► iisak
”No niin, soita sit jos tulee jotain”, sanoin Jennille
yrittäen jo irrottautua tämän otteesta.
”Älä mee vielä, sit vasta kun juna tulee..”, tyttö suostutteli,
ja pussasi huuliani monta kertaa peräkkäin. Vielä kerran kumarruin suutelemaan
tuon huulia pitkään. Vetäydyin hieman kauemmas nähdäkseni tytön kauniit kasvot.
Tuuli puhalsi vaaleita hiuksia tytön silmille, mutta siirsin ne takaisin korvan
taakse. Lopulta lähestyvän junan ääni keskeytti herkän hetken, jolloin Jennikin
jo suostui irtautumaan. Kävelin hetken junan vierellä, odotin kun kiireiset
matkustajat astuivat ulos, ja kapusin vasta sitten itse kyytiin. Leimasin
korttini, ja siirryin vapaille penkeille istumaan. Jenni ilmestyi vielä ikkunan
taakse vilkuttamaan. Hymyilin hieman, ja junan nytkähtäessä liikkeelle nostin
käteni vilkuttaakseni takaisin. En ymmärtänyt miksi tyttö halusi viettää
vähäiset lomapäivät vanhan kaverinsa kanssa, mutta kuitenkin tuntui ikävöivän
minua kovasti.. Vaikka tekihän se ihan hyvää olla välillä erossa toisesta.
Heilautin kättäni jalkapallovalmentajalleni, joka
asetteli jotain törppiä nurmikentälle. Muu joukkue oli jo sivummalla venyttelemässä.
Lähdin kävelemään heidän luokse huomaten sitten Jeelin joukon keskellä.
Hampaita kiristellen jäin hieman sivummalle venyttelemään. En kuitenkaan
ehtinyt kauaa olla rauhassa, kun joku ilmestyi luokseni. Mulkaisin viereeni
ilmestynyttä Jeeliä, joka piteli käsiään puuskassa.
”Jotain asiaa?” kysyin ärtyneenä, kun poika ei sanonut
mitään.
”Niin sitä vaan, että voitaisiin tääl kentällä unohtaa
Jenni ja kaikki muutkin riidat meidän välillä, ja pelata ihan oikeesti
joukkueena.”
”Kiva tietää et säkin pyrit siihen”, tuhahdin, ja venytin
toistakin jalkaani.
”Siis mitä sä nyt meinaat?”
”No hyvä sun on tulla pyytää sopuu ja samaan aikaan kuitenki
haastat riitaa”, huomautin ja lopetin venyttelyn kääntyen katsomaan Jeeliä.
Kumarruin sitten solmimaan piikkareita uudestaan, sillä nauhat olivat päässeet
löystymään.
”En mä mitään haasta, sä keksit ton taas ihan päästäs!
Mikä sua vaivaa..?”
”Hei, mulle on aivan sama haastaksä tai et, mä oon joka
tapaukses lopettamas tän kerran jälkeen”, tokaisin.
”Häh? Sen takii et mä tulin samaan joukkueeseen, vai? Voi
että sä oot lapsellinen…”
”Joo ei liity suhun mitenkään”, sanoin nousten samalla
ylös.
”Vaan..?”
”Mistä lähtien mun asiat on kuulunu sulle?” kysyin
pistävästi, ja lähdin muun joukkueen luo. En jaksanut Jeeliä. Jennin mukaan
poika oli oikeasti kiva, mutta minun oli erittäin vaikea uskoa sitä. Jeeli oli
täysidiootti, eikä mitään muuta.
Reilun tunnin treeni päättyi vihdoin, ja hikiset pelaajat
lampsivat uupuneina vesipullojensa luokse. Nurmikko oli märkää ja paikoittain mutaista,
mutta siitä huolimatta osa pojista istuutui maahan. Nojasin suureen, valkoiseen
maaliin juoden samalla vesipullostani pitkään.
”Kai sä silti tuut meijän kaa bisselle, vaikket enää
virallisesti kuulukkaa joukkueeseen?” joukkueen kapteeni, Matias, kysyi
minulta.
”Niin, nyt ku ei oo viikonloppuna pelei nii voi hyvin
juoda oikee pidemmän päälle”, Aku virnisti. Vilkaisin sivusilmälläni Jeeliä,
joka katsoi minua arvioiden. Hänkin tiesi, ettei Jenni pitänyt alkoholista.
”Mä en juo”, vastasinkin, ja nostin treenikassin
olalleni.
”No eihän sun juoda tarvii, tuu messiin silti”, pojat
suostuttelivat. Jeeli tuhahti pyöritellen päätään kaikkitietävästi.
”No ehkä mä sit hetkeks..”, mutisin, ja lähdin muun
joukkueen kanssa kävelemään poispäin. Vilkaisin vielä taakseni, ja näin Jeelin
maahan kyykistyneenä vaihtamassa kenkiä. Tuo vilkaisi minua vielä kerran
ärtyneenä, mutta en jaksanut välittää siitä sen enempää.
Astelimme sisään johonkin baariin. En tosiaan aikoisi
olla kauaa. En tuntenut joukkueesta ketään kunnolla, ja ajatus Jennistä painoi
mieltäni kokoajan. Jos hän tietäisi, missä olin tällä hetkellä.. Mitäköhän
tyttö mahtoi itse tehdä? Tämän kaveri oli varmasti jo tullut. He luultavasti
katsoisivat jotain nyyhkyrakkausleffoja koko illan syöden suklaata, juttelisivat
pitkään ”tyttöjen juttuja”, ja alkaisivat sitten nukkumaan. Ajatus sai mieleni
lämpenemään. Mutta sitten muistin, että olin itse yhä baarissa. Minun täytyisi
lähteä kotiin, mahdollisimman pian. Jeeli saattaisi hyvin kertoa Jennille
lähdöstäni, pahimmassa tapauksessa liioitella. Käännyin takaisin ovelle päin,
kun yhtäkkiä kuulin tutun äänen jostain kauempaa.
”Ipe! Mitä sä tääl teet?” Tyson huudahti, ja käveli
luokseni. Suuntasin katseeni pojan olan yli pöytään, josta tuo lähti. Siellä
istuivat Samppa, Julius, Elina ja Milla – perus porukka siis.
”Tulin vaan käymään, oon just lähös”, mutisin yrittäen
koko ajan ajautua ovelle päin.
”Et kai sä nyt vielä mihinkään oo menossa? Ilta on vast
alussa..”, Tyson huomautti virnistäen, ja lähti käsi harteillani työntämään
minua kohti pöytää, jossa muut istuivat. Poika oli selvästi juonut jo vähän,
sillä muuten hän olisi ymmärtänyt, etten halunnut jäädä Jennin takia. Vaikka toisaalta,
enhän minä tekisi mitään väärää, jos jäisin vain hetkeksi juttelemaan
kavereideni kanssa..
Nojasin kyynärpäälläni pöytää vasten, ja tuijotin Tysonia
ja Elinaa, jotka kuolasivat jälleen toisiaan. Koko porukasta vain minä ja Tyson
olimme selvin päin – tosin Tykin oli jo juonut jonkun verran..
”Ipe älä nyt oo iha nössö! Ota täst vähä, ei se sua
tapa”, Samppa yritti suostutella tarjoten kaljapulloaan suuni eteen. Mulkaisin
poikaa, ja työnsin pullon pois kasvoiltani.
”C’moon… Tytötki joi..”, Julius sammalsi. Hän oli juonut
hieman enemmänkin.
”Hei, mulle on aivan sama kuka tääl juo, mut mä en juo,
okei?”
”Millo sust on tullu tollane tylsä?” Samppa kysyi
rypistäen kulmiaan.
”Se on vaa rakastunu”, Ty huomautti virnistäen.
”Jos mä oisin tienny mitä tapahtuu ku sä saat naisen, nii
en kyl ois auttanu sua Jennin kaa”, Samppa naurahti ja joi pullonsa tyhjäksi.
Sitten hän alkoi avaamaan seuraavaa pulloa, jonka kuitenkin nappasin tämän
kädestä.
”Etköhän sä oo juonu jo ihan tarpeeks. Mä ainaki lähen
himaan nyt”, tokaisin ja nousin ylös.
”Hei, tota.. Viittisiksä..?” Tyson sanoi nousten ylös ja
nyökkäsi Millaan päin, joka hoiperteli ympäriinsä Elinaan nojaten. ”Saattaisit
sen kotiin, ettei käy mitään”. Katsoin hetken tyttöjä, jotka hädin tuskin
pysyivät pystyssä. Huokaisin sitten syvään kävellen Millan luokse. Tartuin
tämän kädestä kiinni, ja lähdin taluttamaan kohti ulko-ovia. Tyttö kääntyi
vielä vilkuttamaan Elinalle, kietoutuen sitten tiukemmin käteeni. Toiseen
käteeni jääneen kaljapullon laskin ohimennen pöydälle, jossa istui muutama
juopottelija.
”Onks sul avainta?” kysyin Millalta, joka oli istunut
terassilla sijaitsevalle tuolille, mutta tyttö vain mutisi jotain epämääräistä.
”No eipä tietenkään.. Voitko kertoa missä teidän mahdollinen vara-avain on?”
”Mm… Mikä avain….”, Milla mutisi sulkien silmänsä välillä.
Huokaisin syvään, ja aloin etsimään sitä joka paikasta. ”Avain roikkuu tossa
katonrajassa, jos sä sitä etit”, Milla kertoi hyvän tovin etsittyäni. Vilkaisin
tuota turhautuneena, ja nappasin avaimen naulasta.
Ohjasin Millan sisälle, mutta koska hän ei edelleenkään
meinannut pysyä pystyssä, jouduin auttamaan hänet sänkyyn asti. Asetin peiton
tytön päälle, ja sammutin valon.
”Ipe, oota..”, Milla ynähti sängyn pohjalta. Käännyin
katsomaan avutonta tyttöä. ”Älä mee.. Älä jätä mua yksin..”, tuo aneli epätoivoisena.
Katsoin häntä hetken. Olisin halunnut vain mennä kotiin nukkumaan, mutta
toisaalta en raaskisi jättää Millaa yksin – vaikka hän olikin aina niin
rasittava.
”No.. Okei, mä nukun tuolla alakerran sohvalla. Ja lähen
heti aamulla”, tokaisin, ja lähdin kävelemään rappuja alas. Suunnistin pimeässä
talossa olohuoneeseen ja asetuin sohvalle makaamaan. Vilkaisin kännykkääni,
josta oli kuitenkin loppunut akku. Huokaisin jälleen, ja suljin silmäni
väsyneenä.
► milla
Astelin auringon säteiden valaisemaan olohuoneeseen.
Sohvalla toden totta makasi komein poika, jonka tiesin. En ollut nähnyt unta,
tai muistanut väärin. Ipe tosiaan oli jäänyt luokseni yöksi, etten joutuisi
olemaan yksin. Kävelin varovasti lähemmäs yrittäen olla herättämättä poikaa.
Istuin tämän viereen, ja upotin käteni tuon pörröisiin hiuksiin. Olin aina
halunnut tehdä niin, mutten koskaan saanut. Olin aina halunnut pörröttää niitä,
ja pussata pojan poskea. Mutten koskaan voisi tehdä niin. Paitsi nyt, kun poika
nukkui. Silitin hiuksia hellästi, ja kumarruin sitten pussaamaan tuon poskea. Samassa
katseeni osui mustaan iPhoneen, joka lepäsi sohvan vieressä lattialla. En
voinut itselleni mitään, vaan otin kännykän käteeni. Akku loppunut. Nousin ylös
puhelin kädessäni, ja vein sen keittiöön lataamaan.
Puhelimen ladattua hieman, sain sen käynnistettyä. Se
alkoi saman tien piippaamaan saapuneiden viestien ja puheluiden johdosta.
Vilkaisin huoneen ovelle, tarkistaen ettei kukaan varmasti näkisi, ja avasin
sitten puhelujen tiedot ja saapuneet viestit. Kaikki olivat tulleet Jenniltä.
Ensimmäinen viesti oli selkeä: ’Sandra
ei päässykään tulemaan, voit tulla meille’. Toinen oli tullut huomattavasti
myöhemmin: ’Mikset sä vastaa? :(’
Puheluitakin oli tullut ainakin viisi. Pyöräytin
silmiäni. Eikö tyttö osannut olla hetkeäkään erossa Ipestä? Hänhän saisi olla
Ipen kanssa aina, ja heti kun poika ei vastannut puheluihin päivään, oli Jenni
aivan paniikissa. Huokaisin syvään. Yhtäkkiä ovikello soi, säädin puhelimen
äänettömälle ja lähdin katsomaan kuka niin aikaisin oli tulossa.
► iisak
”Ipe, mitä hel-”, kuului kova huudahdus jostain, ja
samassa tunsin kovan iskun vasten kasvojani. Avasin uniset silmäni. Odotin,
että katseeni tarkentui, ja näin Tysonin edessäni. Poika oli ihmettelevän,
mutta myös aavistuksen raivostuneen näköinen.
”Mit..”, mutisin, ja katselin väsyneenä ympärilleni.
Kesti hetken ennen kuin ymmärsin missä olin.
”Eiks sun pitäs olla Jennin luona, ei Millan?” poika
kysyi ärtyneenä.
”No mitä sä siin hikoot? Ite sä käskit saattaa Millan
kotiin”
”Niin, saattaa! Mä en sanonu mitään yöpymisestä..”
”Ja sä ihan tosissas kuvittelet et me oltas tehty jotain
sopimatonta?” kysyin kohottaen toista kulmakarvaani.
”Hei, anna Ipen olla, herrasmiehenä se jäi tänne mun
turvaks”, Milla puolusti hymyillen minulle. Ty vilkaisi ensin Millaa, ja loi
sitten edelleen vihaisen katseensa minuun. En käsittänyt miksi poika hermostui
minun tekemisistäni niin paljon. Pyöräytin silmiäni ja nousin ylös päästäkseni
vihdoin lähtemään kotiin. Jenni kyllä tappaisi minut jos tietäisi…
► jenni
Astelin märkää pihaa pitkin kohti Ipen taloa. Poika ei
ollut vastannut yhteenkään puheluuni tai viesteihini, tai mitenkään muutenkaan
osoittanut olemassaoloaan. Ystäväni ei ollutkaan päässyt tulemaan, joten olisin
halunnut Ipen tulevan meille. Olihan poika itsekin sanonut, että voisin
soittaa, jos tulee jotain. Vaikka eihän tuo maininnut mitään vastaamisesta…
Ärtyneenä, mutta myös harmistuneena koputin terävästi
ulko-oveen, vaikka se luultavasti olisikin ollut auki, ja jäin odottamaan
jonkun tulevan avaamaan. Hetken päästä kuulin raskaiden askelien tömähdyksiä
sisältä, ja ovi aukesi. Sisällä seisoi Ilpo, jolla oli vain vihreä saunatakki
päällään. Nielaisin kuuluvasti, ennen kuin uskalsin sanoa mitään.
”O-onks Ipe kotona?” kysyin arasti, ja vilkaisin miehen
olan yli, jos vaikka näkisin pojan siellä. Mutta talo näytti tyhjältä.
”Ei oo sitä poikaa näkyny sitten eilisen”, Ilpo vastasi.
”Mutta tuu ihmeessä sisälle, kun tänne asti vaivauduit. Täällä on vähän
yksinäistä”, mies myhäili, ja veti minut sisälle pienestä vastustelustani
huolimatta.
”Eiks muita oo kotona?” kysyin hiljaa. Sydämeni alkoi
hakkaamaan kovemmin, ja käteni alkoivat tärisemään hieman. En pitänyt
tilanteesta lainkaan. Olla vähäpukeisen, epäilyttävän miehen kanssa kahdestaan.
Hajusta päätellen Ilpo oli myös juonut jonkun verran.
”Eipä ole. Mutta sä voisit tulla täällä olohuoneessa
käymään”, mies virnisti ilkikurisesti, ja talutti minua hartioista kiinni
pitäen olohuonetta kohti. Tuo istutti minut valkoiselle sohvan jalkatuelle.
Sitten hän silitti karkealla kädellään hiuksiani ja kasvojani. Käänsin päätäni
poispäin ja yritin nousta, mutta Ilpo painoi minut olkapäistäni takaisin
istumaan. Samassa hän vetäisi saunatakkinsa auki edestä. Kauhukseni näin, ettei
miehellä ollut sen alla mitään muuta. Suljin silmäni iljetyksestä.
”Mä haluun pois, päästä mut!” aloin kiljumaan, yrittäen
jälleen nousta, mutta suuri käsi tukki suuni niin, etten saanut enää
minkäänlaista ääntä pihalle.
”Nyt oot hiljaa, tai saat jotain isompaa suuhus”, Ilpo murahti,
virnistäen heti perään. Muutama kyynel vierähti poskelleni. Missä Ipe oli nyt,
kun kerrankin tarvitsisin häntä todella?
Käsi lähti suultani, mutta en enää uskaltanut sanoa
mitään. Hitaasti käsi lähti koskettelemaan vartaloani.
”Mitä sä haluut musta..?” kysyin hiljaa nyyhkyttäen,
vaikka vastaus oli sanomattakin selvää.
”Pidetään vaan vähän hauskaa..”, Ilpo mutisi, ja virnisti
niin, että vino hammasrivistö näkyi selvästi. Lamaantunut hengitykseni kiihtyi
kiihtymistään. Minun olisi päästävä pois. Heti.
”Kuka toi on?” huudahdin nopeasti, ja osoitin Ilpon
takana sijaitsevasta ikkunasta ulos. Odotin, että mies kääntyi katsomaan
taakseen, ja livahdin sitten pois niin nopeasti kuin vain kykenin.
”*** kakara!” Ilpo karjahti olohuoneesta, ja lähti perääni.
Juoksin eteiseen, nappasin takkini naulakosta, ja painelin suoraan pihalle.
Edes kenkiä en ehtinyt ottaa, mutta laitoin jalkaani terassilla nököttävät,
suuret saappaat. Lähdin taas juoksemaan pois pihasta, kohti juna-asemaa.
Vilkaisin vielä taakseni, Ilpo ei onneksi ison mahansa takia päässyt
kannoilleni, vaan jäi ovelle seisomaan turhautuneena.
► iisak
Kaikesta huolimatta olin jäänyt vielä syömään aamupalaa
Millan luokse. Ei sillä enää ollut niinkään väliä, kun Elina ja Tyson olivat
myös paikalla. Olimmehan me porukalla olleet monesti Millalla. Lusikoin suuhuni
jugurttia kuunnellen samalla muiden keskustelua, johon en itse jaksanut
osallistua. Jenni oli taas palannut mieleeni. Voisinhan minä ehkä käydä
yllätysvierailulla tytön luona, vaikka tämän kaveri olisikin siellä. Olivathan
ne toisetkin kaverit olleet kiinnostuneita minusta, joten tuskin tuotakaan
haittaisi, jos piipahtaisin käymään.
Ajatukseni keskeytti Tysonin taskussa soimaan pärähtänyt
puhelin. Vilkaisin poikaa, joka kaivoi kännykän farkkujensa taskusta.
”Jenni?” tuo luki näytöltä, ja vilkaisi minua ihmetellen.
Myös Elina ja Milla lopettivat puheensa. Miksi ihmeessä Jenni soitti Tysonille,
eikä minulle?
”Moi?”, Ty vastasi, ja me muut kuuntelimme hiljaa. ”Joo,
tossahan se on”, poika tokaisi, ja ojensi puhelimen minulle. Rypistin kulmiani
ihmeissäni. Miksei tyttö soittanut minun puhelimeeni?
”Missä ihmeessä sä oot?!” Jenni huudahti vihaisesti heti
kuultuaan ääneni.
”Siis mä oon.. Millalla..”, vastasin varovasti. Tiesin,
ettei Jenni pitäisi kuulemastaan.
”Millalla?” tuo parahti itkien.
”Usko mua, mä en oo tehny mitään tyhmää, me ollaan kaikki
täällä”, selitin nopeasti, ennen kuin tyttö ehtisi kuvitella liikoja. Linjalla
oli hiljaista, kuulin vain kaukaista moottorin hurinaa sekä hiljaista itkua.
”Jenni? Onks kaikki hyvin?” kysyin rypistäen kulmiani
huolissani. Käytös ei ollut enää Jennin tapaista, vaikka hän olisikin luullut
minun pettäneen häntä.
”Tuu tänne.. Heti”, tyttö kuiskasi itkien entistä
enemmän.
”Joo, mä tuun”, tokaisin, ja puhelu loppui saman tien.
”Mitä on tapahtunu?” Ty kysyi heti huolissaan, ottaen
samalla puhelimensa takaisin minulta.
”En mä tiiä, se vaan itki.. Mä lähen sinne nyt heti”
”Ilmota mulle sit heti kun tiiät”, Ty kehotti saaden
Elinan ja Millan kummastuneet katseet itseensä – Elinan katse tosin oli
enemmänkin varoittava.
”Ei kai sun nyt vielä tarvii mennä.. Se on vaan keksiny
koko jutun saadakseen sut sinne”, Milla mutisi unohtaen nopeasti Tysonin.
Mulkaisin tyttöä vihaisesti.
”Sä varmaan tekisitki niin, mut ei Jenni. Satutkohan sä
muuten tietämään missä mun puhelin on?” kysyin tytöltä kireästi.
Hyppäsin kaikki kolme rappua kerralla, ja yritin avata
ulko-ovea, joka oli kuitenkin lukossa. Nappasin vara-avaimen paikasta, josta
olin nähnyt Jennin sen ottavan monesti. Avasin lukon, ja laitoin avaimen
takaisin paikalleen. Jätin kenkäni eteiseen, juoksin raput ylös, ja koputin
pari kertaa kiinni olevaa ovea. Kun huoneesta ei kuulunut mitään, avasin oven,
ja astuin sisään. Jenni makasi sängyllä itkien vasten tyynyä. Seisoin hetken
paikallani osaamatta tehdä mitään.
”Rakas, mitä on tapahtunu?” kysyin hiljaa istuen
sängylle. Jenni nosti katseensa silmiini. Tytön silmät punoittivat, kasvot
olivat märät kyynelistä, ja meikit olivat levinneet pitkin poskia. Hetken
katsottuaan minua, hän nousi istumaan ja kurottui halaamaan. Kiedoin käteni
tytön ympärille, ja silitin tämän selkää lohduttavasti.
”Eiks se sun kaveri tullukaan?” kysyin hetken päästä.
Jenni irtautui minusta, ja pyyhki kyyneliään.
”Ei”
”No.. Sitäkö sä suret?”
”En! Mä yritin soittaa ainaki kakskyt kertaa ja laitoin
hirveesti viestejä, etkä sä vastannu yhteenkään!” tyttö huudahti vihaisesti.
”Multa loppu akku ja.. No, Milla oli lukenu ne viestit,
enkä mä sen takii tienny niistä mitään..”, selitin, ja toivoin, ettei tyttö suuttuisi
enempää. Milla sotki kaiken. Taas.
”Mä luulin et sulle oli käyny jotain.. Ja lähin kattomaan
jos sä olisit sun kotona..”, Jenni puhui ääni väristen. ”Siellä oli vaan Ilpo.
Ja se pakotti mut sisälle.. Ja se.. Sillä oli pelkkä saunatakki.. Ja… Ipe, Ilpo
lähenteli mua!” hän sai sanottua, ja purskahti jälleen itkuun. Katsoin tyttöä
järkyttyneenä.
”Ilpo teki mitä..?” huudahdin ensin ihmeissäni, mutta
lopulta ihmetykseni muuttui vihaksi. En ollut koskaan ollut niin vihainen
Ilpolle. ”Hei, mä lupaan, mä hoitelen sen. Oikeesti. Tehään siitä joku
lähentely ilmotus tai joku sellanen”
”Ei! Mä en haluu että kukaan saa tietää tästä!”
”Mitä? Totta kai tästä pitää kertoa! Muutenhan Ilpo
pääsee ku koira veräjästä”
”Niin, mutta mä en silti halua..”
”Hei, mä en suostu keskustelee tällasesta. Tietenki sen
pitää joutuu vastuuseen teoistaa. Se teki niin väärin, kun vaan voi tehä”
”No olisko ollu parempi, etten olis kertonu sulle
ollenkaan?” Jenni tuhahti, ja vuodatti jälleen pari kyyneltä. Huokaisin syvään.
”No ei.. Mä vaan haluisin suojella sua”
”Sä olisit suojellu, jos olisit ollu paikalla! Sä lupasit
ettei Ilpo satuta mua! Sä lupasit..”, Jenni itki entistä enemmän. Katsoin
hetken itkevää tyttöä, ja nielaisin kuuluvasti. Jos olisin vain mennyt kotiin..
En olisi jäänyt Millalle. Tai jos olisin ladannut akkuni. Tarkastanut viestini.
Soittanut Jennille. Jotain.. Valtava syyllisyyden tunne painoi sydäntäni. Miksi
annoin sen tapahtua?
”Onks mitään, mitä mä voisin tehdä..?” kysyin hiljaa.
Oloni oli niin avuton, turha. En kyennyt suojelemaan omaa tyttöystävääni, edes
isäpuoleltani.
”Oo vaan tässä mun kanssa…”, tyttö kuiskasi, ja painautui
takaisin kainalooni. Kiedoin käteni tuon ympärille, ja rutistin hänet tiukemmin
kiinni itseeni. Ilpo saisi maksaa teoistaan. Vielä joskus kostaisin sen
hänelle. Jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti