Kylmä tuuli puhalsi silmiini kohonneita kyyneleitä pitkin
poskeani. Pyyhkäisin ne pois kämmenselälläni. Katsoin haikeasti jonnekin
kaukaisuuteen. En ollut koskaan puhunut isän kuolemasta kenellekään. Ne jotka tiesivät
eivät koskaan maininneet siitä mitään. Ei asiasta puhuminen ollut niin vaikeaa
kuin olin kuvitellut. Se oli paljon vaikeampaa. Nielaisin, ennen kuin taas
jatkoi.
”Ei sitä voi koskaan unohtaa, kun näkee niin nuorena oman
isänsä kuolevan silmien edessä.. Sen jälkeen mä sairastuin vakavaan
masennukseen, ja jääkiekon lisäks mä lopetin muunkin elämän lähes kokonaan.
Kaikki menetti merkityksensä. Mä en nukkunut, syönyt, puhunut.. Hyvä kun
koulussa jaksoin käydä. Ainakin välillä.. Ja sit vielä Ilpo. Se on pilannu mun
elämää entisestään”, selitin ilmeettömästi kohdistamatta katsettani vieläkään
mihinkään. En enää itkenyt. Ajatuskin Ilposta sai vihan valtaamaan koko kehon.
Mutten toisaalta jaksanut ajatella häntäkään juuri nyt.
”Mut.. Mä ymmärrän kyllä miks sä vihaat Ilpoa. Mutta mitä
sun äiti on tehnyt, kun sä oot niin tyly sillekin?” Jenni kysyi lopulta. Hän ei
ollut osannut sanoa mitään mihinkään väliin. Käänsin katseeni häneen hetkeksi.
”Ai mitä se on tehnyt?” naurahdin vihaisesti. ”Ei mennyt
ku ehkä kuukausi isän kuolemasta, kun Ilpo muutti meille! Toinen kuukausi niin
ne meni jo naimisiin”, tuhahdin loukkaantuneesti. Mieleni oli täynnä vihaa ja
surua. Kaikki muistot palasivat taas kipeinä mieleeni, vaikka suurin osa olikin
vain hyviä. Jenni oli taas hiljaa. Ymmärsinhän mä sen, tällaiseen asiaan oli
vaikea keksiä mitään sanottavaa. Mutta en mä edes kaivannut sanoja.
Tarkoitukseni oli vain vilkaista tyttöä, mutta katseeni jäi kiinni kauniisiin
kasvoihin. Vaaleat hiukset roikkuivat pitkinä, peittäen osan kasvoista. Kirkkaan
siniset silmät katselivat myötätunnon surusta taivasta, jonne oli jo ilmestynyt
tähtiä. Pienen pieni hymy muotoutui huulilleni. Kaiken surun keskellä olin
unohtanut Jennin. Tiesin, että sama masennut voisi viedä minut mukanaan milloin
tahansa, mutten antaisi sen enää tapahtua. Nyt, kun tiesin, mitä onni ja
rakkaus oikeasti oli. Kohotin käteni pyyhkäistäkseni hiukset tytön kasvoilta
korvan taakse. Kauniit silmät kääntyivät katsomaan minua.
”Sä pelastit mun elämän..”, kuiskasin katsoen tyttöä
suoraan silmiin. Puna levisi söpösti tämän poskille.
”No enkä..”, hän väitti.
”Ilman sua mä olisin vieläki masentunu, ja olisin varmaan
koko loppu elämän”, sanoin totuuden mukaisesti. Ehkä se olisi mennyt ohi
aikanaan, mutta toisaalta viis vuotta oli pitkä aika, eikä masennus ollut
hälvennyt tippaakaan, joten tuskin se olisi lähtenyt myöhemminkään.. Laskin
käteni Jennin poskelle ja kumarruin suutelemaan tyttöä hellästi. Sitten
virnistin ja kaappasin hänet syliini. Nousin ylös ja lähdin kävelemään sisälle
kiljahtelevaa tyttöä kantaen.
Laskin tytön käsivarsiltani vasta keittiössä. Valitsin
kaapista kaksi mukia, molemmissa oli piirretty nalle, mutta toisella oli
tassuissaan vaaleanpunainen sydän ja toisella vaaleansininen. Lämmitin meille
kuumaa kaakaota mikrossa, ja ojensin mukit Jennille. Kävelin itse olohuoneeseen
etsimään jotain leffaa, vaikka kävimmekin elokuvissa aikaisemmin. Löysin jonkun
rakkauselokuvan, ja se kävi myös Jennille. Lähdimme yläkertaan huoneeseeni
katsomaan sitä. Ohjasin Jennin istumaan sängylleni odottamaan, kun aloin
laittamaan DVD:tä läppäriini. Klikkasin elokuvan pyörimään ja istuin itsekin
tytön viereen pitäen läppäriä sylissäni. Vedin tytön kainalooni ja pussasin tätä
ohimolle.
Elokuvan puolessa välissä puhelimeni alkoi soimaan.
Katsoin kuka oli soittaja. Serkkuni Benjamin.
”Onks sul jotain tärkeetä? En oikee ehtis nyt puhuu..”,
vastasin puhelimeen ja vilkaisin Jenniä, joka oli pysäyttänyt elokuvan puheluni
ajaksi.
”Tuu Masalan juna-asemalle. Heti”, poika sanoi oudon
vakavana.
”Ai nyt vai? Onks kaikki hyvin?” kysyin huolestuneen ja
nousin istumaan parempaan asentoon.
”Tuu nyt vaan”, hän sanoi, ja lopetti puhelun. Katsoin
ihmeissäni puhelintani. Käännyin sitten katsomaan Jenniä.
”Sori, mun on pakko käydä junal.. Mun serkulla on jotain
asiaa”, sanoin pahoillani, ja hivuttauduin ylös jättäen tytön yksin istumaan
sängylle.
”No mahtaa olla tärkeetä asiaa, kun pitää kymmenen
jälkeen tavata juna-asemalla..”, tyttö tokaisi, mutta jatkoi elokuvan
katsomista. Pussasin häntä nopeasti hiuksiin, ja lähdin sitten kiireesti.
Saavuin juna-asemalle kun kello oli jo lähellä
yhtätoista. Katselin ympärilleni etsien serkkuani. Siinä ei kestänytkään kauaa,
koska asemalla oli vain yksi tumma hahmo. Lähdin kävelemään häntä kohti, mutta
lähemmäs päästessäni huomasin tämän näyttävän jotenkin oudolta.
”Täällähän sä oot!” sanoin kuitenkin ja tartuin hahmoa
olkapäästä kiinni, sillä hän oli vielä selkä minuun päin. Mutta kun hahmo
kääntyi, huomasin, ettei hän ollutkaan Benkku.
”Sori, mä luulin sua mun serkuks..”, pahoittelin ja olin
jo lähdössä, kun selvästi humalainen mies tarttui mua olkapäähän ja repäisi yllättävän
voimakkaasti takaisin luokseen.
”Mitäh shä lääpith?” hän sammalsi ja ravisti minua
rajusti olkapäistäni.
”Hei rauhotutaanpa nyt, mähän selitin jo”, sanoin ja
yritin irrottautua miehen otteesta, mutta hän oli liian vahva.
”Yritätshä määräilläh muah?” tuo ärähti. Hän vilkaisi
olkani taakse ja aivan yllättäen tönäisi minut raiteille. Kauhukseni huomasin
Inter City junan lähestyvän minua kauhealla vauhdilla. Salaman nopeasti
kompuroin ylös, tarrasin kiinni raiteitten välissä olevaan aitaan ja käteni varassa
loikkasin viereiselle raiteelle. Ja juuri ajoissa. Pökerryksissä näin kuinka
juna vilisi ohitseni ennen kuin ehdin edes laskeutua maahan. Vasta sitten
tunsin valtavaa kipua kämmenessäni ja polvessani. Polven kolautin varmaan
kiskoihin, mutta käteni kipua en ensin ymmärtänyt. Pieni vilkaisu auttoi minua
ymmärtämään – olin painanut käteni raiteiden välisessä aidassa olevaan
piikkiin, ja nyt kämmenessäni oli pieni reikä, josta vuoti verta. Samassa
kuulin juoksuaskelia vähän matkan päästä.
”Ipe! Ootsä kunnos?” ääni huusi ja askeleet lähenivät.
Ääni kuului serkulleni Benkulle.
”Joo.. Joku hullu känniläinen heitti mut tohon
raiteille..”, selitin ja kapusin Benkun auttamana takaisin raiteitten viereen
maahan. ”Mut mikä se sun asia oli?” kysyin toivuttuani hieman järkytyksestä.
”Mä halusin sanoo sulle hyvästit..”, poika sanoi vakavana
silmiini katsoen.
”Hyvästit?” kysyin ihmeissäni.
”Niin.. Miia jätti mut. Ja alko heti samana päivänä
seurustelemaan sen Akun kanssa..”, hän huokaisi ja laski päänsä maahan. En osannut
sanoa mitään. Olin pahoillani, Benkku tiesi sen.
”Mut.. miten tää liittyy sun hyvästeihin?” kysyin
edelleen ymmälläni.
”Mä tapan itteni. Ei mun elämällä oo enää merkitystä”,
hän sanoi ilmeettömästi tuijottaen jonnekin kauas raiteelle. Hän ei voinut olla
tosissaan.
”Et varmaan tapa! Sä oot ehkä nyt ihan rikki, mut sä
pääset siit yli. Mä lupaan! Sä löydät jonkun paremman naisen, vaikket uskokaan
sitä nyt..”, yritin muuttaa pojan mieltä. Varmasti hän oli vain väsynyt.
”No mitä ite yritit tehä isäs kuoleman jälkeen?” poika
huomautti.
”Se oli ihan eriasia.. Miia ei oo kuollu”, sanoin ja
olimme molemmat hetken hiljaa. ”Miten sä edes ajattelit itses tappaa?” kysyin
ja sain tämän katseen kohoamaan silmiini. Samassa kaiuttimesta kaikui kuulutus
> Varokaa ohittavaa junaa raiteella kaksi <. Benkku katsoi mua merkitsevästi. Yhtäkkiä
tajusin.
”Eieiei Benkku sä et tee sitä! Et sä voi.. Ajattele nyt
sun läheisiä ja muita. Kaikki muuttuu hyväks, usko mua!” anelin serkultani. En
antaisi sen tapahtua. Muistutin poikaa kaikista hyvistä asioista tämän
elämässä. En saanut hänen mieltään muuttumaan. Hän oli sekaisin. Liian pian
kuulin junan äänen. Valot heijastuivat kaukaa ja lähestyivät kovalla vauhdilla.
Vilkaisin Benkkua. Hän näytti valmistautuvan hyppyyn. Junan ollessa vain
kymmenisen metrin päässä, tiesin että jos hän hyppäisi, niin tekisi sen pian.
Pojan jalka nytkähti raidetta kohti. Reagoin nopeasti ja kamppasin tämän
poispäin raiteelta juuri ajoissa. Juna puksutti pois. Autoin serkkuni ylös. Hän
katsoi minua jollain tavalla kiitollisena, mutta silti pettyneenä, kun
yrityksensä epäonnistui.
”Tuu, mennän meille..”, sanoin vakavana, mutta
helpottuneena. Laskin käteni pojan olkapäille ja lähdin puoliväkisin raahaamaan
tätä kotiin.
Avasin meille ulko-oven ja sytytin sekä eteiseen että
aulaan valot päälle. Olin menossa keittiöön puhdistaakseni haavani, kun kuulin
rapuista ääniä. Kävelin takaisin aulaan katsomaan kuinka Iida käveli rappuja
alas.
”Benkku! Moi!” hän huudahti iloisesti ja tuli lähemmäs.
”Iida, mee takas ylös. Sunhan pitäs jo nukkua”, sanoin ja
työnsin ihmettelevän siskon takaisin rappuihin. Kävelin takaisin pimeään
keittiöön ja sytytin valot. Benkku käveli vaisusti perässäni. Puhdistin
nopeasti kämmeneni vedellä ja laitoin siihen laastarin.
”Ei sulle tullu mitään haavoja?” kysyin kääntyen Benkun
puoleen. Hän vain pudisti päätään. ”Hei, älä nyt.. Tehän seurustelitte vaikka
kuinka kauan, varmasti se tulee vielä katumapäälle ja palaa sun luokse”, yritin
lohduttaa, mutta ilmeestä päätellen sanoillani ei ollut mitään merkitystä.
Taputin pojan olkapäätä lohduttavasti, ja lähdin sitten ylös laittamaan patjaa
serkulle.
Astuin pimeään huoneeseeni. Sytytin yölamppuni, ja
riisuuduin sen valossa jättäen ylleni pelkät bokserit. Olimme vielä jutelleet
jonkun aikaa Benkun kanssa, mutta päätimme mennä nukkumaan, kun kello löi jo
puoli yksi. Kömmin sänkyyni Jennin viereen mahdollisimman hiljaa herättämättä
tyttöä, mutta kuitenkin hän avasi silmänsä ja kääntyi minuun päin.
”Miten sulla noin kauan kesti?” hän kysyi unisena.
Katsoin häntä hetken miettien, viitsisinkö kertoa. Huolestuttaisin tytön vain
turhaan. Tai ei se täysin turhaa olisi, mutta toisaalta eihän Benkun asiat
kuuluneet Jennille. Päätin kuitenkin vastata rehellisesti, sillä olinhan
luvannut, että kertoisin kaiken..
”Benkku vaan.. Yritti jäädä junan alle”, vastasin
varovasti. Jennin ilme muuttui järkyttyneeksi.
”Siis se sun serkku? Miks ihmeessä?” hän kyseli. Katsoin
tyttöä vaivaantuneena.
”En mä viitsi kertoo sen asioista enempää. Jotain
henkilökohtaista”, selitin tälle ja asetuin tytön viereen makaamaan. Unohdin
kädessäni olevan haavan, joka näkyi yölampun valossa selvästi.
”Mikä sun kädessä on?” Jenni säikähti ja tarttui siitä
kiinni katsoakseen tarkemmin.
”Eh.. ei mitään ihmeellistä. Taisin kolauttaa sen
johonkin”, vastasin epämääräisesti katsomatta tyttöä.
”Ei kun oikeesti, Ipe..”, hän vaati huolestuneena. Vilkaisin
tyttöä. En halunnut huolestuttaa häntä omista asioistani. Sammutin yölampun
vastaamatta mitään. Jenni huokaisi syvään, kun ymmärsi etten aikoisi kertoa. Vedin
tytön kiinni itseeni, selkä vatsaani vasten ja halasin tätä takaapäin. Jätin
käteni tytön ympärille ja suutelin hänen paljasta olkapäätä.
”Hyvää yötä..”, kuiskasin pitäen huulet edelleen kiinni
tytön ihossa. Painoin pääni takaisin tyynyyn ja suljin silmäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti