→ KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU

► iisak

Heräsin kliseisesti ensimmäisiin kevätauringon säteisiin, jotka tulvivat ikkunastani kirkkaasti sisään. Makasin selälläni sängyllä ilman paitaa. Jenni oli taas vienyt peiton itselleen, mutta ei se minua haitannut. Samassa ymmärsin, että heräsin ennen Jenniä. Vai heräsinkö? Käänsin päätäni, ja näin vieressäni kyljellään nukkuvan tytön. Rypistin kulmiani hieman, mutta hymyilin kuitenkin. Hyvähän se vain oli Jenninkin joskus nukkua pitkään.. Käännähdin itsekin kyljelleni, ja kiedoin toisen käteni tytön ympärille pussaten sitten tuon paljasta olkapäätä. Tyttö mutisi jotain pitäen silmänsä yhä kiinni, ja pyörähti selälleen. Nousin kyynärpäitteni varaan nähdäkseni tytön kasvot paremmin.

”Ymh, mitä kello on?” Jenni kysyi unisena. Vilkaisin kännykkäni kelloa, ja ilmoitin sen tytölle. ”Puol ykstoista! Miten mä näin myöhään nukuin?”

”Hei relaa, nyt on sunnuntai. Ei kouluu, eikä muutakaan menoo, voitas nukkuu vaikka koko päivä”, huomautin, ja kellahdin takaisin selälleni.

”Nuku kuule keskenäs, mut mulla on huomenna bilsan koe!” Jenni tuhahti, ja nousi istumaan. Hän suoristi valkoisen toppinsa, ja siirsi hiuksensa toiselle olalleen.

”Sehän on vaan yks koe..”

”Josta mun pitää saada kymppi”

”No joo, mut sä osaat jo sen alueen”

Jenni huokaisi, ja katsoi minua turhautuneena. ”Mä meen nyt syömään jotain. Tuutsä?”

”Eaah.. Emmä jaksa”, mutisin ja käännyin mahalleni. Kuulin kuinka Jenni nousi, ja lähti huoneestani. Rapuista kuului askelia, jotka kulkivat keittiöön. Keittiöstä kantautui Ilpon tasaista puhetta, ja samassa muistin edellisen illan keskustelun. Ponnahdin pystyyn, vetäisin nopeasti harmaat olohousut jalkaani ja valkoisen t-paidan päälleni, ja lähdin sitten alakertaan.

Astelin keittiöön, pöydässä istuvan tytön taakse. Asetin käteni tämän hartioille hieroakseni hetken, saaden tytön hätkähtämään ja kääntymään minuun päin.

”Ai sä tulit sittenkin”, tuo tokaisi hymyillen hieman huomatessaan käsien kuuluvan minulle. Syvällä tytön silmissä näin kiitollisuutta, ja haihtuvaa pelkoa. Painoin huuleni vasten tytön niskaa, ja suuntasin vihaisen katseeni aamukahviaan juovaan Ilpoon.

► jenni

Istuin Ipen huoneessa vaaleasta nahasta tehdyllä nojatuolilla. Jalkani olin nostanut käsinojan yli, ja keskityin täysin lukemaan biologian kokeeseen. Ipe oli oikeassa sanoessaan, että osasin jo alueen, mutta luin silti. Minun olisi aivan pakko saada kymppi, edes ysi ei riittäisi. Muissa aineissa kelpasi kasikin, mutta jos todella halusin biologiksi, olisi biologian oltava hallussa.

Huokaisin syvään, ja vedin silmien eteen valahtaneet hiukseni takaisin taakse. Samassa tunsin sormen jalkapohjaani kutittamassa. Kiljaisin, ja vedin jalan kiinni itseeni saadakseni kutinan loppumaan. Katsoin ärtyneenä Ipeä, joka virnisti ilkikurisesti sängyllään. Poika oli jo ainakin puolisen tuntia löhönnyt seuranani, lähinnä kännykkäänsä selaillen ja pelejä pelaten, mutta nyt hän alkoi ilmeisesti kyllästymään..

”Mentäis ulos.. Siel on niin hyvä ilma, kato nyt!” Ipe mankui, ja osoitti ikkunaansa kohden. Vastahakoisesti vilkaisin ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti, koivujen oksiin oli alkanut ilmestymään pienen pieniä hiirenkorvia, ja linnut lentelivät iloisesti oksalta oksalle. Siellä olisi varmasti lämmin, ja olisin niin mieluusti kuunnellut pitkästä aikaa lintujen laulua, jonka melkein pystyi aistimaan sisälle asti. Mutta ei. En voinut antaa periksi. Ulkona ehtisi kyllä viettää aikaa mielin määrin, mutta biologian koetta ei voisi uusia. Huokaisin syvään, ja painoin katseeni takaisin kirjaan. Saman tien tunsin taas samaa kutinaa jalkapohjassani.

”Ipe lopeta! Oikeesti, mä yritän keskittyä. Sun ei oo mikään pakko olla sisällä, jos niin kovasti haluut ulos”, huudahdin ärsyyntyneenä.

”No jääppä sitte lukemaan..”, Ipe tokaisi, nousi ylös, ja lähti pois. Katsoin hetken tyhjää, hiljaista huonetta. Ulko-oven kolahtaessa kiinni, ymmärsin olevani kahdestaan Ilpon kanssa. Leena oli lähtenyt kauppaan, ja Iida lähti mukaan saattaen samalla kaverinsa kotiin. Sisällä oli siis vain minä ja Ilpo. Alakerrasta kuului sanomalehden sivun rapinaa, ja vaimea yskähdys. Nielaisin äänekkäästi, tuntui kuin Ilpo olisi kuullut sen alakertaan asti. Nousin ylös, laskin kirjan tuolille, ja kävelin mahdollisimman hiljaa ikkunalle. Näin kuinka Ipe skeittasi pihalla. Pojalla oli päällään harmaat, kollarin tapaiset olohousut, ja valkoinen t-paita. Hän teki ison kaaren, ja yritti jotain frontside ollien tapaista temppua, mutta epäonnistui. Samassa mutkan takaa ilmestyi Ty, Elina ja Milla – taas. Ilpon lisäksi he olivat toinen syy, miksi en tykännyt olla Ipellä. Kaikki kolme asuivat aivan Ipen lähellä, ja heihin törmäsi jatkuvasti.. Meillä sai sentään olla rauhassa.

Katsoin kuinka kolmikko asteli pihaan, ja Ipe nosti skeittilaudan käteensä pysähdyttyään ensin. Hän keskusteli hetken Tyn kanssa, vilkaisi sitten huoneensa ikkunaa kohti – hyvä ettei nähnyt minua – ja lähti lopulta Tysonin ja muiden kanssa poispäin.

► iisak

Astuin takaisin skeittilautani päälle, ja potkaisin itseni liikkeelle. Hetken harkinnan jälkeen olin päättänyt lähteä hetkeksi Tysonille. Jennihän luki kokeeseen, joka oli hänelle hyvin tärkeä. Parempi vain, kun pysyin poissa häiritsemästä. Kyllä mä ymmärsin kokeen tärkeyden, olihan se lähes sama kuin jääkiekko minulle.

”Mihis sä Jennin oot jättäny?” Ty kysyi vierestäni. Hidastin vauhtia pysyäkseni samassa tahdissa tämän kanssa.

”En mä sitä mihinkää jättäny. Se lukee kokeisiin”

”Kokeisiin? Näin hyvällä säällä?” Milla ihmetteli.

”Bilsa on sille tosi tärkeetä. Se haluu saada siitä vähintään kympin”

”Bilsa?” Milla naurahti. ”Miten kukaan jaksaa välittää jostain niin turhasta aineesta..”

”No ei se sillon oo turha, kun haluu biologiks”, huomautin.

”Biologiks?” Milla toisti huvittuneena.

”Niin, tai oikeestaan meribiologiks”

”Sä oot tainnu tosiaan pistää sen pään sekasin, kun ei se mulle mistään biologihömpästä puhunut koskaan..” Ty nauroi.

”Kyl se tiesi sen jo ennen kun me edes tunnettiin. Eikä se sulle siitä puhuiskaan”, mutisin tuolle.

”Miten niin?”

”No just ton sun asenteen takia. Se haluu ihan tosissaan meribiologiks, ja sä vaan naurat”

”Mut ei toi nyt ihan normaalilta kuullosta et tän ikäsenä haaveilee jostain biologiasta..”, Elinakin puuttui keskusteluun.

”Jenni rakastaa merta ja haluu tutkia ja päästä lähemmäks sitä. Ja meri on oikeesti tosi siisti juttu. Mä en näe tässä mitään epätavallista. Ihmiset on vaan nykyään niin pinnallisia, tekee kaiken niin ku muut ja ammatin valitsee niistä vaihtoehdoista mitä annetaan. Mun mielest on hienoo tutkia asioita vähän pintaa syvemmältä ja tehdä vasta sit päätöksiä”, puolustin Jenniä tosissani. En ollut aikaisemmin itsekään ajatellut asiaa niin tarkasti.

”Te ootte ihan yhtä pimpoja molemmat..” Ty pudisteli päätään.

”Mä en vaan voi käsittää mitä sä näät siinä. Haluu jokskin meribiologiks ja viettää vapaa-aikaa lähinnä kotonaan vaan. Sinuna tekisin niin ku Tyson ja jättäisin sen jo..”, Milla sanoi.

”Jos sä nyt vihjaat siihen, et sä olisit jotenki parempi ihminen ku Jenni, nii voin sanoo et sä oot väärässä. Ethän sä ees tunne sitä! Jenni on tosi kaunis ihminen ja täysin erilainen ku muut. Se on oma, ihana itsensä, kunhan vaan osaa katsoa sen ulkokuoren läpi – toisin kuin sä, ja moni muu toistensa kopio. Etkö sä vois vihdoin ymmärtää, et toi sun ainainen haukkuminen ei auta yhtään mitään, mä rakastan Jenniä, en sua. Ja kuten itekin varsin hyvin huomaat, te ootte täysin erilaisia, teissä ei oo mitään samaa, enkä mä tuu koskaan tykkäämään susta, kuin korkeintaan kaverina. Okei?”

Käännyin ympäri odottamatta vastausta, ja lähdin potkimaan ylämäkeä takaisin kotiin. Ei huvittanut olla Millan seurassa. Eikä Tysoninkaan. Halusin vain nopeasti takaisin Jennin luo. En ymmärtänyt miksi alunperinkään lähdin Tysonin matkaan. Olisi pitänyt arvata, ettei siitä seuraa mitään hyvää.

Avasin huoneeni oven, ja astuin sisään sulkien sen sitten perässäni. Yllätyn, kun Jenni ei enää lukenutkaan biologiaa, vaan oli siirtynyt sängylleni makaamaan kyljelleen, selkä minuun päin. Käveltyäni lähemmäs huomasin tämän kuuntelevan musiikkia kuulokkeilla. Kyykistyin tytön selän taakse ja kosketin kevyesti tämän olkapäätä. Jenni hätkähti ja kääntyi katsomaan minua säikähtänyt ilme kasvoillaan. Otin toisen kuulokkeen pois tytön korvalta sipaisten samalla nopeasti tämän poskea.

”Sä et luekaan enää?” kysyin, vaikka sokeakin sen ymmärtäisi. Jenni nyökkäsi, ja käänsi haikean katseensa pois minusta. Rypistin kulmiani, ja käänsin tytön pään hellästi takaisin minuun päin.

”Älä jätä mua tänne yksin..”, Jenni kuiskasi lopulta niin hiljaa, että hädin tuskin kuulin sitä. Katsoin tyttöä ihmeissäni, nousin sitten ylös ja siirryin tämän viereen makaamaan. Kiedoin käteni hänen ympärille, sipaisin vaaleat hiukset pois tämän kasvoja peittämästä ja painoin huuleni vasten toisen poskea.

”Mikset sä oo kertonu mulle aikasemmin et sä pelkäät Ilpoa? Ei meijän oo pakko olla tääl jos sä et haluu”

”En mä oo viittiny..”, Jenni mutisi. Olimme molemmat hetken hiljaa. Minua harmitti, etten ollut tiennyt Jennin pelosta. Halusin, että Jenni voisi kertoa minulle kaiken. Ainakaan vielä hän ei siihen pystynyt. Huokaisin syvään ennen kuin aloitin taas.

”Ei Ilpo oo mitenkään väkivaltanen. Se ehkä kohtelee mua vähän turhan rajusti, mut mä oon poikkeus. Ei se koskaan satuttais ketää muuta, etenkään sua. Ei Ilpo..-”, keskeytin lauseeni harkiten hetken. ”Ei Ilpo oo tyhmä. Meillä on vaan alusta asti ollu niin negatiiviset välit, että me molemmat kiihdytään nollasta sataan heti kun edes nähdään toisemme.. Mut.. Kyl se muuten on ihan ok tyyppi. Ei sun sitä tarvii pelätä, usko mua”, vakuutin tytölle.

”En mä sitä niinkään pelkää..”, Jenni korjasi vaisusti.

”No mitä sit?” kysyin ihmeissäni.

”No.. En mä tiiä.. Tää on ihan tyhmä juttu..”, hän mutisi epäröiden.

”Sä tiiät et voit kertoo mulle ihan mitä vaan”

Jenni oli hetken hiljaa.

”No että se tekis niin ku Anton. Sitä mä kai pelkään”

”Ant..- Voi vi**u mikä jätkä! Oikeesti! Mä.. mä oikeesti hakkaan sen huomenna!”

”Ei Ipe! Eihän Anton tähän mitenkään liity..”

”Ai ei liity? Sehän sulle on aiheuttanu tollasii pelkoja ja ahdistusta! Ja ajatuski siitä mitä se on sulle tehny nii.. Voi vi**u sanon minä!” raivosin ja nousin istumaan.

”Rauhotu nyt.. Ei toi kiroilu auta yhtään mitään.. Sitä paitsi Ilposta tässä on kyse, eikä Antonista”

”No sen mä vasta hakkaanki, jos suhun koskee”, uhosin vihaisena.

”Ai oikeesti hakkaisit sun isäpuolen?” Jenni kysyi epäuskoisena.

”Kysytki vielä.. Sun takii mä tekisin mitä vaan. Ja olishan se aika jees nähä Ilpon ilme siin vaihees..”, virnistin hieman rauhallisemmin, mutta vakavoiduin lähes saman tien. Jennikin oli noussut istumaan, ja katseli nyt jalkojaan. Sipaisin jälleen tytön hiukset korvan taakse. Hän nosti katseensa suoraan silmiini, ja nojautui sitten rintaani vasten. Kiedoin käteni tämän ympärille, ja huokaisin syvään.

”Pidä mua tässä hetki”, Jenni kuiskasi lähes äänettömästi. Painoin huuleni kevyesti vasten tytön hiuksia, jätin ne siihen, ja vedin sitten keuhkoni täyteen jo tutuksi tullutta tuoksua.

► jenni

Nojasin selkääni junan ikkunaa vasten. Jalkani olin asetellut koukkuun Ipen jalkojen päälle. Poika räpelsi taas kännykkäänsä – yllätysyllätys. Tosin Ty ja Anton käyttivät kännykkää paljon enemmän kuin Ipe, ja heittihän Ipe yhden kännykkänsä junan alle, joten ei se minua niinkään haitannut.

Minä itse vain katselin muita junan matkustajia, sekä sitä omaa rakasta vieressäni. Tällä kertaa Ipe oli pukenut päälleen nilkkoihin kapenevat verkkarit ja harmaan pitkähihaisen paidan. Pojan hiukset olivat kasvaneet viimeisten kuukausien aikana hieman turhan pitkiksi. Normaalistikin pidempi etutukka ylettyisi melkein silmille asti, ellei Ipe nostaisi sitä ylös tai sivulle.

Jonkun aikaa vain katselin poikaa päästä varpaisiin, kunnes tuo huomasi sen ja nosti kysyvän katseensa minuun.

”Katoin vaan et sun hiukset on kasvanu aika paljon”, kerroin mietteeni ääneen. Ipe katsoi minua hetken, mutta kääntyi sitten takaisin kännykkänsä puoleen.

”Mitä sitte?” tuo enemmänkin tokaisi, kuin kysyi.

”Saanks mä tehä sulle yhen jutun?” kysyin saadessani hauskan idean. Vastausta odottamatta kaivoin reppuni etutaskusta pienen pompulan, ja käännyin sitten katsomaan poikaa hymyillen ilkikurisesti.

”Minkäköhän jutun..?” Ipe kysyi epäröiden, vilkaisten samalla minua kulmiensa alta. En vastannut enää, vaan nousin parempaan asentoon istumaan. Nostin käteni pojan hiuksille, keräsin etutukan yhteen kasaan ja pyöräytin pompulan niiden ympärille. Ipe ei tuntunut huomaavan mitään, vaikka todellisuudessa varsin hyvin tiesi minun tekevän jotain.. Tyytyväisesti hymyillen nojauduin takaisin ikkunaa vasten. Kaivoin kuitenkin kännykän taskustani ja nappasin pari kuvaa salaa. Pian Ipe nosti kätensä tunnustelemaan hiuksiaan, mutta ei edes irrottanut katsettaan puhelimen näytöstä.

Pian rättiovi aukesi, ja sisään astui taas tuttua porukkaa – Tyson, Elina ja Milla. Muutaman pysäkin jälkeen tulisi vielä rutkasti enemmän Ipen kavereita, tai muita koulusta tutuksi tulleita nuoria.

”Kiva kampaus”, Ty virnisti heti Ipen nähdessään. Ipe nosti hämillään kännykkänsä silmiensä eteen vähän kuin peiliksi. Sitten hän rypisti kulmiaan ja vilkaisi minua murhaavasti. Hymyilin vain suloisesti, ja näytin pojalle kieltä.

”Mä kostan tän sulle”, tuo uhosi naurahtaen, ja painoi aivan yllättäen peukalolla ja etusormella polveni ympäriltä. Kiljahdin, ja heilautin jalkaa refleksistä niin, että meinasin potkaista sillä Ipeä, joka siitä huolimatta kumartui ylleni suutelemaan kaulaani pikaisesti.

”Hei rauhottukaas nyt..”, Ty huokaisi. Työnsin Ipen kauemmas itsestäni muistaessani Tysonin. Minusta oli alkanut tuntumaan, kuin Ty vihaisi minua nykyään. En tiennyt miksi, mutta olin varma asiasta. Ehkä hän katkeroitui minulle. Minusta tuntui, kuin Ty arvostelisi tai vähättelisi Ipeä, koska Ipe edelleen seurusteli kanssani, joka ilmeisesti oli iso virhe Tysonin mielestä. Se harmitti minua kovasti, sillä Ty oli kuitenkin kaverina todella mukava.

 Käännyin katsomaan poikaa. Tyson oli erittäin lihaksikas, hänellä oli vaaleat, mutta kuitenkin paljon Ipen hiuksia tummemmat hiukset. Päällään pojalla oli vaaleat farkut, kuten aina, ja harmaa villaneule, jonka rinnuksessa oli kolme isoa, ruskeaa nappia. Ty näytti hyvältä, en minä sitä ruvennut kieltämään. Hän oli myös kiltti ja huolehtivainen, mutta silti ahdistava ja erittäin mustasukkainen. Se oli iso ongelma meidän välillämme. Samassa hän kääntyi katsomaan minua. Katse porautui syvälle silmiini, tuntui kuin hän voisi tuosta noin vain lukea ajatukseni. Mutta ilme ei ollut sama kuin ennen. Se oli tunteeton ja vakava. Enhän enää ansainnut sitä rakastavaa katsetta, joka sai minut tuntemaan itseni maailman kauneimmaksi naiseksi.

► iisak

Seisoin keskellä suurta liikuntasalia. Koko luokka seisoi hajanaisessa ympyrässä opettaja sulautuneena joukkoon. Hän selitti tunnin ohjelmaa, jota tuskin kukaan kuunteli. Jotain lentopallosta, enempää en tiennyt. Tyson seisoi vieressäni, ja huomasin tuon vilkuilevan minua silloin tällöin. Sitten hän vilkuili, tai oikeastaan tuijotti, Elinaakin aina välillä. Minusta Tysonin ja Elinan suhde oli huvittava, en osannut ottaa sitä tosissani. Olihan Tysonilla ollut monia naisia ennenkin, mutta tämä viimeisin oli jollain tavalla poikkeus. Kyllähän nuo pussailivat sujuvasti, ja viettivät aikaa samassa porukassa, mutta siitä puuttui silti jotain. Se oli aivan kuin näytelmää, ei lainkaan ystävyyttä tai muitakaan tunteita sen enempää.

Tunsin kyynärpään käväisevän kyljessäni. Käännyin katsomaan Tysonia, jolla tuntui olevan asiaa.

”Sori siit eilisestä. On Jenni mulle joskus maininnu jotain siit biologijutusta, olin vaa unohtanu jo”, tuo sanoi hiljaa yrittäen olla häiritsemättä tuntia.

”Äh, eihän se mitään, etkä sä mitään tyhmää sanonu. Milla enemmänki, mut se nyt on sellane”, mutisin vastaukseksi.

”Se on rakastunu suhun ihan tosissaan..”

”Ai Jenni?”

”No seki varmaan, mut Millaa mä tarkotin”, Ty naurahti. Vilkaisin Millaa, joka kuunteli tarkasti opettajan selitystä.

”En nyt tiiä.. Eikä kiinnosta”

”No mä tiiän. Sun kannattais vähän miettii sanomisias, se on oikeesti tosi herkkä vaikkei näytäkkään siltä”

”Sähän näytät tuntevan sen hyvin”, huomautin virnistäen hieman. En jaksanut ottaa tosissaan Tysonin kaikki tietäväisiä neuvoja. Näin sivusilmällä, kuinka Ty huokaisi syvään pyöräyttäen silmiään samalla.

”No, mites se fudis?” Ty vaihtoi puheen aihetta.

”Mites se, aattelin kuitenki jättää sen tähän pisteeseen. Ei oo oikee mun juttu”

”Ai jaa? Eiks se Jeeli muuten alottanu siin samas joukkuees?”

”Joo, tai siis tänään vast alottaa. Mut ei tää siihen liity mitenkää, jos sä sitä aattelet”

”Ootteks te vieläki ottanu yhteen?” Tyson kysyi madaltaen ääntään entisestään, luullen varmaan etten haluaisi muiden tietävän asiasta.

”Ei oikeestaan, jotain sanallista vaan. Jennikö kerto? Ootteks te paljonki jutellu?” kysyin vuorostani, sillä en muistaakseni itse ollut maininnut Jeelin kanssa tapahtuneista kohtauksista.

”Siit on jo aikaa kun me kunnolla juteltiin. Tuntuu et se välttelee mua aika paljon..”, Tyson selitti ripaus haikeutta äänessään.

”No niin se kyl vältteleeki”, naurahdin. ”Mut onhan sul-”, aloitin, kun yhtäkkiä lauseeni keskeytti kasvojani lähestyvä lentopallo. Nopeasti nostin käteni suojaksi, ja nappasin pallon kiinni. Katsoin ihmeissäni opettajaa, joka pallon heitti, ja rypistin kulmiani.

”Sä voit varmaan näyttää muille miten kuuluu heittää oikeaoppisesti, kun selvästi osaat niin hyvin, ettei opetusta tarvitse kuunnella”, opettaja tokaisi. Pyöräytin silmiäni, ja heitin pallon ensin itselleni ilmaan ja siitä sormilyönnillä takaisin opettajalle. ”Hyvä. Ja loppu tunnin oot ihan hiljaa tai saat jäädä koulun jälkeen opettamaan alempia luokkia. Sama Tysonille”

Kävelin soralla päällystettyä pihaa pitkin kohti koulun pääovia. Tyson ja muut kaverini olivat jääneet vielä vaihtamaan vaatteitaan, sanoivat tulevansa perässä. Menin itse edeltä, sillä Jenni olisi varmasti jo ruokalassa, ja halusin vain päästä nopeasti tytön luokse.

Astuin muutamat raput kohti suuria pääovia, kun näin hieman sivummalla pari ykkösen poikaa.  Toinen niistä näytti epäilyttävän tutulta. Päättäväisesti kävelin pojan eteen. Tuo ei edes kääntynyt katsomaan minua, selvästi esittäen, ettei huomaisi tuloani – vaikka eihän hän minua edes tuntenut.

”Ootsä Anton?” kysyin kylmästi edessäni seisovalta pojalta.

”Joo..?”, tuo vastasi, ja kääntyi katsomaan minua. ”Kiva letti”, hän virnisti pilkallisesti. Kiristin hampaani yhteen, tarrasin pojan kauluksesta kiinni ja painoin tämän vasten tiiliseinää. ”Hei ota iha iisisti, läppä se vaan oli..-”, Anton selitti hämillään.

”Mua ei vois vähempää kiinnostaa sun lettis, vaan se miten sä kohtelet naisia”, sihahdin hampaitteni välistä.

”Mistä hitosta sä puhut?”

”Ihan ku et tietäis.. Tekis mieli hakata tollaset kusipaat!” uhosin, ja painoin pojan entistä tiiviimmin seinää vasten. Ajatuskin tästä pojasta pakottamassa Jenniä johonkin, mihin tyttö ei halunnut, sai sisimpäni kiehumaan pahemman kerran.

”Ipe, mitä sä teet?” Tyn ääni kaikui kauempaa juoksuaskelten saattelemina. Samassa hän olikin jo luonamme, ja veti minut kauemmas pojasta, joka suoristi takkiaan. Mutisin jotain epäselvää, ja lähdin ovet paukkuen sisälle.

► jenni

Istuin ruokalassa kavereideni kanssa jutellen. Koulua oli jäljellä enää nelisen tuntia, ja sitten alkaisi kauan odotettu loma, joskin kovin lyhyt sellainen. En ollut varma millä nimellä sitä tulisi kutsua, mutta eipä sillä niin väliä olisikaan. Tärkeintä oli, mitä sen aikana ehti tehdä. Yksi ystävistäni toiselta puolelta Suomea tulisi käymään pariksi päiväksi, ja olin siitä erittäin innoissani. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Kaverinikin kertoivat loma suunnitelmistansa; osa oli menossa jollekin lyhyelle leirille, osa anoi pidempää lomaa päästäkseen ulkomaille, osa meni sukulaisille tai ystäville ja jotkut viettivät vain aikaa kotona perheen kanssa.

”Sun ihailijas saapuu”, Eeva ilmoitti yhtäkkiä vihjailevasti nyökäten päätään taakseni. Käännyin katsomaan, ja näin Ipen kävelevän minua kohti. Pojan hartiat putosivat pari senttiä alemmas pettymyksestä – tarkoituksenaan oli varmaan taas säikäyttää minut, tai muuta vastaavaa.

”Hei..”, hän valitti Eevalle pettyneenä. Hän käveli kuitenkin taakseni, kietoi kätensä ympärilleni ja pussasi poskeani. Sitten hän vetäisi vieressäni sijaitsevan tuolin esiin pöydän alta, ja käänsi sen niin, että istuessaan siihen tuolin selkänoja oli pojan haarojen välissä.

”Eh ei sun oikeesti olis tota tarvinnu pitää”, nauroin, tarkoittaen pompulaa, joka edelleen koristi Ipen hiuksia. Vetäisin sen pois, ja pujotin sen ranteeseeni.

”Mitä, se oli hieno”, tuo virnisti. Huokaisin, ja työnsin tarjottimeni Ipen eteen. Lautanen oli vielä puolillaan, mutten jaksanut syödä enempää.

”Tässä sulle vähän ruokaa”

Ipe katsoi ruokaa hetken ällötystä katseessaan, ja työnsi sen sitten kauemmas.

”No, mitäs me tehtäis lomalla?” Ipe vaihtoi puheen aihetta.

”Nyt on kyllä Romeo pahasti myöhässä”, Ella naurahti.

”Ai miten niin?” Ipe kysyi rypistäen kulmakarvojaan söpösti, ja katsoen minua ihmeissään.

”Niin, kun mun kaveri sieltä kaukaa tulee meille..”, selitin hymyillen varovasti. Tiesin Ipen pettyvän..

”Mitä..? Miks sä et oo kertonu?”

”No et oo kysyny”, huomautin.

”No sit mäki voin varmaa mennä Tysonin kaa vähä bilettää?”

”Mitä? Et tietenkää voi!” hämmästyin täysin Ipen kysymyksestä. Luulin, ettei poika edes halunnut juoda enää.

”No en mä nyt oikeesti mitään juo. Menisin vaa viettää aikaa”, Ipe korjasi. Tiesin, että hän vain kiusasi minua sanomalla asiat niin, että ne varmasti ymmärsi väärin..

”Iisak!” apulaisrehtorin ääni kaikui ruokalan oviaukolta saaden koko salin hiljaiseksi. Ipe huokaisi syvään.

”Pitää mennä..”, tuo tokaisi, pussasi nopeasti poskeani, ja lähti sitten pois ruokalasta. En halunnut tietää, mitä hän taas oli tehnyt..

”Outoa”, Eeva tokaisi.

”Mikä?” kysyin ihmeissäni.

”Se, kun Ipe on sun seurassa tollanen kiltti pikkupoika, täysin rakastunu suhun, mut sit heti seuraavassa vaiheessa se on kauhee kovis, joka ei välitä pätkääkään muusta maailmasta”

”No onhan se vähän..”, mutisin hämilläni. En oikestaan itse ollut kiinnittänyt huomiota siihen. Ehkä Ipe tosiaan oli aivan erilainen minun kanssani, sillä enhän minä sitä voisi mitenkään tietää. Ellen katselisi häntä salaa.

Seisoin koulun ala-aulassa odottamassa Ipeä. Olimme sopineet, että menisimme vielä tänään minun luokseni, sillä kaverini tulisi vasta seuraavana päivänä. Nojasin tiiliseinään, ja selasin kännykälläni Whatsappia, joka oli täynnä loman ihkutus viestejä.

”Jenni”, tuttu ääni yllätti minut täysin. Käännyin katsomaan Antonia, joka oli ilmestynyt selkäni taakse.

”Moi..”, tervehdin epäröiden. Minua inhotti Antonin seura. Emme olleet jutelleet yhtään eron jälkeen, ja hyvä niin. Jos Tysonin seura oli ahdistavaa, niin Antonin seuralle ei tainnut olla olemassa omaa sanaa.. Vilkaisin automaattisesti luokkiin johtavalle käytävälle, jos vaikka Ipe sattuisi jo tulemaan, ja pelastaisi minut pelottavan pojan kynsistä.

”Mä vaan.. Tai siis taitaa olla aika mustasukkanen se sun uus jätkäs..”, Anton sanoi jotenkin salaperäisellä äänellä. En pitänyt siitä.

”Ai Ipe? Ei se oo yhtään mustasukkanen”, vakuutin, ja yritin peittää ahdistuneisuuteni.

”Itekö se niin sanoo? Mä voin nimittäin kertoo et se küsettaa sua”

”Mistä ihmeestä sä niin päättelet?”

”Se kävi muhun käsiks tänään. Oot tainnu vähän liiotella meijän suhteesta..”

”Mä en oo liiotellu yhtään mitään! Kaikki mitä mä oon Ipelle kertonu on täysin totta!” huudahdin ärtyneenä.

”Ootsä monelleki levitelly sellasii juttui? Mä en nimittäin haluu, et mun maine mustaantuu sun juttujes takia”

”Ne ei oo mitään mun juttuja, sä tiedät ihan hyvin mitä mulle teit..”, mutisin jo hieman heikommin. Muistot tapahtuneesta tulivat elävinä mieleeni, ja lisäksi Anton edessäni pahensi tilannetta. Nielaisin kuuluvasti. Aloin mennä lievään paniikkiin.

”No, oli miten oli, sovitaanko nyt niin, että sä et enää levitä sitä juttua yhtään, okei?” Anton madalsi ääntään, ja astui askeleen lähemmäs. Sitten, aivan yhtäkkiä, joku vetäisi pojan pois luotani.

”Etsä kerrasta ymmärrä, et sä jätät Jennin rauhaan?!” minua auttanut poika raivosi, ja tönäisi Antonin kauemmas. Anton palasi, ja yritti lyödä pelastajaani, mutta tämä esti sen, ja löi itse. Anton siirtyi kauemmaksi, sylkäisi maahan, ja lopulta lähti. Käännyin kiitollisena katsomaan Jeeliä, joka tuli luokseni.

”Tekiks se sulle mitään?” Jeeli kysyi huolissaan. Viimeksikin Jeeli pelasti minut Antonilta. Muistot siitäkin palasivat mieleeni. Silmiini kohosi väkisin kyyneleet, ja heittäydyin Jeelin turvalliseen syleilyyn. Poika oli lämmin, puhui ja silitti selkääni rauhoittavasti. Hän lupasi, ettei antaisi kenenkään satuttaa minua. Sillä hetkellä en voinut ymmärtää, miksi koskaan olin hylännyt Jeelin Ipen takia. Tiesin nyt, että Jeeli todella olisi paras ystäväni, vaikka tapahtuisi mitä.

”Jenni?” Ipen ääni kuului yllättäen sivummalta. Irrottauduin Jeelistä, ja kiiruhdin Ipen luokse. Tarrauduin tiukasti kiinni pojasta, joka hämillään kietoi kätensä ympärilleni. Jeeli oli kyllä omalla tavallaan turvallinen ja lämmin, mutta ei häntä Ipeen voinut verrata. Ipen vahvat käsivarret ympärilleni kiedottuna tuntisin olevani turvassa, vaikka olisimme keskellä sotatannerta.