► jenni
Astelin
uupuneena äidinkielen luokkaan. Oli perjantai, ja päivä vasta puolessa välissä.
Olisin halunnut heti kotiin nukkumaan.. Olimme valvoneet Ipen kanssa kahteen
asti jutellen kaikesta mahdollisesta. Mutta oli tämä väsymys kyllä sen
arvoista. Rakastin poikaa joka päivä aina vain enemmän. Muutama viikko
aikaisemmin olin luullut, etten sen enempää voisi enää rakastua.. Mutta olin
väärässä. Ipessä vain oli jotain, mikä sai sydämeni sykkimään ja hengitykseni
vaivalloiseksi.
Istuin
takarivin keskimmäiselle pulpetille. Se oli vakio paikkani. Kaivoin repustani
kirjat ja penaalin valmiiksi esille, kuten aina. Keski-ikäinen naisopettajamme
sulki luokan oven, ja aloitti opetuksen napakasti saman tien. Hetken päästä
oveen koputettiin, ja opettaja kiiruhti avaamaan.
”Anteeks
et oon myöhässä”, luokkaan astunut Jeeli sanoi ja lähti kävelemään minun
vieressä olevaa tyhjää pulpettia kohti. Poika istuutui siihen, ja penkoi
kirjansa esille. Hän istui vain hetken aloillaan, kun jo kumartui suuntaani.
”Sori
siit eilisestä..”, tuo mutisi pahoitellen. Opettaja kääntyi taululta meihin
päin.
”Ensin
tulet myöhässä, ja sitten häiritset tuntia! Nyt hiljaa siellä”, hän moitti, ja
jatkoi sitten taululle tuhertamista. Jeeli repäisi vihostaan palasen, ja
kirjoitti siihen jotain antaen sen sitten minulle. Lapussa luki tikkukirjaimin
’ANTEEKSI’. Mulkaisin Jeeliä ärtyneenä, rypistin paperin ja heitin sillä
poikaa.
”Mä
oon oikeesti pahoillani.. Mä tiedän, et oon ollu tosi tyhmä, kun oon haukkunu
Ipeä..”, Jeeli kuiski niin hiljaa, ettei opettaja kuullut.
”No
hyvä, kun nyt tajusit”
”Mä
en mitään muuta niin halua, kun sun onnea..”
”Kaikki
olis hyvin, jos sä et ois koskaan ihastunu muhun”, huomautin katkerana, ja
raapustin vihkooni taululle ilmestynyttä tekstiä.
”No
helppo sun on sanoa!”
En
vastannut enää mitään. Yritin unohtaa Jeelin, ja keskittyä vain opiskeluun.
”Jenni,
mä pyydän..”, Jeeli aneli nyt jo vähän kovempaa. En ollut koskaan ollut pitkä
vihainen, vaikka monesti halusinkin. En vain pystynyt vihoitella Jeelille
pidempään.
”Okei,
sä saat anteeks. Mut et hauku enää Ipeä. Ja me ollaan vaan kavereita!”
”Mä
lupaan!” Jeeli vannoi hymyillen. ”No, tehtäiskö tänään jotain kivaa pitkästä aikaa?”
”Ipe
tulee meille..”, pahoittelin, vaikka oikeasti olin erittäin iloinen asiasta.
”Sehän
on teillä aina! Etsä vois edes kerran tehä poikkeuksen?”
”Sori,
mut en mä vaan voi.. Katotaan sit ens viikolla”, totesin, ja uppouduin
opiskelun pariin. Tällä kertaa ihan tosissani.
Astelin
ulos luokasta painavaa reppua olalla roikottaen. Saman tien tunsin kutittavat
sormet kyljissäni. Nauraen käännyin katsomaan taakseni, ja näin edessäni
hymyilevän Ipen. Poika oli pitkästä aikaa pukenut päälleen muuta kuin hupparin.
Tällä kertaa hänellä oli punertava ruutupaita avattuna edestä, jonka alla oli
valkoinen t-paita. Farkut olivat kuitenkin samat kuin aina ennenkin, vaaleat ja
kuluneet.
”Ootsä
lähös johonkin?” kysyin huomatessani, että pojalla oli kengät jalassa. Ipe
laittoi sormen suulleen, jotta tajuaisin olla hiljaa. Koulustahan ei tietenkään
saisi luvatta lähteä mihinkään, niin kuin Ipe oli ilmeisesti juuri tekemässä.
”Mihin sä meet?” kysyin hiljempaa.
”Se
on salaisuus”, poika virnisti, ja näytti jo tekevän lähtöä.
”Mut
kai sä tuut koulun jälkeen meille?”
”No
jos sä haluut”, tuo hymyili söpösti. ”Mut mun pitää mennä nyt, tunnit jatkuu
kohta”, Ipe sanoi, ja käveli pari askelta ovelle päin, jossa tämän kaverit jo
odottivat.
”Pusu!”
vaadin, ja sain Ipen kääntymään takaisin silmiään pyöräyttäen. Hän muiskautti
nopean suukon huulilleni, ja katosi sitten käytävään. En ymmärtänyt, miksi aina
piti lintsata. Eihän Ipe tehnyt läksyjäänkään aina, eikä lukenut kokeisiin. En
yhtään ihmettelisi, jos ei pääsisi lukiosta läpi.. Kello soi tuntien jatkumisen
merkiksi. Käytävällä minua vastaan tuli muutama opettaja kireän näköisenä. He
pysähtyivät minun kohdallani, kysyivät kolmosten poikia. Väitin, etten tiennyt
heistä mitään. Niin olin aina sanonut. Vaikka Ipen käytös oli typerää, en silti
halunnut kannella hänestä. Omapa oli elämänsä.
► iisak
Astuimme
ulos Jennin äidin autosta. Vilppu haukkui kuuluvasti ketjuun kiinnitettynä. Jenni
oli kertonut, että sitä pidettiin kiinni silloin ketään. Se kuulemma karkaisi
muuten naapuriin syömään yli jääneitä rehuja. Kävelin koiran luokse Jennin
vielä jäädessä juttelemaan äitinsä kanssa. Napsautin koiran pantaan kiinnitetyn
ketjun auki päästäen sen vapaaksi. Katsoin kuinka se juoksi ympäriinsä
innoissaan, sieppasi maasta jonkun kangas lelun ja tuli esittelemään sitä
minulle. Nappasin lelusta kiinni, ja niin aloitimme vetoleikin. Olisin
voittanut koiran leikiten, mutta en viitsinyt tuottaa sille pettymystä, joten
pidin lelusta vähän kevyemmin kiinni. Samassa koira päästi itse irti, ja lähti
juoksemaan terassille päin. Nostettuani katseeni, ymmärsin sen lähteneen Jennin
perään ruoan toivossa. Jätin lelun maahan, ja hölkkäsin tytön vierelle napaten
kauppakassit tämän käsistä. Jennin äiti lähti Helsinkiin luennolle, ja oli
siksi käynyt ostamassa meille ruokaa ja herkkuja illaksi.
Laskin
kassit keittiön lattialle jääkaapin eteen. Jenni jäi tyhjentämään niitä
kaappeihin, mutta menin itse jo sillä aikaa olohuoneeseen. Istuin sohvalle
rennosti, niin että lopulta oikeastaan melkein makasin siinä. Kaivoin kännykän
esiin, ja huomasin Benkulta tulleen pari viestiä WhatsAppiin. Poika pyysi minua
käymään luonaan illemmalla. En jaksanut vastata siihen heti, vaan käännyin
katsomaan juuri olohuoneeseen kävelevää Jenniä. Tyttö oli letittänyt pitkät,
vaaleat hiuksensa löysälle letille ja jättänyt ne lepäämään toiselle olalleen.
Päällään hänellä oli tummat pillifarkut ja harmaa huppari. Hän asteli luokseni
istuutuen viereeni nojaten selkänsä käsinojaa vasten ja asetteli jalkansa
omieni päälle.
”Mitä?”
Jenni naurahti, ja tajusin tuijottaneeni häntä edelleen. Tyttö vain oli niin
kaunis, että olisin voinut katsella häntä tunti tolkulla.. Painoin katseeni
alas nolostuen vähän. ”Missä te olitte sillon päivällä?” Jenni vaihtoi puheen
aihetta.
”Jossain
kylil vaan pyörittiin”, vastasin selaillen samalla Facebookia.
”Oliks
Millaki siellä?” tyttö jatkoi.
”No
mitä se nyt siel tekis..?”
”Roikkuis
sussa tietenkin”
”No
hehheh”, sanoin mulkaisten tyttöä samalla. ”Eiks sua muka haittaa se, et Milla
tykkää musta?”
”Ei
oikeestaan. Se on vaan hauskaa, kun mä tiiän ettet sä tykkää siitä, vaan musta”,
Jenni virnisti.
”Ai?
Mun mielest siin ei kyl oo mitään hauskaa et Ty-”, aloitin, mutta keskeytin
lauseeni, kun tajusin, ettei Jenni tiennytkään Tysonin tunteista.
”Mitä
Tysta? Mehän vaan seurusteltiin kesällä vähän aikaa, ei se musta enää tykkää”
”Nii,
ei.. tykkääkkään..”, mutisin, kääntyen takaisin kännykkäni puoleen. En halunnut
paljastaa Tysonin tunteita Jennille. Poika oli muutenkin alkanut käyttäytymään
mua kohtaan jotenkin oudosti, enkä kyllä ihmetellyt ollenkaan.
Samassa
Jenni nappasi kännykän kädestäni. Käännyin katsomaan häntä ihmeissäni.
”Mitä
sä teet?”
”Kunhan
vähän katon mitä sä tääl Facessa aina teet..”
Yritin
ottaa puhelimen takaisin itselleni, mutta tyttö vetäisi kätensä kauemmas.
”Luuletsä
oikeesti voittavas mut tällasessa?” kysyin hymyillen, ja tartuin häntä lantiolta
kiinni alkaen kutittamaan. Tyttö kiljui ja nauroi, ja yritti irrottaa otettani
toisella kädellään pitäen toisessa kännykkääni.
”Okei,
okei, sä saat tän!” Jenni huudahti, ja heitti iPhoneni kauemmas sohvalle. En
kuitenkaan irrottanut otettani tämän lantiosta, vaan nostin hänet kevyesti
syliini. Tyttö läimäytti vatsaani kämmenellään, mutta kumartui sitten
pussaamaan huuliani.
”Niin
oliks meijän tarkotus tehäkin jotain, vai jatketaanko samaan malliin koko loppu
ilta? Tai mikäs siinä, jos lisätään vähä extremee..”, virnistin
kiusoittelevasti, ja sujautin käteni tytön paidan alle.
”Tyhmä!”
tuo nauroi vetäen käteni irti itsestään. ”Katotaan joku leffa?” hän ehdotti, ja
asettui takaisin viereeni istumaan, samalla tavalla kuin hetki aikaisemmin.
”Ei
telkkarist kyl tuu tähän aikaan mitään.. Sitä paitsi mä vihaan leffoi”,
huomautin.
”Onks
sul muka parempia ideoita? En mä ainakaan haluu vaan istua tässä koko päivää”
”No
okei, jos mä saan päättää mikä katotaan?”
”Mut
sen pitää olla sellanen mistä mäkin tykkään!”
”Ai
et mä saan valita leffan, josta sä tykkäät? Okei..”, nauroin, ja laitoin
television päälle. Selasin ohjelmaluetteloa ja kanavia ainuttakaan elokuvaa
löytämättä.
”Eihän
täält tuu yhtäkään leffaa..”, Jennikin huomasi.
”Itepähän
ehdotit”, huomautin, mutta samassa silmiini tarttui yksi vaihtoehto.”Katotaan
Bondia!”
”No
ei ainakaan sitä!” Jenni tyrmäsi ajatuksen heti.
”Mitä
vikaa siinä nyt on?” kysyin ihmeissäni.
”Me
katottiin sitä aina Antonin kaa..”
”Siitä
tulikin mieleen..”, mutisin sammuttaen television ja kääntyen sitten katsomaan
tyttöä. ”Muistatsä kun me vast alettiin seurustelemaan, ja Jeeli löi mua tääl
teillä? Ja sä sillon mainitsit jotain siit sun ja Antonin erosta, muttet
halunnu puhua siitä. Mä vaan mietin, et koska sä aattelit kertoo mulle, et mistä
siin oli kyse?”
”En
mä oikeen tiiä..”
”Jeelille
sä oot kertonu”, huomautin katkerana. Mua harmitti, kun Jeeli tiesi Jennistä
jotain, mitä mä en tiennyt.
”Mitä?
Onks se sanonu sulle siit jotain?”
”Vaikka
kuinka monta kertaa. Tai siis ei siit sun ja Antonin erosta, kunhan vaan leijuu
tuntevansa sut paremmin ku mä..”
”Voi
että se on idiootti! Mut Jeeli tietää siks, et me oltiin kavereita jo sillon,
kun mä ja Anton seurusteltiin”
”Mut
oonhan mäkin kertonu sulle isästä, ja mun masennuksesta ja syömishäiriöstä.. Sä
et oo kertonu mulle mitään”
”Tää
on ihan eri asia.. Paljon henkilökohtasempaa”
”Siis
mä en tajuu mikä voi olla niin henkilökohtasta, et sä voit kertoo sen Jeelille,
muttet mulle..?”
”Et
sä voi ymmärtää, kun et tiiä mistä tässä on kyse”
”No
miten mä voisin tietää, kun sä et kerro mulle mitään!”
Jenni
käänsi katseensa alas, ja pyöritteli lettiänsä sormissaan. Sitten hän huokaisi
katkonaisesti syvään.
”Okei..
Mä kerron, jos lupaat, ettet hermostu!” Jenni myöntyi hetken hiljaisuuden
jälkeen.
”Okei?”
rypistin kulmiani ihmeissäni. Jotain henkilökohtaista, mikä voisi saada minut
hermostumaan.. Mistä ihmeestä oli kyse?
”No
siis.. Mä ja Antonhan seurusteltiin vaan jotain kuukausi. Se vaan alko jossain
vaiheessa-”, Jenni aloitti, mutta tämän lause keskeytyi, kun Vilppu alkoi
haukkumaan. Käännyimme molemmat katsomaan ikkunasta ulos. Pihaan kaarsi
punainen auto, jonka Jenni ilmeisesti tunnisti heti. ”Ei voi olla totta!” hän
huudahti innoissaan, ja pomppasi pystyyn lähtien juoksemaan eteisen kautta
ulos. Huokaisin turhautuneena syvään, ja annoin itseni valua entistä syvemmälle
sohvan uumeniin. Pääsin jo niin lähelle..
Hetken
päästä ovi aukesi, ja sisälle tulvi tyttöjen kikatusta ja iloista puhetta.
”No
ei nyt ehkä ihan!” kuulin Jennin nauravan eteisessä. ”Se on tääl olkkarissa”,
hän jatkoi, ja lähti äänistä päätellen kävelemään olohuonetta kohti. Pian hän
tulikin oviaukosta esiin, perässään muutama ikäisensä tyttö.
”Siis
keitä nää on?” kysyin Jenniltä ihmeissäni samalla, kun tytöt tulivat lähemmäs
istuen nojatuoleille.
”Sano
moi”, Jenni kehotti vastaamatta kysymykseeni.
”No
moi”, mutisin saaden kaikki neljä tyttöä, Jenni mukaan lukien, hihittämään.
Sitten Jenni istuutui viereeni asettuen kainalooni.
”Noi
on mun kaverit Sara, Lotta ja Eeva. Sieltä mun entisestä kodista. Oonks mä
puhunu siitä?” tyttö esitteli hymyillen.
”No
etpä oo siitäkään pahemmin maininnu..”, tokaisin samaan aikaan katkerana ja
harmistuneena. Vasta nyt huomasin, ettei Jenni tosiaan ollut kertonut mulle
yhtään mitään menneisyydestään. Sen sijaan
Jeeli tiesi hänestä turhankin paljon.. Toisaalta olin itsekin ollut kovin
itsekäs, kun olin puhunut vain omista murheistani, kysymättä ollenkaan Jennistä
mitään.
”Kuinka
kauan te ootte nyt seurustellu?” yksi tytöistä kysyi. Jenni kääntyi katsomaan
minua kysyvästi. En ensin ymmärtänyt miksi, mutta sitten tajusin, että hän
odotti minun muistavan sen. Rypistin kulmiani hämilläni.
”Jotain
kaks kuukautta.. kai”, vastasin epävarmasti.
”Ollaan
me enemmän”, Jenni korjasi.
”No
ei kyl paljoo. Kaks ja puol sitte”, päätin. Jenni hymyili söpösti, ja pörrötti
hiuksiani painaen sitten päänsä vasten rintaani.
”Mut
niin, haluutteks te syödä jotain?” hän jatkoi kuitenkin pian kavereiltaan.
Tytöt nyökkäilivät, ja nousivat ylös lähtien maleksimaan kohti keittiötä.
”Tuutsä?” hän kysyi minulta, kun tämän kaverit olivat kadonneet näkyvistä.
”En”
”Älä
nyt oo noin myrtsinä! Eiks susta oo kiva tutustuu mun kavereihin?” tyttö kysyi
hymyillen.
”Joo,
tosi kiva kuunnella pelkkää hihitystä ja kikatusta joka väliin”, sanoin saaden
tytön naurahtamaan.
”Sori..
En mä tienny yhtään et ne on tulossa.. Mut mä meen nyt ruokkimaan ne kuitenki,
jutellaan sit myöhemmin lisää”, Jenni pahoitteli, ja pussasi minua poskelle
lähtien sitten kavereidensa perään. Pettyneenä jäin tuijottamaan oviaukkoa, jonne
tyttö katosi. Pystyin edelleen tuntemaan lämpimät huulet poskellani.
Puolisen
tuntia myöhemmin istuin edelleen samassa paikassa sohvalla. Olin kuunnellut jo
kyllästymiseen asti Jennin ja tämän kavereiden juttuja ala-asteelta. Aluksi
kuuntelin ihan mielenkiinnolla siinä toivossa, että saisin selville jotain
Jennin menneisyydestä, mutta lopulta annoin periksi. Tyttöjen sisäpiiri
jutuista oli turha edes yrittää ymmärtää mitään.. Olin siis kaivanut kännykkäni
esiin, ja päätynyt juttelemaan Benkun kanssa WhatsAppissa. Poika puhui jostain
tytöstä, kertoi tarvitsevansa apuani. Aluksi olin kieltäytynyt Jennin takia,
mutta toisaalta, olihan tytöllä parempaa seuraa tarjolla.. Olisin halunnut olla
Jennin kanssa kahdestaan, saada itse hänet nauramaan yhtä paljon, kuin hän nyt
teki kavereidensa kanssa.. Mutta tällä hetkellä vaikutti siltä, kuin tyttö ei
edes muistaisi olemassa oloani..
”Mä
lähen Benkulle”, tokaisin lopulta, ja nousin ylös lähtien kävelemään kohti
eteistä. Saatuani kengät jalkaan Jenni käveli luokseni, niin kuin olin
toivonutkin.
”Ei
sun tarttis lähteä..”
”Ai
et mä jäisin tänne kuuntelemaan teijän ala-aste juttuja? Ei kiitos”
”Sori..
Mä en oikeesti osannu yhtään odottaa niitä”, tyttö sanoi aidosti pahoillaan, ja
kietoi kätensä niskani ympärille.
”Aikooks
ne olla kauanki?”
”En
mä tiiä.. Mä en oo nähny niitä tosi pitkään aikaan ja ne asuu kaukana, niin en
viittis häätää poiskaan..”
”No,
soita sit kun sulla on taas aikaa mulle..”, huokaisin haikeana. Annoin katseeni
upota syvälle merensinisiin silmiin. Nautin tytön kauniista kasvoista viimeiset
hetket, painoin sitten huuleni tämän otsalle ja peruutin ovelle. Astuin
hämärtyvään kevät iltaan, ja moikkasin vielä kerran ovelle jäänyttä tyttöä.
Laskin
vesilasin ikkunan edessä olevalle pöydälle. Istuin huoneen nurkkaan asetetussa
nojatuolissa kuunnellen Benkun puhetta. Hän kertoi Annikasta, tytöstä jonka oli
tavannut kavereidensa kautta. Benkun mukaan lähes kaikki jätkät niissä
piireissä oli ihastuneita tähän tyttöön, eikä poika saanut koskaan mahdollisuutta
puhua tälle.
”Onhan
Jennikin aika suosittu. Tai siis muistatsä sen Jeelin josta mä oon puhunu? Ja
sit se on seurustellu Tysoninki kaa joskus.. Ja yks Anton ykköselt oli myös sen
kaa jossain välis”, huomautin Benkun selitettyä asiansa alusta loppuun.
”No
miten sä sit sait puhuttuu sille? Annika ei koskaan ees huomaa mua..”
”En
mä muista enää. Samppa ainaki jeesas alus. Taidettiin vaan mennä ruokalas
samaan pöytään ja siit alettiin pikku hiljaa juttelee”
”Mut
Annika on eri koulus ku mä”
”No
pyydät sen johonki. Vaik kaakaolle tai jotain. Me mentiin Jennin kaa Tylle
bileisiin, se oli iha hyvä. Sit mä pyysin sen ulos ku muut katto leffaa, niin
saatii jutella rauhas”
”Tänää
ois kyl yhet bileet stadis, ja mä tiiän et se on menos sinne. Mut ei siit
mitään tulis..”
”Eikä
mitään, tietenki sä meet sinne! Ja mä tuun mukaan!”
”No
et varmasti tuu!”
”Ei
ku älä nyt, mul on jo hyvä suunnitelma!” virnistin leveästi. Benkku näytti
epäilevältä, mutta kuunteli silti kiinnostuneena, kun aloin jakamaan ideaani.
Saavuimme
erään Helsingin laidalla sijaitsevan omakotitalon pihaan. Katselin keltaiseksi
maalattua puuseinää. Vilkaisin hermostuneen oloista serkkuani. Käännyin tämän
puoleen, ja suoristin hieman tuon paidan kaulusta. Astellessamme kivisiä
rappuja kohti ulko-ovea, tunsin kännykän värinää taskussani. Katsahdin näyttöä,
jossa vilkkui tuttu nimi.
Ӏh,
se on Jenni.. Mee sä edeltä, mä tuun kohta”, tokaisin taputtaen Benkun
olkapäätä rohkaisevasti. Katsoin uudestaan puhelimen näyttöä. Jenni ei varmasti
ilahtuisi kuullessaan missä olisin..
”Moi”,
vastasin hieman epäröiden siirtyen samalla sivummalle, kun rappuja kohti käveli
muutama ikäiseni poika.
”Moi!
Mulle jäi niin paha mieli kun sä jouduit lähtemään, et mä häädin ne mun kaverit
pois äsken. Sä voit tulla nyt takas”, tyttö vastasi iloisesti.
”Aa..
No tota.. Joo”, sanoin, ja rykäisin kurkkuani.
”Missä
sä oot?” Jenni kysyi huomatessaan omituisen ääneni.
”No
siis.. Mä vähän niinku.. Mä oon stadis”
”Mitä?
Miks?”
”Mä
lähin Benkun kaa yksiin bileisiin”
Linjalla oli hiljaista.
”Jenni..? Mä lupaan etten juo, tai tee mitään
muuta tyhmää. Jenni, mä lupaan!”
”Miks
mun pitäis uskoa sua? Niinhän sä viimekskin lupasit”, tyttö tokaisi lopulta
kylmästi.
”Sun
pitää luottaa muhun. Mä meen vaan siks et Benkku tarvii mua. Siel on yks tyttö,
josta se tykkää. Mä vaan jeesaan sitä vähän, ei siin mee kauaa. Mä oon teillä
tunnin päästä. Mä lupaan”
”Aha”,
kuului vastaus hetken hiljaisuuden jälkeen. ”No tuu sit oikeesti. Mut tää on
sun viimeinen mahdollisuus, sen jälkee et saa enää uutta”
”Joo..
Mut mun pitää nyt mennä. Mä rakastan sua”, sanoin, ja katkaisin puhelun. Huokaisin
syvään, ja vain tuijotin hetken pilvetöntä taivasta, joka alkoi jo pikku hiljaa
täyttymään tähdistä.
Kävelin
määrätietoisesti kohti pitkää pöytää, joka oli täynnä erilaisia juomia ja
pieniä naposteltavia. En kuitenkaan saapunut ruoan takia, vaan otin lasini
puolilleen boolia vain rekvisiitaksi. Benkku nojasi samaiseen pöytään hieman
kauempana huomaamatta minua. Poika vilkuili erästä kaunista, ruskea tukkaista
tyttöä, jota piiritti muutama lihaksikas poika. Kyseessä oli epäilemättä
Annika.
Olin
laatinut mahtavan suunnitelman. Ei epäilystäkään, etteikö se toimisi. Tietysti
sisintäni kirpaisi, kun ajattelin Jenniä, mutta ei tytön tarvitsisi tietää
siitä, mitä nyt tekisin.
Kävelin
Benkun ohi suoraan Annikaksi kutsutun tytön luokse. Työnsin pari poikaa
sivummalle kietaisten samalla käteni tytön lantiolle. Näin sivusilmällä parin
metrin päässä notkuneen Benkun järkyttyneen ilmeen. Kiinnitin kuitenkin
ilkikurisen katseeni takaisin tyttöön.
”Meillähän
vois olla ihan kivaa tuol takahuoneessa..”, sanoin virnistäen, ja vedin tämän
kiinni itseeni.
”Päästä
irti!” tuo huudahti, ja yritti huitaista kädellään poskeani, mutta tartuin
tämän ranteesta kiinni estääkseni sen. Vilkaisin jälleen Benkkua. En olisi
halunnut olla näin lähellä ketään muuta kuin Jenniä, joten toivoin, että serkku
ymmärtäisi pian alkaa toimimaan. Harmikseni poika vain katsoi ihmeissään,
tekemättä mitään. Ei auttanut muu kuin potkaista huomaamattomasti tämän jalkaa.
”Ipe
mitä hittoo sä säädät?” Benkku huudahti ihmeissään.
”Sä
voit lähtee vetää siitä, meillä on vähän parempaa tekemistä”, tuhahdin,
vilkaisten serkkuani. Benkun ilme muuttui entistä järkyttyneemmäksi. Aika
kului, tiesin, että jommankumman olisi nyt toimittava, ettei Annika aavistaisi
mitään. Jos Benkku ei tekisi mitään, minun olisi yhä jatkettava. Laskin käsiäni
alemmas tytön takapuolelle samalla kumartuen lähemmäs tämän kasvoja. En
todellakaan tahtoisi suudella ketään muuta kuin Jenniä. Liikuin mahdollisimman
hitaasti, jotta Benkulla vielä olisi mahdollisuus tehdä jotain. Lopulta
puristin silmäni kiinni, ja painoin vastahakoisesti huuleni vieraan tytön
huulille. Ja sillä samalla hetkellä tunsin nyrkin leuassani. Horjahdin kauemmas
pidellen kättä kipeässä kohdassa. Vilkaisin taakseni jäänyttä Benkkua, joka
juuri löi minua. En voinut käsittää sitä! Oliko puheeni mennyt aivan ohi pojan
korvien, vai miksei hän toiminut niin kuin sovimme? Tämän olisi vain pitänyt
tuupata minut pois, ei ollut puhettakaan suudelmasta tai väkivallasta. En kuitenkaan
voinut jäädä selvittämään asiaa, sillä muuten Annikka saisi tietää, että Benkku
ja minä tunsimme toisemme. Lähdin siis kävelemään kohti ulko-ovea vilkaisten
vielä nopeasti hämmästynyttä serkkua.
Astelin
rappuja ylös kohti Jennin huonetta. Tiesin olevani myöhässä sovitusta ajasta,
joten mitään ajattelematta avasin suljetun oven koputtamatta. Jenni seisoi
vaatekaappinsa edessä riisumassa paitaansa.
”Voisit
koputtaa!” tuo huudahti vihaisesti, ja puki nopeasti paidan päälleen.
”No
sori..”, sanoin, ja suljin oven perässäni. ”Juna oli myöhässä, enkä mä siks
ehtiny bussiinkaan. Ei oikeen ehitä enää tehä mitään, mut jos vaikka vaan
juteltais?”
”Ei
kuule enää oikeen huvita jutella”, Jenni tokaisi tylysti.
”Mikä
sulla on? Mähän selitin jo ne bileet sulle?”
”Niinhän
sä selitit. Mutta mitäs tää sitten on?” tyttö tiuskaisi, ja ojensi kännykkänsä
minulle. Näytöllä oli WhatsApin viestiketju tuntemattomalta numerolta.
Viestissä luki: ’Oon pahoillani, mut musta tuntuu et sun olis hyvä tietää
tästä’. Sen alla oli jokin video. Vilkaisin Jenniä rypistäen kulmiani, ja
painoin sitten videon päälle. Se latasi hetken, kunnes näytölle ilmestyi sama
paikka jossa olin tunti aikaisemmin bileissä. Näin itseni selvästi kiinni
Annikassa. Siirsin käteni tytön takapuolelle, sitten hetken päästä kumarruin
suutelemaan tätä. Benkku löi minua, ja horjahdin kauemmas. Lähdin ulos talosta.
Video loppui siihen. Nielaisin kuuluvasti, ja tuijotin näyttöä, jossa ei
näkynyt enää mitään. Pudistin päätäni nostaen katseeni Jenniin.
”Anna
mä selitän..”
”Mä
en todellakaan haluu kuulla sanaakaan tosta. Ole hyvä ja lähde!” Jenni huudahti
kyyneleet silmissä. Katsoin tyttöä hengittäen raskaasti. Tiesin, että mitä
ikinä sanoisin, ei Jenni sitä koskaan tulisi uskomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti