→ KAHDESKYMMENES LUKU

► iisak

”Kuuntelisit nyt..”, pyysin katsoen tytön silmiä anovasti. Jenni ei vastannut mitään. Katsoi vain takaisin kyyneleisin silmin. Kun hän lopulta huokaisi raskaasti, tulkitsin sen merkiksi jatkaa. ”Ei siel oikeesti tapahtunu mitään. Mähän sanoin et menin auttamaan Benkkua. Se tyttö jota mä suutelin, oli just se tyttö josta Benkku tykkää”

”Just joo! Luuletsä jotenkin auttavas Benkkua suutelemalla sen ihastusta?” Jenni huudahti vihaisesti.

”No en.. Ei mun edes pitänyt suudella sitä. Tätä on aika vaikee selittää, mut mun oli tarkotus vaan vähän lähennellä sitä tyttöä, niin ku siinä alussa. Tiiätsä, läpällä? Ja sit Benkun olis pitäny auttaa sitä tyttöä työntämällä mut pois. Jostain syystä se ei kuitenkaan tehny niin, joten mun oli pakko tehä jotain..”

”Ja päätit sit suudella?”

”Mä en oikeesti olis halunnu, mut en mä siin vaihees enää voinu perääntyy. Mä ajattelin sua koko ajan.. Sun pitää vaan ymmärtää kuinka tärkeetä tää on Benkulle. Muistatsä kun se yritti sillon joskus jäädä junan alle? Se teki sen yhen tytön takia. Ja nyt kun se on valmis jatkamaan eteenpäin, niin mun on oikeesti pakko auttaa sitä. Ja auttohan sekin mua sillon kun isä kuoli”, selitin parhaani mukaan toivoen koko sydämestäni, että Jenni ymmärtäisi. Katsoin syvälle tytön silmiin yrittäen etsiä pienintäkin anteeksi antoa. Hän pysyi kuitenkin aivan hiljaa painaen katseensa lopulta maahan. Pian näin muutaman suuren kyyneleen vierivän tämän poskella. Kyyneleitä tulvi aina vain lisää, ja tyttö alkoi nyyhkyttämään onnettomana. En hetkeen tiennyt mitä tehdä, mutta lopulta vedin hänet kainalooni lämpimään syleilyyn.

”Anteeks… Mä niin haluisin luottaa suhun, mut en tiiä miksen mä pysty.. Mulla on ihan hirvee olo.. Anteeks, että mä edes epäilin sua mistään vakavammasta..”, Jenni itki kastellen olkapääni kyynelillään.

”Älä! Et sä oo tehny mitään väärää, todellakaan. Mä suutelin toista tyttöö. Oli syy mikä tahansa, se on silti väärin. Eikä vika oo sussa, jos sä et pysty luottamaan muhun. Luottamus pitää ansaita, ja mä en sitä ansaitse. Mut mä teen kaikkeni, et sä vielä jonain päivänä pystyt luottamaan muhun enemmän ku mihinkään muuhun”, huokaisin hieraisten poskeani tytön poskea vasten

”Mulla on niin paha mieli..”, Jenni kuiskasi puristaen kätensä entistä tiukemmin ympärilleni.

”Kato mua silmiin”, kehotin, ja odotin, kunnes tyttö kohotti katseensa. ”Mä rakastan sua ihan oikeesti. Mä en haluu ketään tai mitään muuta ku sut. Eikä mulla oo ainuttakaan syytä pettää sua, ikinä. Sun pitää uskoo se, luottaa muhun”, vakuutin tytölle haikeana. Minun oli niin paha olla. Varsinkin, kun Jenni alkoi tapansa mukaan syyttää itseään. Sydäntäni kirpaisi joka kerta, kun tyttö otti minun virheeni kantaakseen. Hänellä oli niin huono itsetunto, että kuvitteli tekevänsä jatkuvasti väärin.

”Saat anteeks..”, Jenni henkäisi nojautuen takaisin kainalooni. Painoin hellän suudelman vasten tämän niskaa huokaisten sitten syvään. En olisi koskaan halunnut päästää irti tytöstä..

Laskin kaksi kaakaomukia Jennin yöpöydälle, ja istuin itse peittoon kääriytyneen tytön viereen. Ojensin toisen mukeista Jennille, mutta jätin omani vielä pöydälle. Katsoin pienesti hymyillen, kun tyttö joi hieman kuumaa juomaansa jättäen sen sitten lämmittämään käsiään. Sipaisin vaaleat hiukset tytön korvan taakse, ja sain lämpimän katseen kohoamaan silmiini.

”Etsä juo?” tuo kysyi nyökäten kaakaooni päin. En vastannut mitään, vaan huokaisin syvään. ”Et kai sä edelleen mieti sitä bile juttua? Mä haluun oikeesti vaan unohtaa sen..”, tyttö jatkoi.

”Äh, en mä sitä. Mietin, et kuka sen videon sulle lähetti?”

”En mä tiedä. Se tuli tuntemattomasta numerosta. Mut ei sillä oo mitään merkitystä”

”No mulle ainakin on. Ja mä epäilen vahvasti Jeeliä..”

”Ei Jeeli tekis sellasta. Eikä se edes käy tollasissa bileissä”, Jenni huomautti. Vilkaisin häntä epäuskoisena, vaikka enhän minä toisaalta tuntenut koko jätkää. Kurkotin kaakaomukilleni, ja hörppäsin siitä ensimmäistä kertaa.  En haluaisi aina vain ajatella Jeeliä, mutten voinut sille mitään. Jostain syystä poika ilmestyi mieleeni turhankin usein.  Yritin keksiä jotain muuta ajateltavaa, ja onnistuinkin siinä yllättävän nopeasti.

”Ei hemmetti, mä unohdin ne futistreenit!” huudahdin, kaivaen kännykän esiin taskustani. ”Huoliikohan ne mua sinne enää..?” pohdin, etsien samalla valmentajani numeroa. Päätin soittaa hänelle, ja pahoitella unohdustani. Juuri kun olin soittamassa, Jenni keskeytti aikeeni.

”Ipe..”, Jenni aloitti katselleen kaakaota mukissaan. Tyttö oli jo hetken ollut aivan hiljaa sekoitellen kuumaa juomaa lusikallaan. Käännyin katsomaan tyttöä kysyvästi. ”Siit Antonista..”

”Niin?” kysyin rypistäen kulmiani, sulloen kännykän takaisin housujen taskuun.

”Niin se syy miks me erottiin.. Mä en tiedä johtuko se Jeelistä tai mustasukkasuudesta, mutta.. Se tavallaan yritti pakottaa mua sänkyyn”, tyttö mutisi niin hiljaa, että hädin tuskin kuulin sitä.

”Siis mitä?” huudahdin, ja ponnahdin seisomaan. ”Mitä se teki sulle?”

”No en nyt haluu yksityiskohtasesti selittää..”

”Onks se se ruskeetukkanen poika sun luokalta? Mä niin meen vetää sitä turpaan!”

”Ipe rauhotu..”

”Millä oikeudella se kohtelee sua silleen?”

”Älä nyt, siitä on jo vaikka kuinka kauan.. Sitä paitsi, Jeeli kyllä teki sille jo jotain sun puolesta.. Ei oo Anton sen jälkeen uskaltanu tulla lähellekään mua”

”Jeeli?”

”Niin.. Se sit varmaan tykkäs musta jo sillon”

”Jaa. No ethän sä mua sit enää tarviikaan.. Jos sul kerran on jo oma henkivartijaki”

”Ootsä mustasukkanen Jeelistä?”

”No en! Ottaa vaan päähän koko jätkä..”, tuhahdin, ja istuuduin takaisin sängylle.

”Jeeli on oikeesti tosi kiva. Se vaan on sun seurassa rasittava, niin ku säkin sen seurassa. Mut mä lyön vaikka vetoa, et teistä tulis hyvät kaverit, jos ette olis niin mustasukkasia molemmat..”

”Ja mistä sä tiedät, et mä oon vaan Jeelin seurassa sellanen?”

”No koska mä tunnen sut, höntti”

”Niin, mut entäpä jos mä oon kaikkien muiden seurassa samanlainen, mut sun seurassa erilainen? Ethän sä voi sitä tietää”, virnistin leveästi, ja käännähdin makaamaan mahalleni selällään makaavan tytön yläpuolelle jääden kyynärpäitteni varaan.

”Mä ainakin tykkään enemmän siitä Ipestä, jonka mä tunnen”, Jenni hymyili, ja hipaisi sormellaan kättäni. ”Mikset sä sitten oo kaikkien kanssa samanlainen?”

”Koska isän kuoleman jälkeen mä ajattelin kaiken negatiivisesti, ja olin kaikille just sellanen, mitä oon vieläkin. Sun kanssa mä oon luonnostaan sellanen, mitä mä olin ennen. Ehkä mä haluisin olla aina niin ku ennen, mut en mä esittämään rupee. Mä oon edelleen vähän masentunu, paitsi sun seurassa. Kyl sä sen tiiät”, huomautin, ja kellahdin tytön viereen makaamaan selälleni. Tunsin, kuinka hento käsi laskeutui vatsalleni alkaen vaeltamaan pitkin poikin. Pieni hymy kaartui huulilleni, ja käänsin katseeni vieressäni makaavaan tyttöön.

”Aletaanko nukkumaan?” Jenni kysyi haukotuksen säestämänä. Tyydyin vain nyökkäämään, nousten sitten väsyneenä ylös. Kello läheni jo puolta yhtätoista. Vetäisin paidan pois päältäni, jättäen sen housujen kera valkoisen karvamaton päälle. Asetuin takaisin sängylle viileän peiton alle, jääden odottamaan Jenniä, joka lähti juuri pesemään hampaitaan ja vaihtamaan yövaatteitaan vessaan.

Hetken päästä kuulin, kuinka ulko-ovi aukesi. Äänistä päätellen Jennin vanhemmat tulivat kotiin. Rapuista kuului loittonevia askelia. Ilmeisesti Jenni kävi tervehtimässä vanhempiaan. Pian huoneen ovi taas aukesi, valo sammui, mutta yöpöydän yläpuolella oleva lamppu syttyi. Peitto kahisi, kun Jenni kaivautui viereeni. Hän asetteli itsensä tiiviisti kainalooni, pää rintaani vasten, huokaisten sitten syvään. Vilkaisin tyttöä hymyillen, ja kurotin sitten sammuttamaan yölampun.

”Ipe”, tyttö kuiskasi vielä. ”Miks sä tykkäät musta?”

”Mitä sä sellasta kysyt?”

”Kun mä en käsitä, mitä sä näät mussa..”

”No kylhän sä tiedät millanen sä oot. Mä rakastan kaikkea sussa”, totesin silittäen samalla kevyesti tytön olkapäätä jatkaen siitä käsivartta pitkin alemmas, ja taas takaisin ylös olkapäälle. Painoin huuleni tämän hiuksiin antaen pienen suukon. Hetken jo luulin tytön nukahtaneen, kun tuo vielä avasi suunsa.

”Mäkin rakastan sua”, tyttö kuiskasi unisena lähes äänettömästi. Hän tuntui nukahtaneen saman tien. Pimeään huoneeseen laskeutui täysi hiljaisuus, kunnes hetken päästä sen rikkoi hiljainen sateen ropina, joka yltyi melkein huomaamattomasti. Suljin silmäni vain nauttiakseni hetken lähes äänettömästä alkuyöstä liiankin rakkaaksi tulleen tytön kanssa. Ei mennyt kauaakaan, kun itsekin nukahdin – hymyillen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

► jeeli

Laahustin asfaltoitua kävelytietä pitkin potkiskellen jokaista vastaan tullutta kiveä. Oli lauantai aamu, kellokin vasta hieman yli yhdentoista, eikä kylällä siksi liikkunut kovinkaan paljon ihmisiä. Se, miksi itse olin liikkeellä niin varhain, johtui isästäni. Olimme taas riidelleet. Se oli nykyään harmillisen tuttua minulle. Elämäni oli aivan yhtäkkiä kääntänyt kelkkansa. Ensin Jenni hylkäsi minut, lähtien jonkun rentun matkaan, ja sitten vanhempani erosivat. Ja koska sekään ei riitä, täytyy minulla ja isällä olla jatkuvasti erimielisyyksiä. Lähes joka asiasta. Tunsin itseni kovin yksinäiseksi. Olin muuttanut kaupunkiin vasta kevätlukukauden aikana, eikä minulla sen takia ollut muita kavereita Jennin lisäksi. Olisinhan toki voinut tutustua poikiinkin, mutta ystävyys Jennin kanssa sai kaikki hylkimään minua. Jennihän oli vielä silloin Antonin kanssa, ja varmaan kaikki ulkopuoliset luulivat minun yrittävän mennä heidän väliin. Kyllähän minä rakastuin tyttöön lähes heti, mutta en silti olisi koskaan voinut aiheuttaa heille eroa. Sama päti Jennin nykyiseen suhteeseen. Tosin Ipe oli aivan eri luokkaa Antonin kanssa. Anton oli sentään jonkin verran järjissä, mutta Ipe tuntui olevan aivan sekaisin. Tai ei nyt aivan, mutta kuitenkin ihan erilainen kuin Jenni. Ipe oli välinpitämätön ja kamalan masentuneen oloinen. Sellainen jätkä rikkoisi helposti Jennin kaltaisen viattoman tytön sydämen. Sitähän minä kaikkein eniten pelkäsinkin. Ei minulla ollut väliä tulisinko koskaan saamaan Jenniä, kunhan hän olisi onnellinen. Mutta Ipe ei ollut tie Jennin onneen. Ei kenenkään onneen. Sen tiesin.

Samassa näin kaksi tuttua hahmoa käsi kädessä kävellen samaista jalkakäytävää – suoraan minua kohti. Tosin kumpikaan ei huomannut minua. Jenni selitti jotain Ipelle, osoittaen sitten nauraen jonkin ostoskeskuksen mainosta. Ipekin hymyili katsoen tyttöä onnellisen näköisenä. Niin minäkin katsoisin. Mutta sitten heräsin todellisuuteen. Käännyin ympäri kiristäen tahtia, etteivät rakastuneet ehtisi huomata minua. Myöhästyin kuitenkin pahan kerran.

”Jeeli, moi!” Jenni huudahti pirteänä, niin kuin aina. Käännyin ympäri vääntäen kasvoilleni tekohymyn. Oikeasti minuun sattui aina kun näin Jennin niin onnellisena Ipen kanssa.

”Ai moi.. Mä just mietinkin sua”, sanoin tarkoituksella yrittäen saada Ipen reagoimaan siihen jotenkin.  Poika kuitenkin vain vilkaisi minua, mutta käänsi sitten päänsä toiseen suuntaan. Se harmitti minua entistä enemmän, sillä tiesin, ettei Jenni pitänyt mustasukkaisuudesta. Ja koska Ipe ei vaikuttanut lainkaan mustasukkaiselta, Jenni varmasti pitäisi pojasta senkin takia.. ”Ehtisitsä jutella? Olis vähän asiaa”, kysyin, vaikkei minulla oikeasti ollut mitään asiaa. Halusin vain voittaa enemmän aikaa tytön kanssa. Hän kuitenkin jatkaisi pian matkaa Ipen kainalossa..

”No kai mä hetken voin”

”Kahden kesken”, lisäsin katsoen Ipeä kylmästi silmiin.

”Koskeeks se sun asia kenties eilistä?” Ipe kysyi yhtä kylmästi takaisin.

”Älä nyt sekota Jeeliä siihen, mähän sanoin jo ettei se liity tähän mitenkään!” Jenni murahti pojalle.

”Miten sä voit olla niin varma?”

”Siis mistä te puhutte?” kysyin väliin. En ymmärtänyt lainkaan parin puheista, mutta pidin silti äänen sävystä, jolla Jenni puhutteli Ipeä.

”Äh, ei yhtään mistään.. Ipe, mee sä jo edeltä sinne Prisman edessä oleville penkeille”, Jenni kehotti, ja työnsi pojan liikkeelle. Ipe huokaisi lähtien laahustamaan kohti ostoskeskusta. Pojan päästyä tarpeeksi kauas, käännyin takaisin eteeni jääneen tytön puoleen.

”Niin mistä tossa oikein oli kyse?”

”Mä vaan sain yhen tyhmän viestin, ja Ipe epäilee sen tulleen sulta. Ei sen kummempaa”

”En mä lähettäny sulle minkäänlaista viestiä eilen..?”

”Mä tiedän, höhlä! Mähän sanoin, et Ipe vaan luulee niin”

”Mitä siin viestissä sit sanottiin, kun se on kerran niin merkityksellistä sille jätkälle?”

”En mä jaksais puhua siitä..”

”Sä tiiät et voit kertoa mulle”, muistutin, ja hipaisin kevyesti tytön olkapäätä.

”No siinä oli video, missä Ipe suuteli yhtä tyttöä. Mut se oli vaan iso väärinkäsitys..”

”Miten se voi olla väärinkäsitys? Oliks se muka vahinko?”

”Ei.. Kun sen ei ollu edes tarkotus suudella sitä. Se vaan autto serkkuaan, kyl mä ihan ymmärrän sitä”

”Mä en käsitä sua.. Miten sä voit aina vaan katsoa sen teot läpi sormien. Jos Tyson tai Anton olis suudellu toista tyttöä, niin sä olisit jättäny ne heti. Kiristääks se sua?”

”EI! Anna jo olla. Mähän sanoin et se oli väärinkäsitys”

”Mä en silti ymmärrä sua.. Mä oon alusta asti tienny et se on just tollanen. Kusipaa”

”Jos sulla ei oo muuta sanottavaa, niin mä taidanki sit lähteä”, Jenni sanoi, ja astui pari askelta poispäin. Tartuin tämän käteen estääkseni häntä.

”Ei ku älä! Mennääks vaik jäätelölle tai jotain?”

”No kun me lähetään seuraaval junalla Ipelle, ja varmaan syödään siellä..”

”Aa.. No saisko olla jotain muuta?”

”Mä luulen, et mun pitää mennä jo.. Ipe oottaa”, Jenni sanoi kiireesti, moikkasi ja lähti. Huokaisin syvään jääden katsomaan surullisena tytön perään. Saihan sitä aina haaveilla kaikkea, mutta totuus oli, etten koskaan saisi Jenniä. Ja vaikka kuinka tyttöä rakastinkin, minulle olisi riittänyt pelkkä ystävyyskin. Niin kuin ennen. Mutta Ipe oli sekoittanut tytön pään niin, ettei mikään ollut enää niin kuin ennen.

► iisak

Istahdin ostoskeskuksen puiselle penkille, ja kaivoin puhelimen esiin taskustani. Selasin osoitekirjasta Benjaminin numeron, ja painoin vihreää luurin kuvaa. Jenniä odotellessa ehtisin hyvin jutella serkun kanssa. Kauaa ei tarvinnut vastausta odottaa, kun puhelimesta kuului tuttu ääni.

”Mitä ihmettä se eilinen oli?” poika aloitti heti tiukkaan sävyyn.

”Samaa voisin kysyy sulta”, naurahdin tuolle. ”Meniks mun puhe ihan ohi korvien, vai mikset sä tehny mitään?”

”No mitä mun sit ois pitänyt tehdä?”

”Ihan vaan työntää mut kauemmas, niin ku sovittiin..”

”Mut ei meil mistään suudelmastakaan ollu puhetta”

”Ootsä oikeesti noin vajaa? Pakkohan mun oli jotain tehdä, kun sä vaan tapitit siinä paikallas! Muuten se olis älynny, et me tunnetaan”

”Aha.. No joka tapauksessa se toimi! Kun sä lähit, niin mä sain juteltua sille, ja tein just niin ku säkin teit”

”Eli..?”

”Me mentiin ulos, kahdestaan. Mä vein sen yhelle isolle kalliolle, mistä näki hyvin Helsinkiä. Kyllä muuten tykkäs! Mä sain sen numeronkin, ja me sovittiin et mennään leffaan joku päivä!”

”Oho, jätkähä osaa! Kyl kantsii kuunnella mun neuvoja..”, virnistin leveästi.

”No en kyl uudestaan  oo sun juttuihin lähös mukaan.. Mut mites Jenni? Kerroitsä sille?”

”Ei tarvinnu sanoo yhtään mitään.. Joku valopää oli kuvannu sen koko jutun, ja lähettäny sille!”

”Mitä! Kuka?”

”No en minä tiedä.. Ei siel näkyny ketään mun tuttui. Etenkään ketään, joka olis mun lisäks tuntenu Jennin”

”Outoo.. Leppyks se?”

”Kyl se sit lopulta ymmärsi. Mut lähellä oli et oisin lentänyt pihalle..”, tokaisin vilkaisten ajatuksissani kauppakeskuksen oville. Juuri silloin Jenni astui sisään, ja vilkuili ympärilleen etsien varmaankin minua. ”Mut hei, pitää lopettaa, Jenni tuli. Me ollaan tääl Prismassa, ku Jenni haluu ostaa jonku DVD:n..”

”Joo, soitellaan. Moi”, Benkku sanoi, ja katkaisi puhelun. Sulloin kännykän housuntaskuun, ja lähdin hymyillen tyttöä vastaan. Päästyäni hänen luokse, kiedoin käteni tämän ympärille.

”Ei muute menny hukkaan se eilinen pusu; Benkku-boy on menos treffeille sen ansiosta!” sanoin heti alkuun virnistäen tyytyväisenä.

”Oho, no sehän on hyvä! Mut älä silti ota tavaks, vaikka kuinka haluisit jatkossakin auttaa kavereitas”, Jenni huomautti hymyillen, samalla kun jo jatkoimme matkaa kohti kauppaa.

”No ei oo aikomustakaan.. En mä ketään muuta edes haluais pussata. Ajatuskin ällöttää. Ei ne osaa suudella yhtään”, selitin liioitellusti, lähinnä vitsillä.

”Joo, ei tarvii selittää sen enempää”, Jenni naurahti.

”Niitten henkikin haisee ihan kauheelta, ja kuola vaan valuu”, kiusoittelin tyttöä, tarkoittamatta sanojani oikeasti. ”Ja joku joskus tunki kielensä mun kurkkuun, ja sit..-”

”Ipe lopeta!” Jenni nauroi tönäisten minua olkapäähän.

”Hei, rupeetsä väkivaltaseks?” huudahdin, ja vetäisin tytön kiinni itseeni alkaen taas kutittamaan tämän kylkiä. Jenni kiljui ja rimpuili, ja saimme paljon paheksuvia katseita riehuessamme kaupan käytävällä. Hetken päästä eräs nainen henkilökunnasta tuli luoksemme kehottaen meitä rauhoittumaan, tai muuten saisimme porttikiellon kauppaan loppu päiväksi. Edelleen nauraen yritimme hillitä itseämme, mutta teimme kuitenkin ostokset mahdollisimman nopeasti, ettemme häiritsisi muita sen enempää.

► jenni

Olimme juuri saapuneet Ipelle, ja asettuneet mukavasti olohuoneen sohvalle. Ipen äitikin ilmestyi luoksemme ystävällisesti hymyillen, niin kuin lähes aina. Olin huomannut, että naisella oli samanlaiset hymykuopat kuin Ipellä – Ipen kasvoilla ne näkyivät vain paljon harvemmin.

”Sä voisit, Iisak, mennä auttamaan isääs noitten puuklapien halkomisessa”, Leena kehotti hetken kuluttua. Ipe katsoin häntä ilmeellä, jonka merkitystä en oikein ymmärtänyt.

”Tarkotat varmaan Ilpoa?” tuo enemmänkin tokaisi, kuin kysyi. Leena vilkaisi minua hieman hermostuneen oloisena, ja katsoi sitten poikaansa sanomatta mitään. ”No kaipa mä voin”, Ipe huokaisi, ja nousi ylös lähtien eteisen kautta ulos. Jäimme Leenan kanssa kahdestaan olohuoneeseen, joka muuttui hetkessä aivan hiljaiseksi. Pian Leena rykäisi kurkkuaan, aivan kuin tällä olisi jotain asiaa.

”Tuli tässä äsken mieleen.. Että kuinka paljon sä oikeastaan tiedät Iisakin menneisyydestä?” pojan äiti kysyi arasti, niin kuin kaikki Ipen läheiset, jotka puhuivat menneistä vuosista.

”Kyllä mä tiedän ihan kaiken”, vastasin pienesti hymyillen.

”Oletko varma siitä? En haluaisi lipsauttaa mitään, mitä et kuitenkaan tiedä”, Leena vielä varmisti epäilevästi.

”Ainakin Ipe sanoo kertoneensa mulle kaiken..”, mutisin itsekin vähän epävarmempana. Entä jos en tietäisikään kaikkea? Olisiko Ipellä vielä jotain salattavaa? Leena tuntui harkitsevan tarkkaan sanojaan.

”Mä olen oikeasti tosi iloinen siitä, että sä ja Iisak seurustelette. Sä olet tuonut Iisakin elämään takaisin jotain, minkä Jaakko siltä vei kuollessaan. En itsekään tiedä mitä se on, tuskin kukaan tietää. Mutta Iisakista oikein hohtaa sama onni, kuin vuosia aikaisemmin..”

Olin erittäin hämilläni Leenan sanoista. Ensin Benjamin sanoi minun vaikuttavan Ipeen jotenkin erityisellä tavalla, ja nyt pojan äitikin oli sitä mieltä.. En osannut lainkaan vastata. Olin vain hiljaa.

”Iisak oli niin energinen ja reipas, ja ennen kaikkea elämänhaluinen. Ystävällinen.. Jaakon kuoleman jälkeen hänessä näki aivan selvän muutoksen. Ymmärrät varmaan kuinka surullista minun oli sitä hänen äitinään katsoa vain sivusta.. Kun oma poika niin kärsii ja masentuu, lopettaa kaiken rakastamansa, sairastuu vakavaan syömishäiriöön.. Koulu kärsii, ystävyyssuhteet kärsii.. Se oli aivan kamalaa”, Leena selitti pitäen pienen tauon. Sitten hän kääntyi katsomaan minua kyyneleisin silmin.

”Mutta parisen kuukautta sitten Iisak tuli koulusta kotiin. Näin heti hänen silmissään tutun pilkkeen. En vielä silloin tiennyt, mistä se johtui.. Mutta nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se olit sinä! Ilman sinua Iisak olisi edelleen masentunut, ties vaikkei häntä enää olisi olemassakaan.. En voi sanoin kuvailla miten kiitollinen sinulle olen”