→ KUUDESTOISTA LUKU

Kävelin kohti koulun pihaa. Näin jo kaukaa Jennin istumassa penkillä. Päästyäni lähemmäs, huomasin ettei tyttö ollutkaan yksin. Hänen viereensä oli ilmestynyt Jeeli. Poika laittoi kätensä Jennin harteille ja pussasi tämän poskea. Jenni kääntyi hymyillen katsomaan Jeeliä, ja suuteli sitten pojan huulia.

”Jenni? Mitä ihmettä sä teet?” huudahdin järkyttyneenä ja juoksin viimeiset erottavat metrit kaksikon luokse.

”Mähän varotin sua, oisit uskonut. Jenni on nyt mun”, Jeeli vastasi Jennin puolesta hymyillen voitonriemuisesti. Katsoin molempia vuorotellen. Mitä ihmettä oli tapahtunut. Edellisenä päivänä Jenni oli ollut vielä täysillä rakastunut minuun. Tai ainakin antoi ymmärtää niin. Mitä mä tein väärin?

”Ipe.. Mä oon pahoillani, mut sä et vaan oo se oikee mulle..”, Jenni selitteli Jeelin kainalosta. Jeeli nousi ylös ja veti Jennin mukanaan. Sitten he molemmat lähtivät kävelemään ohitseni pois koulusta.

”Ipe!” kuului vihainen ärähdys jostain kaukaisuudesta. ”Nouse nyt ylös jo, kello on vaikka mitä!” ääni jatkoi saaden minut havahtumaan. Avasin silmäni, ja ymmärsin nähneeni vain unta. Makasin omassa sängyssäni, pelkät bokserit päälläni. Samassa muistin äänen, jonka kuulin jo unessani. Vilkaisin ovelle, jossa Ilpo katsoi minua ärtyneenä.

”Mihis sä sen tytön oot unohtanu vai joko se jätti sut?” mies ivaili. Mulkaisin häntä vihaisena, ja nousin ylös. Mahtava alku päivälle. Painajainen, ja sitäkin pahempi isäpuoli. Lopulta Ilpo tajusi jättää minut yksin, ennen kuin hermostuttaisi mut tosissaan. Mies tiesi varsin hyvin millainen olin suuttuessani.. Kumarruin ottamaan lattialta samat mustat farkut, kuin edellisenä päivänä, sekä harmaan hupparin. Tungin mustan iPhoneni farkkujen taskuun ja nappasin repun selkääni. Hyppelin raput alas, vetäisin kengät puolihuolimattomasti jalkaani ja lähdin kohti juna-asemaa.

Painoin junan kyljessä olevaa nappia, joka sai ovet avautumaan. Astuin muutamat raput ylös, näytin bussikorttini laitteelle ja tuuppasin jalallani rättioven auki. Kuljin muutaman vaunun läpi, kunnes kuulin tuttua puhetta seuraavan vaunun puolelta.

”Etkä sit sano sille tästä. Lupaa!” Jenni vannotti jollekin. Rypistin kulmiani, ja työnsin oven auki. Jenni istui heti ensimmäisillä penkeillä. Mutta tyttöä vastapäätä istui Jeeli.. Pysähdyin niille sijoille, ja katsoin hermostuneena vuorotellen molempia. Olin juuri nähnyt unta Jeelistä ja Jennistä, ja nyt he istuivat vastakkain junassa. En pitänyt siitä yhtään. En olisi pitänyt, vaikken olisikaan nähnyt koko typerää unta.

”Ipe!” Jenni huudahti iloisena nähdessään minut. Väänsin pienen tekohymyn kasvoilleni, ja lösähdin sitten istumaan tytön viereen. Jenni nojautui tiiviisti kainalooni. ”Mulla ehti jo nyt tulla kauhee ikävä sua. Aattele miten pahoja vierotusoireita mulle voi tulla, jos me ei nähä pidempään aikaan joskus! Ei siitä bilsan lukemisestakaan meinannut tulla yhtään mitään.. Ja mua väsyttää ihan hirveesti” Jenni valitti yhteen putkeen ja huokaisi sitten syvään. Vilkaisin ensin Jeeliä, joka katseeni huomatessaan kääntyi katsomaan katkerana ikkunasta ulos. Kumarruin sitten pussaamaan Jennin hiuksia hymyillen jättäen huuleni siihen.

”Mä rakastan sua..” kuiskasin tytön hiuksiin. Päätin olla välittämättä Jeelistä. Voisin murehtia sitä myöhemmin, mutta nyt halusin olla vain Jennin kanssa. Samassa tyttö kohottikin katseensa minuun hymyillen. Huomasin hänessä jotain erikoista.

”Mitä?” kysyin hymyillen.

”Mä unohdin tehä mun matikan läksyt..”, hän vihjasi. Ymmärsin heti mitä tuo tarkoitti. Huokasin syvään pyöräyttäen samalla silmiäni.

”No anna se kirja tänne..”, mutisin saaden Jennin kaivamaan kirjansa repustaan. Hän ojensi sen minulle kynän kera. Selattuani oikean sivun ja katsottuani merkityt tehtävät, aloin raapustamaan niitä vihkoon. Juna pysähtyi Espoon asemalla. Tiesin, että ympärillämme olevat vapaat paikat täyttyisivät aivan pian. Ja niin kävikin. Vaunuun ilmestyi etunenässä Tyson, Samppa, Julius, Elina ja harmikseni myös Milla – sekä paljon muitakin. Jatkoin kuitenkin läksyjen tekemistä, jotta ehtisin tehdä ne ajoissa. En halunnut tuottaa Jennille pettymystä.

”Oho oho, onks open kultapojalta jääny läksyt tekemättä?” Ty aloitti heti istuttuaan Jeelin viereen, mua vastapäähän. Tämän viereen istui Milla ja mun viereeni Elina.

”Kultatytöltä”, Jeeli korjasi vaisusti, katsoen yhä vain ulos ikkunasta.

”Ai Ipe vai?” Ty naurahti. Mulkaisin häntä murhaavasti.

”Noi on Jennin läksyt”, Jeeli selvensi kääntyen takaisin meihin muihin päin, pois ikkunasta. Hän alkoi juttelemaan jotain Tyn ja muiden poikien kanssa, luoden kuitenkin edelleen haikeita katseita Jenniin.

Kävelimme Jennin kanssa käsi kädessä kohti koulun pihaa, jonne ei ollut pitkä matka juna-asemalta. Iloista puhetta kuului joka suunnasta.

”Ipe!” Jeeli huudahti yhtäkkiä takaani. Käännyin katsomaan poikaa ihmeissäni. ”Mul olis vähän asiaa”, tuo jatkoi. Käännyin katsomaan Jenniä.

”Mee sä edeltä, mä tuun kohta”, tokaisin ja päästin irti tämän kädestä.

”Voikohan teitä jättää tänne kahestaan..”, Jenni epäröi.

”No eiköhän.. Jos ei kuulu vähään aikaan nii tuu pelastaa mut”, virnistin ja käännyin katsomaan Jeeliä kysyvästi.

”Päätit sit taas alottaa jääkiekon..”, hän aloitti Jennin kadottua mutkan taakse. Rypistin kulmiani ihmeissäni.

”Mistä sä sen tiedät?”

”Sun rakas Jennis kerto”, Jeeli sanoi. Katsoin häntä epäuskoisena. Voisiko se olla totta?

”Onks sul sit jotain sitä vastaan?”

”Ei tietenkään. Aattelin vaan kysyy et ehtisitsä silti tulla pelaa futist tänää?” Jeeli kysyi esittäen normaalia, vaikka oikeasti tiesin tällä olevan jotain taka-ajatuksia. En vain millään keksinyt mitä se voisi olla..

”Futista..? Riippuu vähä et missä ja monelta?” kysyin voittaakseni aikaa. En halunnut ryhtyä mihinkään, mistä olin epävarma.

”Masalan kentäl kuuden aikaa. Vai.. Etsä uskalla?” Jeeli heitti. Kiusakseni tietenkin. Olin alusta asti huomannut tämän taas haastavan riitaa.

”Mitä..? Siis uskallan tietenki, ei täs siitä oo kyse”

”Vaan mistä? Jos et satu tietää, nii Jenni tykkää enemmän futiksest ku lätkäst, et kannattaa sunki miettii kumpaan panostat..”, Jeeli tuhahti. Tiesin heti ettei se pitänyt paikkaansa.

”Hah, jos et satu tietää, niin se tykkää enemmän lätkäst ku futiksest! Vaik sä hengasit sen kaa joskus, nii hyväksy se et sä et tunne sitä enää”

”Ai en tunne vai? Mä tiedän siitä paljon sellasii asioita mitä sä et tiedä”

”Kuten mitä esim..?”

”No sä et varmaankaan tiedä miks Jenni ja Anton eros? Eikä Jenni oo tainnu pahemmin puhuu sen entisistä asuinpaikoista ja kavereista, tai hevosista ja junan alle jääneestä koirasta? Jennin mielest sä oot varmaan ihan söpö, mut sun pitää hyväksyy se tosi asia, et sä et tunne sitä oikeesti”

En osannut sanoa enää mitään. Jeeli lähti mitään sanomatta kävelemään kohti koulua. Jäin seisomaan avuttomana paikalleni. Että otti päähän! Päästin Jeelin niskan päälle, annoin hänen voittaa tämän erän. Potkaisin muutamaa maassa lojuvaa kiveä, jotka ponnahtivat muutaman metrin päähän. Muka tuntisi Jennin paremmin.. Toisaalta olihan se osittain totta. Olin pitkään jauhanut vain omaa menneisyyttäni ja omia murheitani. Olin unohtanut kokonaan Jennin. En tosiaankaan tiennyt tytön menneisyydestä oikeastaan mitään. Hänhän oli maininnut jotain pientä Antonista, silloin kauan sitten kun Jeeli löi mua ekan kerran. Silloin tyttö oli vaiennut asiasta. Ja Jeeli siis ilmeisesti tiesi siitä? Minun olisi pakko saada tietää itsekin!

Olin juuri lähtemässä fysiikan tunnilta, jolta olin myöhästynyt pahasti.

”Ipe, tuuppas vielä käymään täällä”, opettaja keskeytti aikeeni. Kävelin tämän pöydän luo.”Sä oot tosi taitava fysiikassa. Matikassa myös, mutta fysiikassa olet ylivoimaisesti luokan paras. Minua kuitenkin huolestuttaa sinun asenteesi. Tänäänkin myöhästyit aika paljon. Saanko kysyä miksi?”

”Et”, vastasin lyhyesti katsomatta opettajaan. Aina kaikki selittivät tuota samaa. Että osasin kyllä, mutta asenteeni oli huono. Mikäs ihme se nyt oli, kun mua ei kiinnostanut pätkän vertaa..

”Mutta ymmärrätkö sä, etten mä voi antaa sulle edes kiitettävää, jos et käy tunneilla?”

”Kyl mä sen tiiän. Mut ihan sama. Ei kiinnosta”, tokaisin, otin reppuni ja lähdin luokasta. Kuulin opettajan huutelevan jotain perääni, mutten välittänyt siitä. Mun päähän mahtui vain yksi ajatus. Jenni. Samassa näinkin tytön nojaamassa seinään jonkun porukan sivussa. Kävelin tämän luokse.

”Olit sit kertonu Jeelille et mä alotin lätkän taas”, aloitin heti vähän tylysti. ”Ois ihan kiva tietää mitä kaikkee muuta sä oot sille kertonu”

”No en oo muuta.. Ja sekin vaan lipsahti”

”Lipsahti? Millon sä näit sen?”

”Eilen.. Siel kahvilassa kun sä lähit..”

Puristin hampaani yhteen ja olin aivan hiljaa. Tuijotin tyttöä sanomatta mitään. Melkein kuulin oman hengityksenikin.

”Miks sä teet tän mulle..”, henkäisin lopulta.

”Ipe anna anteeks..”

”Mä kysyin miks?”, kysyin uudestaan korottaen ääntäni hieman.

”Mä annoin sille läksyt kun se ei ollu koulussa eilen..”

”Ja sekö piti tehä salassa multa?” tiuskaisin loukkaantuneena. En voinut käsittää miksi Jenni tapasi Jeeliä kertomatta mulle..

”Mä en halunnu loukata sua”, tyttö selitti haikeana katsellen lattiaa.

”Et halunnu loukata mua? Ja sekö mua ei sit loukkaa, kun joku kaunis päivä Jeeli vie sut multa?”

”Mitä ihmettä sä vauhkoot? Jeeli on vaan mun kaveri, kyllä sä sen tiedät! Miksen mä sais olla sen kanssa?”

”No mistä mä voin tietää mitä sä sen kanssa teet, jos sä tapaat sitä salaa?”

”Niin, eli sä et luota muhun”, Jenni tokaisi.

”Luotan mä suhun, mut en Jeelin!”

”Jos sä tietäisit, et mä tapaan Jeelin, niin sä et suostuis”, tyttö huomautti.

”En suostuiskaan. Mut yhtälailla sä sen kanssa oot, tiesin mä siitä tai en! Sä tiiät, et mä en suostuis jos mä tietäisin, nii miks sä teet sen silti?”

”Voidaanko nyt vaan lopettaa tää keskustelu.. Puhutaan jossain muualla ku koulussa”

”Vastaa ensin mun kysymykseen”

”En vastaa, kun en halua”

”Okei, mitä sä oot tehny sen kanssa? Alkaa jo vähän epäilyttää toi teijän touhu”

”Siis väitätsä et mä oisin pettäny sua, vai?” Jenni kysyi nyt itsekin luokkaantuneena.

”No mistä mä voin tietää mitä sä oot sen kanssa tehny, jos sä teet sen salaa, etkä suostu kertomaan!” huudahdin sen verran kovaa, että muutama oppilas kääntyi katsomaan meitä.

”Äh, mä en jaksa sua..”, Jenni huokaisi, ja lähti vihaisesti kävelemään pois. Katsoin hetken tämän perään. Nojauduin seinään ja valuin sitä vasten maahan istumaan jättäen polvet koukkuun. Painoin pääni käsieni väliin ja huokaisin katkonaisesti syvään. Oliko mun ihan pakko pilata tämäkin? Munhan piti kysyä Antonista, eikä alkaa puhua Jeelistä.. Nyt en varmasti saisi koskaan tietää, miksi Jenni oli eronnut entisestä poikaystävästään. Kellot soivat tuntien alkamisen merkiksi. Käytävät ja muut välituntitilat tyhjenivät pikku hiljaa oppilaista, jättäen minut yksin istumaan kylmälle lattialle.