavaa? Nyt Jennin ei tarvii enää
miettii futiksen ja lätkän välillä mitään, kun mä pelaan molempia”, Ipe
virnisti voitonriemuisesti. Jeelin ilme oli muuttunut kummalliseksi, aivan kun
hänen tekisi mieli kuristaa Ipe.
”Siis mitä sä tarkotat?” kysyin Ipeltä ymmälläni.
”Äh, ei mitään”, tuo sanoi kietoen kätensä samalla
hartioitteni ympärille. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. En pitänyt yhtään
ajatuksesta, että Jeelillä ja Ipellä olisi taas jotain kinaa, josta en itse
tiennyt mitään.
Ipen jäätyä pois Masalan kohdalla, jäimme Jeelin kanssa
kahdestaan paikoillemme. Jeeli huokaisi helpottuneena syvään.
”Vihdoin se lähti!”
”Jeeli..”, mutisin, oltuani hetken hiljaa. ”Mä oikeesti
rakastan Ipeä. Ja siks mä en yhtään tykkää, kun sä haukut sitä koko ajan”
”Mut sun pitäis rakastaa mua..”, Jeeli sanoi haikeana
nojautuen hieman lähemmäs minua.
”Eiks me olla jo puhuttu tää tarpeeks monta kertaa? Mä
ihan oikeesti pidin sua vaan kaverina, sun pitää hyväksyä se”, huokaisin.
”Älä jaksa! Okei, mä uskon et sä tykkäät siit pellestä,
vaikken ymmärräkään minkä takia, mut sun pitäs silti pystyä myöntämään mitä
meijän välillä oli. En mä muuta halua, kun kuulla sen sun suusta”
”Mut kun ei meidän välillä ollu mitään muuta kuin hyvää
ystävyyttä. Ei niin mitään!”
”Sä valehtelet! En mä usko et Anton turhaan oli
mustasukkanen, ihan aiheesta. Ja sä pyysit mut usein teille, vaikka Antonkin
olis voinu tulla”
”Kyl sä tiedät minkä takia.. Mut sekin vaan
kaverimielessä. Jeeli, pliis.. Yritä edes ymmärtää?” pyysin epätoivoisena. Ei
ehkä sittenkään olisi pitänyt ottaa asiaa puheeksi. Jeeli huokaisi syvään.
”Tietkö.. Ei oo kovin helppoo kattoo vierestä, kun joku
toinen jätkä vie sut multa. Mä oikeesti rakastan sua.. Enemmän kun Ipe. Ja mä en osaa selittää, mut mä vaan tiedän et
Ipe ei oo se oikee sulle. Se on huonoo seuraa. Ja se tietää sen itekin, ja siks
ei haluu et sä oot mun kanssa”, Jeeli selitti taas haikeana samaan aikaan, kun
juna alkoi lähestymään päätepysäkkiä.
”Nyt riittää, ihan oikeesti! Sä et tunne Ipeä! Et yhtään.
Se ei oo pelle, se ei oo huonoa seuraa mulle. Ja mä voin sanoa, et Ipe rakastaa
mua varmasti enemmän kuin sä. Ja se sano mulle eilen, et jos mä haluun olla sun
kanssa, niin se ei haluu estää mua. Joten mä sanon sulle nyt viimeisen kerran,
et me voidaan olla kavereita, mut ei yhtään sen enempää!” huusin raivoissani Jeelille.
Kaikki vihaiset tunteet poikaa kohtaan purkautuivat kerralla. Kyyneleet
kohosivat silmiini, kun nousin ylös ja lähdin. Vasta nyt ymmärsin todella mitä
tunsin Ipeä kohtaan. En ollut koskaan rakastanut ketään niin paljon.
► iisak
Hyppelin kevyesti terassin raput ylös, ja kaivoin avaimen
taskustani. Olin avaamassa ulko-ovea, kun huomasin ettei se ollutkaan lukossa.
Nopea vilkaisu autotallin eteen kertoikin, että Ilpo olisi kotona, sillä miehen
auto tönötti pihassa. Huokaisin syvään laittaen samalla avaimen takaisin
taskuuni. Kaikkein vähiten juuri nyt kaipasin Ilpoa. Mutta eipä minulla ollut
vaihtoehtoja. Painoin kahvan alas ja astelin sisälle. Potkaisin kengät
huolimattomasti eteisen nurkkaan jättäen repun nojaamaan seinään. Kuulin Ilpon
tuttua valitusta keittiöstä, joten päätin käydä vilkaisemassa tilanteen.
Astuessani keittiöön, näin Iidan istumassa pöydän ääressä syömässä, ja Ilpo
tietenkin paasaamassa vieressä. Pörrötin ohi mennessäni pikkusiskon hiuksia,
mutta jatkoin jääkaapille ottaen sieltä appelsiinimehun pöydälle.
”Eihän Ipenkään tarvii syödä!” Iida huudahti hetken
hiljaisuuden jälkeen. Rypistin kulmiani samalla kun kaadoin lasin täyteen
mehua.
”Ipe on täysikäinen ja saa itse päättää syömisistään. Sä
olet vasta kaksitoista, etkä oo syönyt tolta lautaselta puoliakaan. Mä en
jaksais alkaa väittelemään tästä asiasta tämän enempää”, Ilpo ärähti istuutuen
Iidaa vastapäähän lukemaan päivän sanomalehteä.
”Siis mitä, koitatsä pakottaa Iidaa syömään?” puutuin
keskusteluun.
”Tietysti kasvavan lapsen täytyy syödä kunnolla, ja
terveellisesti”
”En mäkään kyl syöny Iidan ikäsenä tyylii mitään”,
huomautin, ja join lasin tyhjäksi laskien sen sitten tiskipöydälle.
”Niin no sen kyllä huomaa tosta sun kropasta..”, Ilpo
mutisi vilkaisten minua lehtensä takaa.
”Kiitos..”, tokaisin, ja lähdin kävelemään keittiön
oviaukkoa kohti.
”Mulle on ihan sama onko sun isäs opettanut sua syömään
vai ei, mutta nyt mä olen Iidan huoltaja ja päätän miten täällä syödään.
Sanonpahan vaan, ettei yksikään hyvä isä antais poikansa sairastua
syömishäiriöön, että mieti sitä ennen kuin seuraavan kerran haikailet sen
perään”, Ilpo sanoi nostamatta katsettaan lehdestä. Pysähdyin siihen paikkaan,
ja käännyin katsomaan miestä. Mieleni olisi tehnyt sanoa jotain vastaukseksi, mutta
kerrankin päätin jättää sen tekemättä.
”Mä taidanki täst sit lähtee..”, mutisin, ja kävelin
eteiseen laittaen siellä kengät jalkaani.
”Mene vaan, niinhän sä aina teet. Pakenet faktoja! Ootko
sä senkin oppinut isältäs?” Ilpo huuteli keittiöstä perääni. Pysähdyin vielä
ovella miettien, pitäisikö kuitenkin sanoa jotain. Lopulta astuin ulos ja
paiskasin oven kiinni. Se siitä vaatteiden vaihdosta. Täytyisi käydä kotona
ennen kuin lähtisin pelaamaan. Hain autotallista skeittilautani ja lähdin
rullailemaan Timpalle.
Olin jo muutaman minuutin odottanut Timpan terassilla,
mutta kun kukaan ei tullut avaamaan, päätin kävellä sisälle. Ovi ei tosiaan
ollut lukossa, joten varmaankin edes joku olisi kotona.
”Onks tääl ketään?” huhuilin lähtien jo kävelemään
olohuonetta kohti, kun yläkerrasta kuului tuttu ääni. Käännyin ympäri ja
kapusin raput yläkertaan. Suuntasin Timpan työhuoneeseen, josta löysinkin
miehen heti.
”Kiva kun tulit! Mä just mietinki sua”, Timppa sanoi
iloisena, ja käänsi pyörivän tuolinsa minua kohti. ”Saisko olla henkistä vai
fyysistä apua?”
”Mul olis vähän asiaa..”
”No anna tulla vaan”, Timppa sanoi hymyillen.
”Mua pyydettiin yhteen aika tasokkaaseen
futisjoukkueeseen”, kerroin seuraten Timpan reaktiota. Mies rypisti kulmiaan,
kuten aina mietteissään.
”Ethän sä tykkää futiksesta”, tuo tokaisi lopulta.
”En tykkääkään, mut eihän tollasest voi kieltäytyä.. Vai?”
”Tietenkin voi, ja pitääkin jos et oikeesti halua. Sulla
täytyy olla kunnon motiaavio pelaamiseen, ja sitä sulta löytyy vaan jääkiekon suhteen”
”Mut eiks se auta vähän jääkiekonki suhteen?”
”Sähly auttais paremmin. Mutta sen kun menet, eihän se
mun asia ole. Mut siihenkö sun jääkiekko ura sit jää? Ei sulla riitä aika
molempiin”
”Riittäähän! Aina on aikaa lätkälle”, muistutin Timppaa
tämän opettamasta sanonnasta.
”No entäs se tyttö? Vieläkö te seurustelette?”
”Ai Jenni? Tietenkin. Mut miten se tähän liittyy?” kysyin
ihmeissäni.
”No aikaa riittää futikselle ja lätkälle, mut riittääkö
sille tytölle? Seurustelu vaatii aikaa, eikä mikään oo itsestään selvää”
”Miksei riittäis? Mitä sä höpötät..?”
Ӏh.. Mun mielest olis vaan ollut hienoo alkaa taas
valmentamaan sua”, Timppa huokaisi haikeana.
”Mut voithan sä valmentaa niinä päivinä, kun mul ei oo
futistreenei?”
”Niinpä kai. Mä en vaan käsitä, mikä ihmeen into sulla
yhtäkkii tuli siihen lajiin..”
”Ei sun tarviikaan tajuta. Mut mun pitää nyt mennä, etten
myöhästy”, sanoin ja nousin ylös nojatuolista, johon olin istunut keskustelun
aikana.
”Hyviä treenejä..”, Timppa toivotti, ja kääntyi takaisin pöydän
ääreen alkaen kirjottamaan jotain tietokoneelle. Astelin ulos huoneesta aina
eteiseen saakka, josta lähdin skeitaten kodin kautta kohti Masalan kenttää.
Kävelin taskulampun valossa pitkin hiekkatietä. Täysikuu
oli tullut taas esiin metsän takaa. Olin käynyt pelaamassa jalkapalloa tulevan
joukkueeni kanssa. Niin, päätin siis kaikesta huolimatta edes kokeilla.
Kaipasin kipeästi tekemistä, mutta jotain muuta kuin jääkiekkoa. Olin luullut
pystyväni jatkamaan siitä mihin jäin neljä vuotta aikaisemmin, mutta muistot
isästä painoivat edelleen kipeästi mielessä. Olisi edettävä hitaasti, ettei
masennus iskisi jälleen.
Pelin jälkeen olin lähtenyt junalla Kirkkonummelle, josta
jatkoin bussilla Jennille. Kellon ollessa lähemmäs yhdeksää saavuin tytön
pihaan. Vapaana pihassa viihtyvä Vilppu juoksi haukkuen jalkoihini pyörimään
havaitessaan tuloni. Hymyillen kyykistyin rapsuttamaan mustaa koiraa, joka
yritti nuolaista naamaani. Vaikka kuinka pidinkin koirasta nykyään, en silti
halunnut tämän kuolaista kieltä kostuttamaan naamaani. Lähdin kävelemään kohti
terassia, joka sijaitsi normaalista poiketen talon takana. Vilppu seurasi minua
ovelle asti, ja yritti tunkea sisään astuessani sisälle. Keittiöstä ilmestyi
Jennin äiti hymyillen leveästi.
”Ai moi Iisak! Jenni onkin oottanut sua koko päivän. Ei
ollut varma tuletko ollenkaan”, tuo päivitteli.
”Niin joo, mä
taisin unohtaa mainita siitä..”
”No tuolla se on huoneessaan, yllättyy ainakin
iloisesti”, Jennin äiti sanoi, ja katosi sitten takaisin keittiöön. Harpoin raput
ylös, ja astelin tytön huoneen eteen. Avasin raollaan olevaa ovea hieman
enemmän kurkistaen sisään. Jenni istui huoneen nurkassa nojatuolissa lukemassa
kirjaa. Astuin kokonaan sisään, jolloin tyttö huomasi minut, ja pudotti kirjan
kädestään nousten ylös. Hän asteli parit askeleet luokseni, ja heittäytyi
roikkumaan kaulaani.
”Onks kaikki hyvin..?” kysyin ihmeissäni, ja kiedoin
käteni hennosti tytön lantion ympärille.
”Mä rakastan sua.. ihan kauheesti”, Jenni henkäisi.
Tiukensin otettani ja hieraisin poskeani tämän poskea vasten. Tyttö vetäytyi
minusta irti sen verran, että näki kasvoni. Sitten hän suuteli huuliani
normaalia pidempään hivuttaen samalla lämpimät kätensä paitani alle
selkäpuolelta. Yllätyksekseni tunsin käsien tarttuvan paidan reunoihin vetäen
sen kokonaan pois päältäni. Hetken harkittuani potkaisin jalallani huoneen oven
kiinni, ja kevyesti kaadoin tytön kanssani sängylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti